Sen näkee jo maisemasta: Hiilinielut romahtivat kun metsät on hakattu pois

Suomessa on eletty siinä uskossa, että meidän metsämme ovat huima hiilinielu. Sitten, noin vuosi sitten, alkoi tulla tietoa, että näin ei olekaan. Suomen hiilinielut ovat pienentyneet rajusti.

– Hiilinielut ovat olleet laskussa jo vähintään kymmenen vuotta, Maailman luonnonsäätiö WWF:n Suomen-ilmastovastaava Bernt Nordman sanoo.

– On käynyt ilmi, että suurista hakkuumääristä ja metsänhoidon muutoksista johtuen nielut ovat kymmenen vuoden aikana romahtaneet.

Nordman pitää tilannetta huonona monista eri syistä.

– Yksi tärkeä näkökulma on se, että Suomi on sitoutunut EU-tasolla tiettyyn nielumäärään. Jos siihen ei päästä, pitää joko ostaa nieluyksiköitä muista maista tai vähentää päästöjä esimerkiksi liikennesektorilta tai talojen lämmityksestä. Hinta on joka tapauksessa iso.

Edessä pitkä prosessi

Hakkuiden määrää pitäisi vähentää.

– Suomen metsänieluja ei korjata vuodessa tai parissa. Nielujen väheneminen on ollut pitkä prosessi. Samalla tavalla korjausliike vaatii pitkäjänteistä toimintaa ja sopeutumista, Nordman arvioi.

– Valitettavasti tällä hetkellä politiikka tai teollisuuden viestit eivät ole sen mukaisia, että haluttaisiin puhua hakkuiden vähentämisestä.

Nordman uskoo, että vaikkapa kymmenessä vuodessa voitaisiin parantaa tilannetta merkittävästi. Mutta kokonaishakkuumäärien vähentämisen lisäksi tarvitaan muutoksia metsänhoitoon.

– Viime vuosina metsiä on harvennettu liian voimakkaasti. On jätetty liian vähän puita kasvamaan, hän sanoo.

Toinen iso kysymys ovat turvemailla kasvavat metsät. Kun niillä harrastetaan avohakkuumetsänhoitoa, pitää ojittaa. Tämä johtaa siihen, että maaperän turve hajoaa ja hajoamisesta syntyy Suomen tasolla merkittäviä hiilidioksidipäästöjä.

Ongelma on sekin, että metsänhoidon muutokset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä kasvihuonekaasutilinpidossa eli nielulaskelmissa.

Sääntelyä vähennettiin

Miten Suomen hiilinielut saatiin sitten supistumaan? Yksi merkittävä rajapyykki oli metsälain uudistus vuonna 2014.

– Silloin vähennettiin sääntelyä, annettiin maanomistajille enemmän vapauksia, milloin ja miten hakata metsää. Tämä on johtanut siihen, että metsiä hakataan nuorempina. Lisäksi on vähennetty neuvontaa ja valvontaa. On haluttu luottaa enemmän metsänomistajiin.

Samaan aikaan metsänomistajista yhä isompi osa on kaupunkilaisia. Heillä ei välttämättä ole vahvaa sidettä metsäänsä.

– Se puolestaan on johtanut siihen, että neuvontaorganisaatioilla eli metsänhoitoyhdistyksillä ja puun hankkijoilla eli metsäteollisuudella on aiempaa suurempi rooli. Muille toimijoille kuin metsänomistajille on tullut enemmän vastuuta. Kovin hyvin ei ole tämän suhteen mennyt.

Kaikki ei kuitenkaan ole mennyt pieleen vuoden 2014 lain osalta.

– On ollut myös myönteistä kehitystä. Nykyään on esimerkiksi kohtuullisen paljon asiantuntijoita, joka tarjoavat hakkuusuunnittelua ja metsänhoidon suunnittelua niille metsänomistajille, jotka haluavat aidosti ilmaston ja metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta parempaa.

Tukkeja riukujen sijaan

Kaikesta huolimatta Nordman ei ole menettänyt toivoaan Suomen hiilinielujen suhteen. Tilanteen korjaamiseen on keinoja.

– Ensimmäisenä kieltäisin avohakkuut turvemailla, hän sanoo.

– Toiseksi kehittäisin suomalaista metsänhoitoa sellaiseksi, että se tuottaa mahdollisimman paljon laadukasta tukkia, josta voidaan valmistaa pitkäikäisiä tuotteita, joissa hiili säilyy. Nyt ongelma on se, että Suomen metsänhoito on optimoitu selluteollisuuden tarpeisiin. Hiili palautuu nopeasti ilmakehään, jos tuotetaan lyhytkestoisia tuotteita kuten kartonkia tai pahimmassa tapauksessa biopolttoaineita.

Ei ole uusi ajatus, että Suomen metsien jalostusastetta pitäisi nostaa: panostaa puurakentamiseen ja esimerkiksi huonekaluteollisuuteen.

– Olisi tosi tärkeä ja iso, vuosikymmenten haaste, että saisimme enemmän puuta mekaaniseen teollisuuteen, Nordman sanoo.

– Jotkut tutkijat ovat puhuneet tästä, mutta muut intressit ovat painaneet enemmän politiikan teossa.

Nordman uudistaisi lisäksi metsälain.

– On selvää, että se pitäisi uudistaa. Mutta kaikkea ei voida korjata lakiteitse. Tilanne tarvitsee paljon erilaisia keinoja. Tarvittaisiin taloudellisia ohjauskeinoja. Se tarkoittaisi, että metsänomistajille olisi kannattavampaa sitoa hiiltä pitkäjänteisesti kuin myydä riukuja raaka-aineiksi, hän sanoo.

Pulmallinen käsite

Nordman ei ala määrittämään kestävää tasoa Suomen hakkuille.

– Kestävän hakkuutason käsitteessä on se pulma, että jotkut tahot painottavat siinä taloudellista kestävyyttä, vaikka pitäisi lähteä ekologisesti kestävästä tasosta liikkeelle. Hakkuiden pitää olla sellaisella tasolla, että metsäluonnon monimuotoisuus ei enää heikkene, vaan päinvastoin pääsisi paranemisuralle.

– Lisäksi hakkuutason pitää olla sellainen, että kokonaisnielutaso on politiikan tavoitteiden mukainen.

Nykyisen eduskunnan asettamasta hiilinielutavoitteesta ollaan kaukana.

– Nyt nielut ovat jo negatiivisia. Tässä on 20 miljoonan tonnin vaje. Se on paljon, Nordman sanoo.

Hän kuitenkin uskoo, että vaje on korjattavissa.

– Olen toiveikas, vaikka olen pettynyt maankäyttösektorin ilmastosuunnitelmaan, jonka hallitus sai kasaan heinäkuussa. Ohjelma on puutteellinen, mutta olen toiveikas muun muassa siksi, että valmistelun aikana tutkijat ja monet sidosryhmät kehittivät paljon ohjauskeinoja, jotka toteutuessaan tuottaisivat paljonkin hiilinielujen kasvua.

– Taas on sellainen tilanne, että kaikki tietävät, miten päästäisiin tavoitteisiin. Poliittinen rohkeus vain vielä puuttuu. Ja rohkeuden kanssa on jo kiire.

Metsiä raivataan pelloiksi

Iso ongelma on myös metsäkato. Rakentaminen ja maanviljely syövät yhä suomalaista metsää. WWF esittää ohjauskeinoksi metsäkatomaksua.

– Yhä metsää raivataan pelloiksi, vaikka Suomessa ei tarvita yhtään lisää viljelysmaata. Meillä on jo paljon vajaakäytössä olevia peltoja. Lisäksi eläintuotteisiin painottunut tuotanto vie paljon alaa, Nordman sanoo.

Silläkin on hintansa ympäristölle, että metsät muuttuvat kasvukeskuksissa infra- tai asuntoalueiksi. Sille Nordman kuitenkin näkee paremmat perusteet kuin maanviljelysmaan raivaamiselle.

– Mutta sitäkin pitäisi ohjata sellaisille alueille, joilla nimenomaan hiilinielun pieneneminen olisi vähäisempää. Tosi rikkaita metsäalueita pitäisi säästää ja rakentaa vaikkapa kitumaille ja muille vähemmän arvokkaille maille.

Hänestä metsäkatomaksu olisi kuitenkin keino, jolla tätä kehitystä voitaisiin edes vähän hillitä. Maksun tason tulisi perustua hiilensidonnan taloudelliseen arvoon.

– En halua mainita euromääriä, periaate on kuitenkin selvä. Poistuva hiilen sidonta pitää korvata valtiolle.

Teollisuutta pitää sopeuttaa

Nordmanin mielestä suomalaisilla metsillä on selkeä tehtävänsä.

– Toivon tietysti, että metsät tuottaisivat hyvinvointia suomalaisille jatkossakin, hän sanoo.

– Ennen kaikkea toivon, että ymmärrettäisiin paremmin metsien merkitys henkiselle hyvinvoinnille ja terveydelle. Me tarvitsemme metsiä, joissa voi samoilla, poimia sieniä ja marjoja ja nauttia vain luonnosta. Tätä näkemystä pitää vahvistaa. Aito luonnontilainen metsä on fantastinen paikka, jossa voi rentoutua ja kerätä voimia.

Nordman muistuttaa kuitenkin olevan selvää, että Suomessa voidaan hyödyntää metsiä taloudellisesti, kuten on tehty vuosisatoja.

– Ei WWF halua ajaa metsäteollisuutta alas, mutta metsäteollisuutta ja puun käyttöä pitää sopeuttaa sekä ilmastotavoitteisiin että luonnon monimuotoisuuden vaalimisen tavoitteisiin.