Meteorologi Seija Paasonen löysi kirjaansa Taiteilijoiden taivaat meteorologin silmin (Into 2018) omaperäisen lähestymistavan: hän analysoi maalauksia säätieteilijän näkökulmasta.
Uudessa teoksessaan Naiset jotka maalasivat taivaan Paasonen jatkaa samalla linjalla, mutta nyt kaikki käsiteltävät taiteilijat ovat naisia. Aiemmassa kirjassa valtaosa oli miehiä.
Esimerkiksi Josefina Holmlundin maalauksista Paasonen tunnistaa ”yläpuolista untuvapilveä ja harsopilveä eli cirrusta ja cirrostratusta, keskipilvistä hahtuvapilveä eli altocumulusta ja alapilvistä kumpukerrospilveä, stratocumulusta, ja sumupilveä stratusta” sekä lisäksi kumpupilveä cumulusta ja kohonnutta kumpupilveä cumulus congestusta.
Paasonen tiedostaa, että maalaukset on tehty muihin kuin meteorologisiin tarkoituksiin, eivätkä ne välttämättä kuvaa todellisia ilmiöitä. Todellinen lähtökohta on silti löydettävissä useasta kuvasta.
Jos maalaamisen ajankohta on tiedossa, Paasonen voi verrata sitä säätilastoihin. Auringon korkeudesta ja valon tulosuunnasta hän voi päätellä vuorokaudenajan ja yhdistämällä havaintoja karttatietoihin mahdollisesti jopa maalauksen luonnostelupaikan. Netistä etsimällä hän saattaa selvittää, miltä sillä paikalla näyttää nykyään.
Luonnontieteelliset havainnot ovat kuitenkin vain sisäänheitto naistaiteilijoiden elämään. Keräämästään laajasta aineistosta Paasonen esittelee pienoiselämäkerroin tarkemmin 28 naismaalaria. Joukossa on melko tuntemattomiakin nimiä. Valtaosa on Suomesta tai Pohjoismaista, mutta muutama myös muusta maailmasta.
Naisia pidettiin harrastelijoina
Pääosa kirjan maalauksista on 1800-luvun jälkipuoliskolta. Paasosen tekstistä käy hyvin ilmi, miten vaikeaa naisten on ollut päästä taiteilijan uralle.
Naisten ei katsottu pystyvän samaan luovuuteen kuin miesten. Heidän oletettiin joka tapauksessa suuntautuvan perheen perustamiseen ja maalauksen jäävän pelkäksi harrastukseksi, joten taideopetus menisi heissä hukkaan.
Tukholman taideakatemian professori Fredrik Wilhelm Scholander kirjoitti ystävälleen vuonna 1858, veistokoulun juuri avauduttua naisille: ”naisparkojen pitäisi tyytyä vaatimattomaan diletantismiin, eikä haluta tulla taiteilijoiksi voidakseen elää ’alentamatta’ itseään sellaisiin tehtäviin, jotka todella kaunistavat naista”.
Monissa maissa kesti pitkään, ennen kuin naiset pääsivät taideakatemioihin. He joutuivat hakemaan oppia yksityisistä taidekouluista tai yksityisopetuksesta. Niissäkin opetuksesta perittiin naisilta suurempi maksu kuin miehiltä, koska naisten oletettiin saavan opiskelurahat kotoa, miesten opiskellessa usein stipendien turvin.
Kalliimmasta hinnasta huolimatta naisille annettiin huonolaatuisempaa opetusta kuin miehille. Yksityiskoulujen opettajat kävivät harvemmin ohjaamassa ja arvioimassa naisopiskelijoiden töitä kuin miesten.
Töitä vaikea saada esille
Yleensä nainen ei voinut harjoittaa taideopintoja, ellei perhetausta ollut tarpeeksi varakas ja ymmärtäväinen.
Sittenkin oli vielä lukuisia esteitä murrettavana. Naistaiteilijat eivät saaneet samaa arvostusta kuin miehet – niinpä jotkut signeerasivat taulunsa pelkällä etunimen alkukirjaimella sukupuolensa peittääkseen.
Naistaiteilijat eivät saaneet samaa arvostusta kuin miehet.
Naisia ei hyväksytty taideyhdistyksiin, eivätkä he saaneet siitä koituvia verkostoitumisen etuja. Heidän oli vaikea saada teoksiaan museoiden seinille ja näyttelyihin.
1800-luvun jälkipuoliskolla miestaiteilijoiden määrä kasvoi huomattavasti, joten naisten syrjiminen liittyi myös kovaan kilpailuun ansaintamahdollisuuksista.
Ulkoilmamaalauksen tullessa muotiin ilmaantui uusi ongelma. Naisen ei ollut soveliasta pukeutua housuihin, ja aikakauden naisten puvussa ja kengissä oli todella hankala liikkua maastossa. Soveliaisuussääntöjen vuoksi nainen tarvitsi luotettavan ”esiliinan” ulkona kulkemiseen tai maalausreissuilla yöpymiseen.
Sitkeät naiset murtautuivat kuitenkin muotokuva-, asetelma tai kukkamaalarin rooleista maisemamaalareiksi.
Paasosen kirjassa minua häiritsee se, että hän käyttää ensimmäisen maininnan jälkeen naistaiteilijoista pelkkiä etunimiä. Tarkoitus on varmasti tuoda taiteilijat lähemmäksi lukijaa, mutta siinä on myös perinteisen vähättelyn maku. Vanhan toimittajanohjeen mukaan etunimillä puhutaan vain lapsista ja koirista.
Kirjan kuvat ovat – varmaan kustannussyistä – melko pieniä, mutta kirjan pohjalta on helppo löytää lisää kuvia netistä.
Seija Paasonen: Naiset jotka maalasivat taivaan. 326 sivua. Into 2023.
lehti 