Jo vuosia sitten hämmästelin, kuka on tämä Raakasaga-niminen biittimaisteri ja Soundcloud-ihme, joka väsäsi tasokkaampaa lyriikkaa ja kovempia taustoja kuin moni levyttänyt räppäri. Flowkin oli ihan omaa luokkaansa. Enpä olisi arvannut, että artisti oli silloin vasta teini-ikäinen. Jäin odottamaan levyä.
Debyyttialbumi on viimein ilmestymässä loppukesästä. Alkukesästä näin Raakasagan ensimmäistä kertaa keikalla, Espoon Tapiolassa Kupla-nimisessä kulttuuritilassa. Jos odotuksetkin olivat korkealla, niin artisti ylitti nekin. Hiphopista souliin ja vähän muihinkin suuntiin kurottelevat biisit, rönsyilevä jamittelu ja intensiivinen lavaoleminen veivät mukanaan.
Punkin parissa varttuneena olen aina ollut sitä mieltä, että puoli tuntia ihan kenen tahansa keikkaa on tarpeeksi, usein varttikin riittää. Kuplassa vierähti ainakin tunti, eikä kelloon tullut katsottua kertaakaan. Kertoo jotain lavakarismasta ja siitä, millainen imu keikalla oli. Raakasagalla vaikutti olevan aidosti hauskaa Palapeli-yhtyeensä kanssa, eikä yleisöä jätetty osattomaksi.
Aivan ensiksi halusin selvittää yhden asian: miten tätä ihmettä ei ole joku iso levy-yhtiö jo napannut.
– Olin mä Universalin penkilläkin jossain vaiheessa, päädyin sinne sellaisen kykyjenetsijän kautta. Tarkoituksena oli tehdä joku biisi, jolla yrittää sisään, mutta en olisi saanut kirjoittaakaan sitä itse. Sanoin sitten, että löytävät ehkä jonkun sopivamman tyypin siihen.
Meni kaksi kuukautta, ja Raakasaga sai yhteydenoton Rekami-nimiseltä räppäriltä, jolla on oma Philderberg-niminen pieni levy-yhtiö. Rekamikin oli vakuuttunut Raakasagan Soundcloud-räpeistä ja feateista, ja kiinnitti artistin heille.
– Moni sanoi, että olisi pitänyt pitää se Universalin paikka, mutta intuitio sanoi toisin. Eikä niillä ollut sellaisia biittejäkään, jotka olisivat osuneet ja uponneet. Nyt mulla lukee oikein sopparissa, että mulla on kaikki oikeudet siihen tekemiseen. Kukaan ei ala brändäämään mua, saan tehdä ihan itse.
Itse – ja yhdessä – tekeminen on Raakasagalle tärkeää. Ajalle epätyypillisesti artisti menee musikki, ei brändi, edellä. Nyt Raakasagan ja Palapelin debyyttialbumi on viilausta vaille valmis. Syksyksi on tulossa myös musiikkivideo, ehkä vinyylijulkaisukin. Sinkkulohkaisuja on tullut jo muutama.
”Kukaan ei ala brändäämään mua.”
Räppiboksi kävi ahtaaksi
Ei varsinaisesti yllätä, että Raakasagalla musiikki on niin sanotusti verissä. Hänen isänsä on tunnettu soul- ja jazzmuusikko Sami Saari, äitiään hän puolestaan kuvailee kuvataiteellisesti lahjakkaaksi. Hän on ollut musiikkiluokalla, koulun orkesterissa ja soittanut poikkihuilua.
– Olen kasvanut taiteen ja kulttuurin ympäröimänä, joten tavallaan on ymmärrettävää, miksi se on luonteva tie.
Esimerkiksi musiikin teoriaa artisti ei ole kuitenkaan koskaan opiskellut ja sanoo, ettei tunne edes nuotteja. Nuorempana hän ajatteli, ettei halua ryhtyä ainakaan muusikoksi.
– Johonkin 17-vuotiaaksi asti taistelin sitä vastaan, koska faija on muusikko ja olen katsonut pienestä asti sitä rumbaa. On mulle on suoraan sanottukin, että ei kannata. Mutta musiikki on kuitenkin ollut sellainen väylä, jolle mä olen aina päässyt turvaan kaikesta muusta. Olen tehnyt kaikenlaista, olen ammatiltani kokki ja yrittänyt tehdä kaikkea muutakin, mutta musiikki on se parhaiten luistava asia. Laulaminen on aina ollut mulle se henkireikä.
Debyyttilevyä on tehty huomattavasti isommalla porukalla kuin mikä on bändin livekokoonpano. Jäsenistö on ehtinyt jossain määrin vaihtuakin. Livekokoonpanoon kuuluvat Roni Forss (basso), Taneli Mikkola (trumpetti ja piano), Elias Nieminen (rummut) ja Leevi Lehikoinen (kitara).
Levyllä kuullaan myös Joel Ahlqvistia (kitara), Dennis Hallbäckiä (rummut), Aaro Haatajaa (basso) ja Kirsi Harjua (trumpetti). Artistin isä Sami Saari on soittanut kitaroita Paholaisen tiellä -nimiseen biisiin. Biitit ovat Ahlqvistin, Haatajan ja Forssin käsialaa. Sävellyksiä Raakasaaga on tehnyt Ahlqvistin kanssa.
– Ehdin tehdä kauan yksin, mutta tajusin jossain vaiheessa, että on vitun siistiä, kun saa muiden ihmisten näkökulmat mukaan siihen musiikkiin ja kaikki ne tuovat siihen jotain uutta. Paljon enemmän kuin olisi itse osannut ikinä ajatella. Halusin pitkään sen oman vision ulos, mutta en vielä tiennyt, että siitä voi tulla vielä jotain niin paljon isompaa ja siistimpää.
Siksi Raakasaga sanoo antaneensa kaikille muusikoille vapaat kädet toteuttaa visiotaan.
– Olen sanonut, että tee mitä teet. Luotan niihin.
Ensi alkuun erikoisemmilta kuulostaneita ratkaisuja artisti sanoo ensin makustelleensa, mutta päässeensä sitten kiinni ideaan.
– En ole laittanut ketään äänittämään mitään uudestaan. Olen sanonut, että käyttäkää mitä saundeja haluatte ja äänittäkää vaikka kotona. Kaikilla on kuitenkin se oma leima tekemisessään.
”Vaikeneminen on perseestä.”
Raakasaga vaikuttaa silminnähden innostuneelta musiikinsa rönsyilemisestä jo tekemisvaiheessa.
– Olin sellaisessa räppiboksissa tosi kauan. Että pitää olla tiukasti räppiä tai hiphoppia ja koko biisin pitää olla kertsi-verse-kertsi-verse. Nyt, kun olen päässyt siitä ulos, niin se on ollut niin vapauttavaa! Mä olen ihmisenäkin niin vapautunut, se on vaikuttanut ihan kaikkeen.
Artistin mukaan ”boksissa” rajoittavat myös tietyt oletukset, kuten että räppärit eivät laula tai liikaa herkistele.
– Ettei näytetä itsestä mitään haavoittuvia puolia. Sitten mä vain päätin, että ihan sama. Koska musiikki on ainoa asia, missä ei loppujen lopuksi ole mitään raameja tai sääntöjä. Niin miksi pitäisi mennä sellaisten mukaan, mitä ei edes ole?
Palapeli-nimikin kuvastaa Raakasagalle monenkirjavuutta.
– Olen joskus nähnyt ikään kuin sellaisen näyn, jossa me ollaan kaikki sellaista pikselimössöä. Että jos on joku jumala, me ollaan vähän niin kuin Sims. Se on musta kiva ajatus. Ja sitten mulla on myös mun oma peli tämä musiikki, mitä mä pelaan kuin pieni lapsi, että ’tää menis tähän ja toi tohon’. Mä pidän mun bändin jäseniä vähän kuin pelikavereina, että leikitään yhdessä.
Sopivien palasten löytyminen Palapeliin, joka on Raakasagan ensimmäinen itse perustama bändi, ei käynyt ihan hetkessä.
– Se oli aika vaikeaa, kun en ole halunnut genreuskovaisia soittajia, vaan olen yrittänyt löytää tyyppejä, jotka haluavat soittaa ihan mitä vaan. Porukka siinä karsiutui ja vaihtui ja lopulta meistä tuli tämä.
Kaikki soittokaverit löytyivät lopulta netistä, Facebookin muusikkoryhmistä ja Muusikoiden.netistä.
– Ihmisiin ei oikein tutustu, ellei käy hirveästi jossain jameissa.
Alusta asti mukana on pysynyt kuitenkin Roni Forss.
– Sillä on sama korva kuin mulla ja se on tehnyt niin sairaat biitit.
Itsetuhoisuudesta ja väkivallasta
Esikuvia Raakasagan on mietittävä tovin, koska niitä on niin paljon ja niin erilaisia.
– Mutta mikä on ehkä eniten insipiroinut, niin Ella Fitzgerald. Se on vaan ihana. Sillä on niin kaunis ääni ja ihania biisejä. Se vibra ja kaikki… Se on vaan kaikkien aikojen paras laulaja! Esikuvana myös siksi, että se aikaukausi, mitä se eli, on ollut niin vaikea, mutta silti se on vaan laulanut.
Raakasagan on vaikea kuvitella uraa musiikin parissa, vaikka se tavoite onkin. Tällä hetkellä hän työskentelee muun muassa kahvilassa.
– En näe kovin iloista ja tasaista tulevaisuutta musiikin saralla. Mutta kyllä mä haluan tulla kuulluksi. Haluan ihmisten kuulevan, mitä mulla on sanottavaa. Olen aina ollut vähän sellainen muiden kuuntelija, auttaja ja vähän ujompi tyttö, musiikki on ollut mulle se itseilmaisun väylä.
Mikä on Raakasagan tärkein sanoma tällä hetkellä?
– Haluan avointa keskustelua. Mä en jaksa enää sitä, että ihmiset eivät pysty puhumaan asioista. Mä en olisi tässä, jos en olisi puhunut. Joskus mä olin hiljaa, mutta se ei tee kenellekään hyvää. Miksi me käydään psykologeilla, kun voitaisiin puhua keskenämme? Miksi on tabuja, kun ne asiat ovat täällä kuitenkin? Vaikeneminen on perseestä.
Mitkä asiat artistista ovat yhä tabuja?
– Kaikki vähän rankemmat aiheet. Mielenterveysongelmat, itsetuhoisuus ja lähisuhdeväkivalta ovat sellaisia, joihin olen paljon ottanut kantaa. Mutta laulan myös rakkaudesta ja epävarmuudesta ja kaikista tunteista, mitä ihmisellä on. Tai mitä mulla on ollut. Ehkä se auttaa jotain toista ihmistä joskus.
Raakasaga sanoo haluavansa herätellä ja yllättää ihmisiä kappaleillaan, niin sanoituksillaan kuin biiteillänkin.
– Olen antanut itseni kirjoittaa sellaisia, että mietin välillä itsekin, että miten mä olen kehdannut tolleen… Mutta se on niin eri persoona siellä lavalla kuin se, mikä mä olen tässä. Tosin mun poikaystävä sanoo, että mun lavahenkilö on vain yksi mun luonteenpiirre, jonka olen yliampunut. Että pääsen toteuttamaan Raakasagan alla ja kautta sitä puolta, mitä en halua toteuttaa tässä elämässä. En mä halua olla niin rankka ja raaka ja in your face, kun en mä ole.
Artisti miettii hetken.
– Ehkä siinä on jotain sisäistä patoutumaa, että joissain tilanteissa olisin halunnut olla sellainen, mutta en ole uskaltanut.
Artikkeli on julkaistu KU:n ja Voiman yhteistyönä molemmissa medioissa.
uutiskirje 