– Ammatillisesti olen yhä samassa pisteessä kuin 23 vuotta sitten, kun aloitin terveydenhoitajana. Todennäköisesti eläkkeelle jäädessäni olen edelleen valtion palvelijana samalla viitostasolla vailla mitään uralla etenemisen mahdollisuutta, Yasmin Siddiqi, 47, valittaa.
Karachissa asuva Siddiqi on kouluttautunut naisten terveydenhoitajaksi (Lady Health Worker, LHW). Vuonna 1994 alkaneen LHW-koulutusohjelman äiti oli silloinen pääministeri Benazir Bhutto, joka halusi tehdä jotakin etenkin maaseudun kehnolle äitien ja pikkulasten terveydenhoidolle. Kouluttamalla kylien naisia yhteisöterveydenhoitajiksi pyrittiin parantamaan sekä äitien ja lasten terveyttä että maaseudun asukkaiden yhteyksiä viralliseen terveyssektoriin.
Toimenkuva laajeni liikaa
Siddiqin työpäivä alkaa yhdeksältä aamulla. Hän kulkee ovelta ovelle noin kilometrin säteellä omasta kodistaan ja vierailee 5–10:ssä kodissa työpäivän mittaan.
– Alunperin tehtäviini kuului tehdä naimisissa olevat lisääntymisikäiset naiset tietoisiksi perhesuunnittelun eduista ja avustaa heitä ehkäisyvälineiden valinnassa ja hankinnassa sekä varmistaa, että he käyvät synnytystä edeltävissä tarkastuksissa ja että he ovat ottaneet jäykkäkouristusrokotuksensa, Siddiqi kertoo.
LHW-koulutusohjelman suunnitellut tohtori Talat Rizvi selittää, että vuosien mittaan yhteisöterveydenhoitajien toimenkuva laajeni.
– Heille annettiin yhä lisää velvollisuuksia, jolloin perusterveydenhoito kärsi.
– Meitä pyydettiin apuun tuberkuloosin vastaiseen taisteluun ja huolehtimaan, että jokainen alle viisivuotias lapsi saa kaikki tarvittavat 12 rokotusta lastentauteja vastaan. Lisäksi meidän täytyy kohdata lastensa rokottamisesta kieltäytyvät vanhemmat, ja viime aikoina olemme myös auttaneet covid-rokotuksissa, Pakistanin LHW-ammattiliiton puheenjohtaja Bushra Bano Arain kertoo.
Aina valmiina
Intian yli miljoonan akkreditoidun yhteisöterveysaktiivin tai 52 000 nepalilaisen naispuolisen yhteisöterveysvapaaehtoisen tilanne ei ole sen parempi. Myös heille on ajan mittaan kasattu yhä lisää tehtäviä, kertoo globaalin julkispalveluiden ammattiyhdistysten liitto Public Services International. Liitto on auttanut Pakistanin, Nepalin ja Intian yhteisöterveystyöläisiä laatimaan listan vaatimuksista, joihin vastaaminen ”vähentäisi epäoikeudenmukaisuutta ja edistäisi parempia työoloja”.
Nepalin vapaaehtoisilla ei ole työaikoja ja heidän täytyy olla valmiina vuorokauden ympäri, kertoo PSI:n Nepalin projektijohtaja Jeni Jain Thapa. Pakistanissa on samoin.
– Oli mikä päivän tai yön hetki tahansa, meidän täytyy saattaa synnyttävä nainen terveyskeskukseen ja olla hänen kanssaan, kunnes hän on synnyttänyt. Samoin, jos naisen lapsi on sairas. Jos lapsella on ripuli ja hän kärsii nestehukasta, meidän täytyy nesteyttää hänet ja olla perheen kanssa kuusi tuntia, kunnes lapsi on taas kunnossa. Me emme kaihda velvollisuuksiamme, mutta voisitte edes maksaa ylityötunneista tai jotenkin korvata vaivan, Punjabin terveystyöläisten liiton pääsihteeri Musarrat Basharat vaatii.
Tunnustusta, mutta ei tasavertaisuutta
Pakistanin yhteisöterveydenhoitajat ovat kuitenkin sikäli intialaisia ja nepalilaisia kollegoitaan paremmassa asemassa, että yli 100 000 hoitajaa on tunnustettu palkkaa ansaitseviksi työläisiksi, eikä vain vapaaehtoisiksi. He ovat myös onnistuneet rekisteröimään ammattiyhdistyksiä.
– Kesti 20 vuotta, että meidät tunnustettiin. Vuonna 2014 Pakistanin korkein oikeus vaati hallitusta ottamaan meidät osaksi virallista työvoimaa ja vakinaistamaan meidät, Sindhin maakunnan LHW-liiton presidentti Haleema Leghari sanoo.
Terveystyöläiset eivät kuitenkaan ole samassa asemassa muiden valtion viranhaltijoiden kanssa. He eivät esimerkiksi pysty etenemään urallaan läheskään yhtä korkeisiin palkkaluokkiin kuin muut terveydenhoitoalan vastaavan koulutuksen ja työkokemuksen omaavat henkilöt. He jäävät paitsi myös muista eduista.
– Kun hallinnon muissa osissa työntekijä eläköityy tai onnettomuuden, sairauden tai kuoleman vuoksi ei enää pysty tekemään työtään, työntekijän perheenjäsen saa työpaikan samasta osastosta, Leghari kertoo.
Tasapuolisen kohtelun lisäksi terveystyöläiset vaativat turvaa. Moni on saanut surmansa ääri-islamistien käsissä. Ääri-islamistit kun ovat äärimmäisen rokotevastaisia.
Ainoa tukiverkko
Heinäkuussa Pakistanin LHW:t saivat 35 prosentin palkankorotuksen. Siddiqin kuukausiansio nousi 37 000 rupiasta (125 euroa) 44 000 rupiaan (149 euroa), mutta hänen mukaansa se ei ole alkuunkaan tarpeeksi yksinhuoltajaäidille, jolla on kaksi kouluikäistä lasta.
– Maakunnan terveysviranomaisilla on kyllä aikaa tavata kaikenmaailman kansainvälisiä kansalaisjärjestöjä ja lahjoittajatahoja, mutta meidän kuulemiseemme ei koskaan löydy aikaa, Arain tuhahtaa.
– Yhteisöterveydenhoitajien korvaamaton työ yhteisöjen ja kansanterveyden eteen on ollut mittaamattoman arvokasta, mutta sitä ei arvosteta, koska sitä tekevät naiset. Naisten työn arvo rutiininomaisesti mitätöidään, jopa silloin kun se pelastaa ihmishenkiä, PSI:n Aasian ja Tyynenmeren paikallisjohtaja Kate Lappin toteaa.
– He ovat aina kriisiaikoina eturintamassa. Pakistanissa on ilmiselvää, että syrjäisimmillä seuduilla he ovat usein naisten ainoa tukiverkko, Lappin sanoo.
uutiskirje 
