– Isänikin oli tarjoilija. Muistan, että me emme koskaan lounastaneet yhdessä sunnuntaisin, koska hän oli aina töissä. Paikallisten ihmisten elämä pyörii turistien tarpeiden ympärillä. Alueen asukkaiden tarpeet ovat toissijaisia. Jos puhutaan elokuvan termein, turisti näyttelee pääosaa ja palvelualan työntekijät saavat sivuroolit.
Näin espanjalainen Ana Geranios kertoo elämästään Etelä-Espanjan turismivaltaisella alueella. 35-vuotias Geranios on kotoisin San Pedro Alcántaran kylästä Marbellan lähellä ja on isänsä tapaan päätynyt työskentelemään hotelli- ja ravintola-alalla. Lomakeskittymät Aurinkorannikolla ovat tulleet tutuiksi tarjoilijan ja asiakaspalvelijan näkökulmasta.
Koulutukseltaan hän on toimittaja, ja hän on kirjoittanut kokemuksistaan esseistisen, yhteiskunnallisesti kantaaottavan romaanin. Espanjassa julkaistu Verano sin vacaciones, vapaasti suomennettuna Kesä ilman lomaa, kertoo hänen kokemuksistaan muun muassa näin:
englanninkielisissä Málagan sanomalehdissä kerrotaan, montako turistia saapuu päivittäin ja mitkä paikat on pakko nähdä loman aikana, niissä julkaistaan hyvät uutiset, hyvä sääennuste, mainokset. kaikki on hyvin.
surettavista tapahtumista ei kerrota mitään. ei kerrota naisten surmaajista, feministien mielenosoituksista, ei ankkurinsa laskeneesta Open Armsista [pakolaisia Välimerestä pelastava laiva], ei maastopaloista, ei rikoksista, ei väärinkäytöksistä.
Huonot työolot ovat pääsääntö
Hotelli- ja ravintola-alalla on yleistä, että yleissopimuksia ei noudateta eikä ylitöistä, yötyöstä tai juhlapyhistä makseta lain mukaisia lisiä. Alalla paiskitaan ajoittain jopa 12 tunnin työpäiviä seitsemänä päivänä viikossa.
– Meillä on yleinen sanonta, jonka mukaan työntekijä tietää aina, moneltako vuoro alkaa, mutta ei sitä, moneltako vuoro päättyy.
– Minä olen espanjalaista valtaväestöä, joten asemani on kuitenkin suhteellisen hyvä. Voin sanoa karmeimmille työsopimuksille ”ei kiitos”, hän sanoo ja piirtää sormillaan lainausmerkit ilmaan.
– Mutta jos vilkaiset keittiöiden takaovesta, näet, että suurin osa työntekijöistä on maahanmuuttajia. Monilla ei ole laillista oleskelulupaa. He eivät voi kieltäytyä huonoista työoloista. Pienistä palkoistaan he lähettävät rahaa kotimaahansa. Enemmistö heistä on naisia.
Tällä hetkellä hotelli- ja ravintola-ala on ammattiliittojen hampaissa, koska laiminlyöntejä on niin paljon. Lisäksi alaa vaivaa työvoimapula. Kyseessä on kuitenkin valtava elinkeino, jota ammattiliittojen on vaikea valvoa. Ennen pandemiaa palveluala muodosti yli 70 prosenttia bruttokansantuotteesta.
Bumerangisukupolvi pettyi
”Bumerangisukupolvella” tarkoitetaan yli kolmikymppisiä espanjalaisia, jotka lähtevät lapsuudenkodistaan opiskelemaan korkein odotuksin, mutta eivät saa koulutustaan vastaavaa työtä ja joutuvat palaamaan takaisin vanhempiensa luokse. Geraniosin sanoin näitä ”Aurinkorannikon tyttäriä” on ollut 2010-luvun talouskriisin jäljiltä paljon.
– Kolmi-nelikymppisille tämä on turhauttavaa. Moni meistä ei pysty itsenäistymään eikä elämään vapaasti. Palkka ei riitä, työolot ovat prekarisoituneet. Puhun aina ystävieni kanssa, että meidän sukupolvemme tuskin saa eläkettä.
Journalistiksi opiskellut Geranios lähti itsekin kotikylästään Madridiin etsimään töitä, pettyi ja palasi takaisin.
– Toimituksiin oli mahdotonta päästä. Opintojen ohella tein töitä tarjoilijana, ja valmistumisen jälkeen palasin siihen työhön.
kuinka mielenkiintoista. tapaat oman sukupolvesi ihmisiä, tuttuja kouluajoilta, ja näet miten entiset pahikset ovat nykyisin elintarvikefirmojen pamppuja, hyvin pukeutuneita ja koulutettuja, kun taas entiset lahjakkaat oppilaat työskentelevät kauppakeskuksessa, entiset suunsoittajat ovat siivoojina, syvälliset tyypit ajavat taksia, luovat tyypit vuokraavat riippumattoja, herkimmät kantavat täysiä tuoppeja ja keräävät tyhjiä tuoppeja, palvelevat muiden tarpeita [—]
mutta nyt ei ole aikaa miettiä kaikkea tätä,
sinua kutsutaan pöydästä 7.
Hänen isovanhempansa elivät Francisco Francon sotilasdiktatuurin aikaan aineellisesti hyvin niukkaa elämää. Geraniosin omat vanhemmat, kuten ravintoloissa työskentelevä isä, saivat kuitenkin 1990-luvulla sen verran palkkaa, että asunnon ostaminen oli mahdollista.
2010-luvun talouskriisin myötä Espanjan kiinteistökupla puhkesi, jolloin monet joutuivat vaikeuksiin ja menettivät talonsa pankille. Silloin ulkomaalaiset tulivat halvoille kiinteistökaupoille. Nyt Costan hinnat ovat nousseet tavallisten ihmisten ulottumattomiin.
– Samalla kun ulkomaalaiset voivat ostaa rannikolta kakkosasunnon tai eläkepäivien asunnon, paikallisille omistusasunnosta on tullut luksustuote, Geranios sanoo.
Espanjassa regulaatiota on vähän ja kiinteistökeinottelua paljon. Monet suuret hotelli- ja ravintolaketjut ovat ulkomaalaisten sijoittajien omistuksessa.
– Pohjois-Euroopassa on aina ollut parempi ostovoima kuin etelässä. Esimerkiksi saksalaiset ja englantilaiset ovat investoineet Aurinkorannikolle, koska he pitävät ilmastoa miellyttävänä. Mutta hotellikompleksit aiheuttavat monissa paikallisissa torjuntaa, jopa inhoa. Suurilla yhtiöillä ei ole mitään vastuullisuutta. Ei niitä kiinnosta, mitä vaikutuksia turismilla on paikallisyhteisöön.
Ympäristö turistin silmin
Ana Geranios sanoo, että useimmat hänen asiakkaistaan ovat kohteliaita.
– Mutta en voi olla kiinnittämättä huomiota niihin ulkomaalaisiin, jotka käyttäytyvät aivan kuin kaikki olisi kaupan. Heillä on rahaa enemmän kuin paikallisilla, ja he tietävät sen. Paikallisilla ihmisillä on kuitenkin hyvin vähän muita ansaintamahdollisuuksia kuin turismiteollisuus, jossa on huonot palkat.
Geranios kertoo hätkähtäneensä, kun havaitsi, keitä hänen asiakkainaan usein istui: toisia työläisiä. He vain tulivat Pohjois-Euroopasta, jossa säästämillään palkkarahoilla tarjoilijat pystyivät tulemaan etelään ja viettämään kulutusjuhlaa. Onko tämä oikein vai väärin, riippuu kysyjästä, Geranios sanoo. Andalusia ei ole perinteisesti ollut vaurasta aluetta, mutta matkailusta on ollut tärkeä elinkeino vuosikymmenten kuluessa.
on niin mukavaa tulla pakettihuvituksiin, kaikki on tehty sinun nautintoasi varten, sinun hedonismiasi varten (jos sinulla on rahaa). kaikki on hyvin. valokuvat. selfiet. aseiden laukaukset. kaikki kunnossa.
selkäpiitä karmii.
Miksi elämä on niin hirveää, että lomalla on pakko lähteä pois?
Geraniosin kirja puhuu uupumuksesta työkiireiden vuoksi, köyhyydestä, työolojen polkemisesta ja ympäristöongelmista. Seksuaalinen ahdistelu ja väkivalta työtään tekeviä naisia kohtaan on yleistä, samoin potkujen saaminen raskauden vuoksi. Kanarialla puhutaan jo turismifobiasta, ja Barcelonassa on järjestetty turisminvastaisia mielenosoituksia. Paikalliset nimittävät pohjoiseurooppalaisia turisteja nimellä guiri, ”turre”.
Geranios haluaa kirjallaan herätellä pohtimaan talouden rakenteita, joiden vuoksi tiettyjen ihmisten on mahdollista matkustaa halvempaan paikkaan ostamaan luksusta. Geranios korostaa, ettei tuomitse matkailijoita yksilöinä. Hän tykkää itsekin matkustella, hän on itsekin välillä turisti.
Minkä vinkin hän antaisi suomalaisturistille?
– Ole tietoinen, mitä ympärillä tapahtuu. Miksi lomapaikassa kaikki on niin halpaa? Olisi hyvä, että ihminen tietää, minne on matkalla ja millainen historia alueella on. Tämä koskee myös minua itseäni.
Savuava Andalusia
Tragedia on, että pohjoiseurooppalaiset haluavat tulla nauttimaan etelän lämmöstä. Turismiteollisuus kuitenkin kiihdyttää ilmastokriisiä, minkä vuoksi Etelä-Eurooppa on korventumassa paikoin asuinkelvottomaksi. Suomalaisetkin matkatoimistot markkinoivat kohteitaan jopa kymmeniä vuosia vanhoilla keskiarvolämpötiloilla.
Todellisuudessa Andalusiassa on rekisteröity kahdeksan viime vuoden aikana 23 äärimmäisen kuumuuden jaksoa, jolloin lämpötila on kohonnut yli 39 asteen. Silloin koiria ei voi ulkoiluttaa muuten kuin öisin, koska niiden tassut kärventyvät. Lapset eivät pääse kouluun, koska maastopaloista kantautuu niin paljon savua. Ihmiset hakeutuvat ilmastoituihin supermarketeihin saadakseen hetken rauhan helteeltä.
– Mutta Pohjois-Euroopassa turismin ympäristövaikutukset tiedostetaan ymmärtääkseni paljon paremmin. Meillä Andalusiassa on toki kansanliikkeitä, jotka kritisoivat esimerkiksi sitä, että golfkenttiä kastellaan samalla kun alue kärsii kuivuudesta. Mutta paikallishallintomme on luonnon vihollinen.
Geraniosin mukaan paikallispoliitikkoja asia ei juuri kiinnosta niin kauan kuin turismi tuo tuloja. Espanjan hallituksen pitäisi säädellä alaa ja ulkomaisia investointeja tiukemmin.
Miksi haluan tulla palvelluksi?
– Haluan itsekin matkustaa, olen juuri lähdössä Pariisiin. On tyypillistä länsimaisille kuluttajille, myös espanjalaisille, että tehdään töitä selkä ruvella 11 kuukautta vuodessa, jotta voisi lomailla kuukauden ajan jossakin kaukana, vaikkapa Pohjoismaissa, tai kaksi viikkoa loistoristeilijällä Karibialla.
Geranios kysyy: miksi kaikki haluavat jonnekin kauas, pois omasta epämukavasta elämästä?
– Miksei kukaan jää lomalla kotiin viettämään aikaa, seurustelemaan oman kylän ihmisten ja naapureiden kanssa?
Hän vastaa samaan hengenvetoon: koska työelämä tuntuu niin sietämättömältä.
– Olemme niin uupuneita työkuorman alla, että ajattelemme jatkuvasti lomaa. Se on surullista.
Espanjalaisten työntekijöiden järjestäytymisaste on matala, eikä Geranios itsekään kuulu ammattiliittoon.
– Individualismin sijaan pitäisi olla enemmän luokkatietoisuutta. Meidän pitäisi ajaa kollektiivisesti etujamme.
Lopuksi Geranios haluaa lisätä kritiikkiinsä tärkeän painotuksen: tapasbaarissa istumisessa ei ole mitään pahaa. On hauskaa seurustella tuttavien kanssa ja saada palvelua. Jokaisessa paikassa, missä hän on käynyt esittelemässä kirjaansa, ilta on jatkunut baariin tapaksille.
– Ravintolassa istumisessa ei ole itsessään mitään pahaa, mutta meidän olisi tiedostettava hieman paremmin, mihin laitamme rahamme.
Kursivoidut sitaatit on suomennettu vapaasti Geraniosin romaanista Verano sin vacaciones.
uutiskirje 
