Tsunzan niemi Mombasan ja Kwalen piirikuntien rajalla on vähän tunnettu luonnon ihme täynnä laguuneja, saaria ja tiheitä mangrovemetsiä. Aamuisin kalastajat puikkelehtivat pienillä veneillään pikkulahtien ja purojen verkostossa, päivällä perinteiset purjeveneet ja moottoriveneet liukuvat piirikunnasta toiseen mukanaan turisteja ja paikallisia asukkaita.
Tämän hyörinän mahdollistaa 45 ihmisen pyörittämä yhteisöprojekti, jolla suojellaan ja ennallistetaan Tsunzan mangrovemetsää ja samalla koko ekosysteemiä. Mangrovet ovat luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjiä, ja lisäksi nämä rannikon supersankarit suojaavat ranta-alueita ilmaston muuttumisen aiheuttamilta vaaroilta.
Mangrovemetsät ovat maapallon tehokkaimmin hiiltä sitovia elinympäristöjä. Sinisenä metsänä tunnettu meriruohoista, marskimaasta ja koralliriuttakasveista koostuva ekosysteemi kaappaa ilmakehästä suuria määriä hiilidioksidia ja säilöö sen luonnollisiin hiilinieluihin. Mangroven monimutkainen juuristo muodostaa turvapaikan kaloille ja muille vedeneläville. Siellä niiden on hyvä elää, ruokailla ja lisääntyä. Samalla ne pysyvät kalastajien ulottuvilla.
Useat yhteisövetoiset hankkeet auttavat mangrovemetsiä Kenian rannikkoseudulla. Kustannustehokkaiden hankkeiden uskotaan palauttavan Kenian siniset metsät entiseen kukoistukseensa.
Luontoäiti alkoi panna vastaan
Mangrovea käytetään yleisesti rakennus- ja puuhiilimateriaalina sekä polttopuuna. Kenian rannikolla sitä on kaadettu valtavat määrät. Vuosien 1985 ja 2009 välillä maa menetti noin 20 prosenttia mangrovemetsistään, noin 450 hehtaaria vuodessa.
Kenian rannikosta 16 prosenttia on erityisen vaurioaltista, ja jos asialle ei tehdä mitään, prosenttiluku voi nousta 41:een. Viime vuoden marras-joulukuussa sääilmiö El Niñon lietsomat tulvat runtelivat eniten seutuja, joilla mangrovea on vähiten, muun muassa Mombasaa.
Mangrovemetsien liepeillä Kenian 1 420 kilometrin mittaisella rannikolla elää yli 2,5 miljoonaa ihmistä, joiden elämä ja taloudellinen toimeliaisuus riippuu metsistä. He ovat kestämättömästi hyödyntäneet mangrovemetsiä, kunnes luontoäiti alkoi panna vastaan.
Varsinkin jo valmiiksi syrjinnän takia heikommilla olleet naiset kärsivät. Mangroven ja koko sen ekosysteemin katoaminen altisti heidät entistäkin pahemmin rannikon tuhoille ja elinkeinojen häviämiselle.
Kalojen no-go-zone
– Tsunza oli ennen unelias kylä, varsinkin vuosien 2003–2006 öljyvuotojen jälkeen. Yli viisi miljoonaa litraa öljyä valui Intian valtamereen ja mangrovemetsiin. Yli kolme miljoonaa mangroven tainta tuhoutui. Metsä oli vaarassa kuolla ja kalat katosivat syvempiin vesiin. Tsunza oli rannikon johtavia kalantuottajia, mutta öljyvuodot tekivät siitä kalojen no-go-zonen, kyläläinen Lucy Kazungu kertoo. Hän on yksi yhteisöprojektin neljästä johtajasta.
– Vain etäämmälle merelle kykenevät saattoivat kalastaa. Rannikon naiset kärsivät kalansaaliiden kutistumisesta, sillä heidän pääasiallinen tulonlähteensä on kalastajilta ostettu ja itse paistettu kala. Naiset ovat riippuvaisia pikkukalasta, joka katoaa ensimmäisenä olosuhteiden muuttuessa epäedullisiksi, rannikolla Vanga Bayssa asuva Hamisi Juma selittää.
– Sitten tulivat tulvat. Emme tienneet, että mangrovet suojasivat meitä valtamereltä. Riisitilamme tuhoutuivat. Riisin kasvatus on myös yleensä naisten työtä. Lisäksi lapsemme eivät päässeet kouluun rankkojen sateiden ja tulvien vuoksi, Juma jatkaa.
Vanga Bayn mangrovetuho oli erityisen rajua. Vuosina 1991–2016 yhteisö kaatoi mangrovemetsää 451 hehtaaria yli sen uusiutumiskyvyn.
Hiljaiset pelastajat
– Rannikkoyhteisöt eivät tienneet, että mangrovemetsät ja suot ja koko meriruohojen ja marskimaan ekosysteemi ovat tärkeimpiä ilmastonmuutoksen hidastajia. Ilman mangroven muodostamaa suojamuuria ihmisyhteisön ja Intian valtameren tappavien vesien välillä täällä voisi tapahtua samanlainen katastrofi kuin viime vuonna Libyassa, jossa neljännes kaupungista tuhoutui myrskyssä ja tulvissa”, tutkija Omar Hassan Aden sanoo.
Tutkimustiedon tihkuessa yhteisötasolle naiset alkavat edetä ilmastonmuutoksen iskujen vastaanottajista toimijoiksi. He istuttavat mangroven taimia ja kasvattavat niitä palauttaakseen rannikon mangrovemetsät. Tsunzan yhteisöprojektin 45 jäsenestä 35 on naisia.
– Me naiset olemme mangroven hiljaisia pelastajasankareita. Viime vuonna istutimme yli 300 000 tainta. Me myös huolehdimme niistä, kunnes ne voivat kukoistaa omin avuin. Tsunzan mangrovemetsäpeite on rannikon parhaimpia, se on tiheä ja siinä on hyvin vähän aukkoja. Nyt meitä palkitaan vaivoistamme isolla kalamäärällä, kyläläinen Kwekwe Tsuma toteaa.
– Me olemme myös käynnistäneet kalalammikkoprojektin, jotta naisten ei enää ole pakko ostaa kalojaan kalastajilta. Metsän vaalimisen ja kalankasvatuksen lisäksi myymme mangroven taimia ja tarhaamme mehiläisiä. Mangrovehunaja on ainutlaatuista, sileää ja herkullista. Sillä hoidetaan monia sairauksia, Tsuma kertoo.
uutiskirje 
