Kulttuuria perustellaan sen tuottavuudella ja kyvyllä ratkaista yhteiskunnallisia kriisejä, kuuluu kulttuurintutkija Kaisa Murtoniemen väitöskirjan perusväite.
– Sivistysnäkökulmasta ei Suomessa enää oikein puhuta. Myös kulttuurialojen asiaa ajavat korostavat nimenomaan taloudellisia vaikutuksia. Ajattelen, että kulttuurilla voisi olla myös jokin pysyvämpi arvo, Murtoniemi sanoo.
Hänen mukaansa tällaisesta puheesta voi seurata, että arvokkaana aletaan pitää vain sellaista kulttuuria, jolla on haluttuja vaikutuksia.
Kansan keskuudessa sivistyksellä on vankka arvo.
Kulttuurista on etsitty ratkaisijaa niin syrjäytymiseen, demokratiavajeeseen kuin globaalissa kilpailussa pärjäämiseenkin. Koronapandemian jälkeen siitä alettiin puhua osana huoltovarmuutta.
Kansan keskuudessa sivistyksellä on yhä vankka arvo. Tuoreen sivistysbarometrin mukaan lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta arvioi, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakennettu koulutuksen ja sivistyksen varaan. Valtaosa kantoi huolta myös lukutaidon ja yleissivistyksen rapautumisesta.
Tarvitaan monipuolisempia mittareita
Nykyisin aivan kaikkea lasten- ja vanhustenhoidosta ympäristönsuojeluun joudutaan perustelemaan taloudellisilla argumenteilla. Miksi kulttuuri olisi poikkeus – ainoa, jolla on itseisarvoa?
– En tee väitöksessäni jaottelua itseis- ja välinearvolle, se on aiemmassa tutkimuksessa todettu kestämättömäksi tavaksi käsittää arvoa. Argumenttini on se, että olisi hyvä, jos arvon mittarit olisivat monipuolisia. Ettei mittarina olisi pelkästään talous. Kulttuurin vaikutukset taipuvat huonosti taloudellisille mittareille.
Tutkimuksessaan Murtoniemi nostaa esimerkiksi Museoliiton tiedotteen eräästä tutkimuksesta. Siinä museokäyntien vaikutusta hyvinvoinnille oli mitattu kysymällä, kuinka paljon arvoa 0–1000 euron asteikolla käynti tuotti kävijälle hyvinvointia.
– Se on aika absurdi mittari. Argumenttini on, etteivät taloudelliset mittarit sovellu kulttuurin ja taiteen kokemusten ja vaikutusten mittaamiseen.
Kyseenalaistan sen toimivuuden pidemmän päälle.
Mistä tällainen yritys arvottaa kulttuuria rahallisesti sitten kertoo?
– Ehkä se liittyy osittain sellaisen hyötynäkökulman yleistymiseen yhteiskunnassa, politiikassa ja julkishallinnossa. Että taloudellinen hyöty on se tärkein mittari. Ei ole muuta sellaista yhteistä perustaa.
Murtoniemi näkee kehityksen osana muutosta hyvinvointiyhteiskunnasta kilpailuyhteiskunnaksi.
”Ei kovin menestyksekäs strategia”
Talouspuhe ei ole uiskennellut kulttuuritoimijoiden kommentteihin salaa. Murtoniemi uskoo kulttuurialan toimijoiden käyttävän sitä tietoisesti puolustaakseen kulttuurin asemaa ja rahoitusta.
– Joissain kulttuuripolitiikan hankkeisiin liittyvissä keskusteluissa on ollut kannanottoja, että meidän pitää pystyä ilmaisemaan asiamme tässä rekisterissä. On inhimillistä yrittää mukautua siihen, se on sinänsä ihan järkevä strategia.
Murtoniemen mukaan talouskurin oloissa taloudellisen arvon korostamisesta on tullut kulttuurille selviytymiskeino.
– Mutta kyseenalaistan sen toimivuuden pidemmän päälle. Onhan kulttuurista puhuttu luovana taloutena vähintään pari vuosikymmentä. Ilmeisesti startegia ei ole ollut kovin menestyksekäs, hän viittaa tuoreisiin leikkauksiin kulttuurin alalta.
”Ehkä tämä puhetapa on tullut jäädäkseen.”
Väitöskirjassa tarkastellaan kulttuurikeskusteluja 2010-luvulla. Sen jälkeen kehitys on tuskin ainakaan kääntynyt.
– Ehkä tämä puhetapa on tullut jäädäkseen. Se on muuttunut itsestäänselvyydeksi, että totta kai mainitaan ne talousvaikutukset.
Tutkimuksessa ei kuitenkaan ollut viitteitä kulttuurivihamielisestä puheesta.
– Konsensus oli, että totta kai se on tärkeää ja positiivista. Se ei sinänsä vaihdellut, vaan perustelut.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Kaisa Murtoniemen kulttuurintutkimuksen alaan kuuluva väitöskirja Kamppailuja kulttuurista: kulttuurin arvon artikulaatioita 2010-luvun Suomessa tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa perjantaina 22.11.2024.
lehti 