Viime viikkoina julkisuudessa on kohistu valtiovarainministeriön (VM) laskelmista liittyen yhteisöveron alentamisen itserahoitusasteeseen. Esimerkiksi KU:n haastattelema veroasiantuntija Lauri Finér on todennut, että VM:n arvio yhteisöveron 60 prosentin itserahoitusasteesta ei perustu varsinaisesti mihinkään kunnollisen arviomenetelmään.
Valtiovarainministeriö nousi viimeistään 1990 luvulla niin sanotusti superministeriöksi. Silloisella kansliapäällikkö Raimo Sailaksella oli todennäköisesti yhtä paljon, ellei enemmänkin valtaa kuin pääministerillä, todetaan KU:n Raha, talous ja politiikka -podcastin uusimmassa jaksossa.
Podcastissa pohditaan sen nimen mukaisesti rahaa, taloutta ja politiikkaa sekä näiden käsitteiden muodostamia vahvoja yhdyssanoja kuten rahataloutta, talouspolitiikkaa ja poliittista taloutta.
VM ei kuitenkaan aina ollut samanlainen superministeriö.
– Valtiovarainministeriöhän oli tietyllä tavalla ministeriö muiden joukossa, toteaa toinen Raha, talous ja politiikka -podcastin asiantuntijoista, Uuden talousajattelun keskuksen toiminnanjohtaja Lauri Holappa.
–Voidaan sanoa, että jossakin historian vaiheessa se oli ehkä jopa tiettyjä ministeriöitä selvästi heikompikin ministeriö. Ja sehän johtui tietyllä tavalla siitä, että se valtiovarainministeriön johtoasema on perustunut ikään kuin kriisin mielikuvaan, Holappa sanoo.
”Valtiovarainministeriön johtoasema on perustunut kriisin mielikuvaan.”
Tämä kriisin mielikuva on hänen mukaansa syntynyt julkisen talouden romahduksen pelosta: siitä, että Suomi ei enää saa rahoitusmarkkinoilta lainaa. Kuinka perusteltuja nämä pelot kuitenkin olivat?
– Meidän julkinen taloutemmehan oli oikeastaan ylijäämäinen. Meidän julkisen talouden velkaantumisasteet olivat hyvin vähäisiä toisen maailmansodan jälkeisenä vuosikymmeninä. Tämähän oli seurausta aika voimakkaasta talouskasvusta, joka Suomessa oli jälleenrakentamisen aikana sotien jälkeen. Suomea teollistettiin, ja oikeastaan sellaista riskiä, että Suomen talous olisi ollut alijäämäinen, ei merkittävästi ollut.
Suunnittelusta leikkauslistoihin
Kylmän sodan aikana kansantalouden koordinointi oli nykyistä enemmän ministeriöiden yhteisellä vastuulla, ja puhuttiin jopa talouden suunnittelusta. Koiviston I hallituksessa 1968-70 istunutta ministeri Jussi Linnamoa (sd) kutsuttiin myös suunnitteluministeriksi.
1990-luvun alussa tapahtui kuitenkin ratkaiseva käänne, kun 1980-luvun nousukauden jälkeen Suomi syöksyi syvään lamaan.
– 90 luvun laman taitteessa sitten tapahtui jotain muuta. VM:ssä alkoi syntyä jonkinlaista itsetietoisuutta, sanoo Raha, talous ja politiikka -podcastin toinen asiantuntija, BIOS-tutkimusyksikön ekonomisti Jussi Ahokas.
– Valtiovarainministeriön historiikin 3. osassa Sakari Heikkinen ja Seppo Tiihonen vihjailevat, että siellä tapahtui eläköitymistä ja henkilöiden henkilöiden vaihtumista. Monilla alkoi olla uudessa 1980-luvun uusliberaalissa hengessä myös jotain omia poliittisia ajatuksia ehkä taustalla, Ahokas tuumii.
Kun 1990-luvun alussa alkoi näyttää siltä, että ”kasinotalous” romahtaa ja Neuvostoliitto siinä sivussa, Suomessa käytiin eduskuntavaaleja. Keskusta voitti kevään 1991 vaalit, Esko Ahosta tuli pääministeri, mutta heti kolme päivää vaalien jälkeen valtiovarainministeriön osastopäälliköt tulivat julkisuuteen ja kertoivat, mikä on ministeriön kanta ennen hallitusohjelman muodostamista. Se oli ensimmäinen VM:n virkamiespuheenvuoro, ja lehdistössäkin ihmeteltiin sitä. Pääkirjoitussivuilla kyseltiin, onko valtiovarainministeriöllä oma valmis hallitusohjelma, joka tarjoillaan valmiina kansalaisille, ja hallituspuolueet vain siunaavat sen pääministeri Ahon johdolla.
– Sitten kun lähti se talouden negatiivinen kehitys lähti vielä vyörymään, lama painoi päälle vielä vuodet 1991 ja 1992 entistä enemmän, niin sitten alkoi tulla näitä erilaisia puheenvuoroja ja ja lopulta se kuuluisa Raimo Sailaksen lista, jolla sitä leikkauspolitiikkaa 90-luvun alussa määriteltiin ja ohjattiin, Jussi Ahokas kertoo.
Lauri Holappa muistuttaa, että valtiovarainministeriöllä ei edelleenkään ole muodollisesti mitään korkeampaa asemaa kuin muilla ministeriöllä.
– De facto, jos kuka tahansa joka on ollut mukana tai seurannut tarpeeksi lähellä valtiotason politiikkaa, niin näkee sen, että tosiasiallisesti tää koko asetelma on se, että ne on jollain tavalla alistettuja VM:lle, hän sanoo.
Holappa itse toimi pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksessa opetusministeri Li Anderssonin (vas) erityisavustajana.
– Muista ministeriöistä puhutaan sektoriministeriöinä. VM:llä on sektorihenkilöt, jotka analysoivat kaikkia näiltä tulevia menoesityksiä ja niiden perusteltavuutta, se on ikään kuin semmoista VM:n suorittamaa valvontaa.
Kuuntele KU:n Raha, talous ja politiikka -podcast tästä!
Lue lisää: Superministeriö ohjaa talouskeskustelua
uutiskirje 
