Vasemmistoliiton kansanedustajat pitävät syksyn aikana keskustelusarjan Suomen suunnasta. 11:stä tilaisuudesta viides on tänään eduskunnan Kansalaisinfossa ja siinä keskustellaan alueellisesta eriarvoisuudesta. Sitä emännöi kuopiolainen kansanedustaja Laura Meriluoto, joka kysyy, miten käy Itä-Suomen.
Aiempina vuosina kansanedustajat ovat järjestäneet yhteisiä kiertueita eri puolille Suomea.
– Kun kaikki kierrämme muutenkin paljon, halusimme tehdä jotain, joka ehkä tavoittaa enemmän ihmisiä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sanoo.
”Halusimme tehdä jotain, joka ehkä tavoittaa enemmän ihmisiä.”
Hän viittaa siihen, että keskustelut suoratoistetaan ja niihin voi osallistua mistä tahansa.
– Haluamme myös nostaa yhteiskunnallisia aiheita keskusteluun. Jokainen mietti, mistä haluaa pitää keskustelutilaisuutensa. Aiheet näyttävät pitkälti vastaavan kunkin valiokuntavastuita, Pekonen sanoo.
Asiantuntijoita keskustelemassa
Kansanedustajat emännöivät ja isännöivät tilaisuuksia, mutta kaikissa tilaisuuksissa on mukana asiantuntijoita.
– Lähdemme siitä, että kansanedustaja ei ole asiantuntija, vaan kutsumme paikalle parhaita mahdollisia asiantuntijoita, Pekonen toteaa.
Hänen oma tilaisuutensa on kahden viikon kuluttua ja käsittelee huumepolitiikkaa.
– Minua kiinnostaa, mitä olisi tehtävissä nyt, kun olemme Suomessa tehneet vuosien varrella isoja virheitä päihdepolitiikassa ja Orpon hallitus on nyt entisestään heikentänyt sosiaali- ja terveyspalveluita ja kuntouttavia palveluja, Pekonen sanoo.
Hän haluaa keskusteltavan siitä, millaisia ratkaisuja tilanteeseen voisi löytyä.
– Tuntuu, että olemme avuttomia tämän ison ongelman edessä. Lisäksi huumeisiin liittyy paljon pelkoja ja aihe ylipäätään on stigmatisoitu. Mutta vaikka koemme pelkoa ja turvattomuutta pahenevan päihdetilanteen vuoksi, pitää yrittää löytää ratkaisuja.
– Keskustelemme siitä, mitä voisimme tehdä päihdepolitiikalle, ihmisten tilanteen parantamiseksi ja huumekuolemien ennaltaehkäisemiseksi nyt, kun erityisesti nuorten huumekuolemissa Suomi on Euroopan kärkeä.
Hänen tilaisuudessaan onkin mukana kolme asiantuntijaa, Ehyt ry:n hankepäällikkö Annuska Dal Maso, kokemusasiantuntija, hyvinkääläinen entinen päihteidenkäyttäjä Riikka Tuomi ja Rikosseuraamuslaitoksen tutkija Johanna Jokinen.
– On tärkeää kuulla myös kokemusasiantuntijan näkökulmasta, miten meidän pitäisi toimia., Pekonen toteaa
Nähtävissä paikan päällä, suorana ja tallenteina
Veronika Honkasalo keskusteluttaa 17. marraskuuta uskopolitiikan kaksoisstandardeista. Timo Furuholmin tilaisuudessa 24. marraskuuta pohditaan poikien asemaa muuttuvassa maailmassa ja Anna Kontulan emännöi 26. marraskuuta keskustelua siitä, mitä on ekokatastrofin jälkeen.
Jessi Jokelaisen aihe on talous, tyttöys ja syrjäseudut. Niistä puhutaan 10. joulukuuta. Keskustelusarjan päättää 13. joulukuuta Johannes Yrttiahon tilaisuus, jossa pohditaan voiko leikkaukset perua ja palveltu pelastaa.
Tilaisuuksiin voi tulla paikan päälle eduskunnan Kansalaisinfoon. Furuholmin ja Yrttiahon tilaisuudet pidetään heidän kotikaupungissaan Turussa. Furuholmin tilaisuus on Turun kirjastossa, Yrttiahon ravintola Koulun historialuokassa. Nekin ovat yleisölle avoimia.
Tilaisuuksia voi seurata myös vasemmistoliiton facebook-sivuilta. Myös aiemmin pidetyt tilaisuudet löytyvät sieltä tallenteina. Sarjan aloitti Hanna Sarkkisen työllisyyspolitiikkaa käsitellyt tilaisuus. Muut jo olleet tilaisuudet ovat Pia Lohikosken ohjaama keskustelu toisen asteen koulutuksen sisältämästä eriarvoisuudesta, Minja Koskelan tilaisuus siitä, millaista on olla vasemmalla, ja Mai Kivelän keskustelu asumisen hinnasta.