Avainsana: Normaali

Marenzelleria-mato kaivaa meren pohjamutiin onkaloita, joihin virtaa hapekasta vettä.

Tulokasmato puhdistaa Itämerta

Yleensä tulokaslajit ovat meriekosysteemille haitallisia, jopa tuhoisia. Amerikasta peräisin oleva monisukasmato tekee poikkeuksen.
Mato sitoo veden liukoista fosforia liukenemattomaan muotoon.

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemen asema on muuttumassa tukalammaksi.

Taas on Väyrysen aika?

Viime viikon lopulla julkaistu Ylen teettämä puoluegallup kertoi, että keskustan alamäki olisi taittunut ja puolue olisi noussut jälleen Perussuomalaisten ohi.

Joku maksaa verot

Tulosvaroitus Finanssiala vastustaa raivokkaasti EU:n kaavailemaa rahoitusmarkkinaveroa, tuottaisihan se finanssialalle kustannuksia. Vastustuksen myös huomaa, koska finanssialalla ei tunnetusti ole puutetta...

Pipomiehet on ajettu ahtaalle.

Pankki ryösti pipomiehen

Viimeinen sana Varttuneemmat lukijat muistavat ajan, jolloin asiakkaat veivät pankin konttoriin muutakin kuin kuraa jaloissaan. Suomikin pyöri pitkälti käteisellä, jota...

Samuli Muje selviytyy rankasta Marlowen roolistaan vakuuttavasti.

Tietoverkon pimeyden ytimessä

Muuttuiko ihminen itselleen arvoitukseksi ja vaaraksi muille paaluttaessaan ensimmäisen maapalstansa ja väittäessään, että tämä on minun. Särkyikö silloin viattomuus? Filosofi...

Viking Grace -alus starttaa ensimmäiselle matkalleen tammikuussa 2013, polttoaineenaan nesteytetty maakaasu.

Turku jäi rannalle LNG-kaasusta

Tukholma päihitti ainakin toistaiseksi Turun Viking Linen LNG-maakaasun tankkauspaikkana. Gasum kaavailee kuitenkin jatkossa perustavansa kaasuterminaalin Turun Pansioon tai Naantaliin.Kiristyvät päästörajoitukset ovat pakottamassa myös muitakin laivoja käyttämään alempirikkisiä polttoaineita.

Perusristiriita piilee siinä, sovittiinko hallitusneuvotteluissa Dragsvikin säilyttämisestä vai ei.

Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä iso riita

Dragsvikin ruotsinkielisen varuskunnan säilyttämispäätöksestä vallitsee paha riita RKP:n ja muiden hallitusneuvotteluihin osallistuneiden puolueiden välillä.Perussuomalaiset saavat vettä myllyynsä kanneltuaan kielipuolueeseen kuuluvan puolustusministeri Stefan Wallinin toiminnasta eduskunnassa.

Sivu 684 / 884 1 683 684 685 884

Uusimmat

ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS
ILMOITUS

Lisää uusimpia

ILMOITUS
ILMOITUS

Kaupallinen yhteistyö

Tervetuloa takaisin!

Kirjaudu sisään tilillesi:

Käyttäjätunnus on sähköpostiosoitteesi. Palauta salasanasi klikkaamalla tästä.

Ongelmatilanteissa ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Vastaamme mahdollisimman pian.

Salasanan palauttaminen

Syötä käyttäjänimesi tai sähköpostiosoitteesi salasanan palauttamista varten.