Unkari ja Puola eivät taivu, ellei EU sulje rahahanojaan
Unkari ja Puola riitelevät entistä rajummin EU:n kanssa. Erimielisyydet koskevat unionin arvoja ja oikeusvaltioperiaatetta.
Voit ilmoittaa KU:n verkossa myös kokouksista, tapahtumista, avoimista työpaikoista yms. Pääset selaamaan ilmoituksia viereisestä selaa ilmoituksia-linkistä.
Lisää tietoja ilmoittamisesta verkossa ja aikakauslehdessä saat mediatiedoista.
Perinteisiä tervehdyksiä voit jättää myös verkossa ilmoituspalvelussamme.
Unkari ja Puola riitelevät entistä rajummin EU:n kanssa. Erimielisyydet koskevat unionin arvoja ja oikeusvaltioperiaatetta.
Minna Kelhä siirtyi valmistelijasta toimeenpanijaksi.
Tänään järjestettävä Turku ilman natseja -mielenosoituksen viesti on laaja. Se koskee myös äärioikeiston mahdollistajia, toteaa Pinja Vuorisen kolumnissaan.
Britit 1800-luvulla, Neuvostoliitto 1900-luvulla, Yhdysvallat 2000-luvulla – Afganistanista poistuminen on ollut vaikeampaa kuin sinne meneminen.
Lahdessa on kesän mittaan käyty puolueiden välillä kamppailua luottamuspaikoista.
Kysyimme Ulkopoliittisen instituutin johtavalta tutkijalta, mitä Suomen läsnäolosta Afganistanissa jäi käteen niin Suomelle kuin Afganistanille.
1990-luvun Suomessa eli joukko lapsia, jotka jäivät laman jalkoihin.
Taleban on viikonlopun aikana vallannut Kabulin, presidentti Ashraf Ghani on paennut, niin myös suuri joukko länsimaisten lähetystöjen henkilökuntaa, mutta tavalliset afgaanit ovat vankina omassa maassaan.
Kesän dramaattinen kriisi tiukensi Ruotsin politiikan umpisolmua. Kiistakapulana olleessa vuokrasääntelyjärjestelmässä on ongelmia, mutta sen puolustaminen nosti Vasemmistopuolueen kannatusta.
Velka on aina suhteellista. Absoluuttisilla luvuilla elämöinti on Ralf Sundin mukaan harhauttamista ja huijaamista.
Uusi presidentti Pedro Castillo on symbolisesti tärkeä hahmo. Hän loi kuitenkin poliittisen kriisin heti hallintonsa ensimmäisellä viikolla.
Alueilla, joissa talebanit ovat ottaneet vallan, naiset ja tytöt ovat jälleen kerran menettäneet vapautensa. Taleban vaatii sharia-lain noudattamista.
Jari Myllykoskea eduskunnan syksyssä kiinnostavat myös eläin- ja maksuhäiriöasiat.
Valtiovarainministeriö julkaisi torstaina ehdotuksensa valtion ensi vuoden budjetista.
Kommentti: Syyskuun alun budjettineuvotteluissa on luvassa kova vääntö puuttuvista ilmastopäätöksistä.
Kommentti: Jälleen kerran talouspolitiikasta puhutaan kuin ilmastokriisi ei vaikuttaisi siihen lainkaan.
Andersson muistuttaa aikuisten vastuusta.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä karsastaa puhetta kunnianhimoisista ilmastotoimista, koska sellaisia ei vielä ole edes tehty.
WWF vaatii valtion luonnonmetsien suojelemista lailla.
Maapallon 1,5 asteen lämpenemisen taso ylitetään todennäköisesti viimeistään 2030-luvun alkupuolella, kertoo tänään julkaistu tuore hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) raportti.
Jäätiköt vetäytyvät ja lämpötila kohoaa nopeammin kuin tuhansiin vuosiin, raportissa kerrotaan.
Tämä ei ole puheenjohtajakisa, tämä on kruunun siirtäminen. Tulee olemaan kiinnostavaa seurata, aikooko Purra olla itsenäinen vai tuleeko hänestä puhuva pää, jonka kautta Halla-aho puhuu, Dmitry Gurbanov kirjoittaa.
Yli satatuhatta suomalaista työskentelee vastoin tahtoaan osa-aikaisena. Jo ennestään matalapalkkaisilla aloilla se merkitsee jatkuvaa niukkuutta ja pitkittyessään eläkeläisköyhyyttä. Koronapandemian sulkutoimien aikaan moni menetti osa-aikaisenkin työn.
Hävittäjävalmistajat näyttävät koneitaan ihmisille samana päivänä kun vietetään atomipommin uhrien muistopäivää.
Vasemmistopuolueet ovat viime vuosina lähentyneet toisiaan, mutta mitään intoa puolueiden yhdistämiselle ei löydy.
Alle 16-vuotiaille on luvassa rokotukset.
Maksettujen ansiopäivärahojen määrä laski kesäkuussa alimmalle tasolleen vuoteen.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ennustaa vaikeita sopimusneuvotteluja. Syksyllä vientialat neuvottelevat uusista sopimuksista, ja julkisen sektorin sopimusten voimassaolo päättyy alkuvuodesta 2022.
EVAsta arvioidaan, että suhtautuminen ilmastonmuutokseen politisoituu.
Kommentti: Petteri Orpo ehti ensimmäisenä poliitikkona kesälaitumilta tiedotusvälineiden sivuille.
Valtuustot ja lautakunnat ovat tehokkaita vaikuttamiskanavia. Kumileimasimeksi ryhtyvät vain ne, jotka valitsevat saapua kokouksiin ilman valmistelua ja mielipiteitä, vaikuttajia ovat toiset, muistuttaa Lotta Laaksonen kolumnissaan.
Loviisasta löytyy matkailijalle paljon ihailtavaa.
Kansalaiskunta on esimerkki konkreettisesta utopiasta. Sen toteuttamiseksi laaditaan jokaisessa kunnassa kansalaiskunnan perussopimus. Erityistä huomiota kiinnitetään suoran demokratian todellisen toimivallan määrittelyyn, toteaa aluetieteen emeritusprofessori Hannu Katajamäki utopioita pohtivassa esseessään.
Luonnonvaraiset eläimet ja kasvit joutuvat yhä ahtaammalle, koska tehomaatalous valtaa tilaa. Suuri osa tehotuotetuista viljelykasveista menee tuotantoeläinten rehuksi.
Suomessa hamppua on viljelty vuosisatoja. Se hyödyttää myös kotipuutarhuria ja lähiluontoa.
Trumpilaiset eivät ole hävinneet mihinkään. Heille kyse ei ole vain politiikan sisällöstä, vaan jokainen ulkopuolinen on suorastaan vihollinen. Kaikki keinot ovat heille sallittuja vihollisen lyömiseksi, mukaan luettuna äänestämisen tahallinen vaikeuttaminen ja jopa väkivalta.
Ensi kuussa valittava Helsingin pormestari Juhana Vartiainen ajaa yhtä kovaa talouspolitiikkaa kuin edeltäjänsä Jan Vapaavuori, arvioi Kansan Uutisten Sunnuntaivieras-kolumnisti, tietokirjailija ja toimittaja Sirpa Puhakka.
Hanna Sarkkinen haluaa laajan yhteiskunnallisen keskustelun yrittäjien sosiaaliturvasta.
Kansan Uutiset kysyi, vasemmistoliiton puoluevaltuutetut vastasivat.
Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen pohtii esseessään, miten kolonialismi liittyy UPM:n tehdashankkeeseen Uruguayssa.
Marko A. Hautalan tuore kirja kansalaisaktivisti ja kirjailija Algoth Untolasta (1868–1918) on merkittävä kulttuuriteko.
Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen 2001. Nyt maan sotilaat ovat poistumassa ja jättämässä taakseen kaaoksen.
Sadat lapset, joiden vanhemmat liittyivät Isisiin, ovat saaneet viimeisen leposijansa al-Holin hautausmaalla Syyrian koillisosassa. Joukossa on myös useita eurooppalaisia lapsia, jotka heidän kotimaansa hylkäsivät.
Nykypäivän jatkuvaa produktiivisuutta ja itsensä optimointia korostavassa yhteiskunnassa on vallankumouksellinen teko vain laiskotella, Pinja Vuorinen toteaa kolumnissaan. Hän muistuttaa että laiskottelu on luvallista ja jopa suotavaa.
Kaivostoiminnan ongelmat eivät liity vain kaivoksiin, sillä paljon on pielessä jo malminetsintäluvissa ja varausten tekemisessä. Näin sanoo Suomen Luonnonsuojeluliiton kaivos- ja ympäristöasioiden erityisasiantuntija Jari Natunen. Taustaltaan hän on biokemisti, filosofian tohtori ja tutkija. Lisäksi hän toimii Kansalaisten Kaivosvaltuuskunta ry:n puheenjohtajana.
Pirjo Tuomela tuntuu metsän kuin omat taskunsa.
Digitaalisen arkkitehtuurin puitteistama arkinen toimintamme tuottaa valtavat määrät dataa, ja datan omistajille aukeaa huikaisevat mahdollisuudet valvoa ja analysoida ihmisten käyttäytymistä.
Rikkaassa maassa kulttuuri kuihtuu ja kuolee pikkurahojen puutteessa.
Minja Koskela pohtii keväällä ilmestyneessä teoksessaan, miksi äitiys on yhä tiukasti lokeroitua.
Sivuston käyttöä seurataan mm. evästein kävijäseurannan, markkinoinnin ja mainonnan toteuttamiseksi. Tietosuojaselosteessa kerrotaan sivuston käytännöistä ja yhteistyökumppaneista.