Suomalaiset viittomakieliset ovat kieli- ja kulttuurivähemmistö, jonka äidinkielinen ohjelmatarjonta televisiossa on edelleen vain muutaman minuutin päivittäinen lähetys. Suomalaisten viittomakielisten kuurojen yhteiskuntaan osallistumisen perusedellytyksenä on riittävä tiedon- ja palvelujensaanti omalla äidinkielellä, kuten muillakin suomalaisilla.
Viittomakielisille kuurolle ääneen perustuva informaatio ei ole saavutettavissa, joten se on tarjottava visuaalisessa muodossa, viitottuna. Nykytekniikalla viittoja voidaan sijoittaa kuvaruutuun, mutta niin ei haluta tehdä.
Viittomakielen tulkkipalvelu mahdollistaa asiointia ja opiskelua, mutta ei korvaa äidinkielelle tuotettua tiedonvälitystä. Vasta runsaalla julkisten palvelujen ja tv-kanavien viittomakielisellä informaatiotarjonnalla voidaan edistää viittomakielisten tasa-arvoa perustuslain tarkoittamalla tavalla. Tv-ohjelmien tekstityksellä voidaan kuitenkin hieman kaventaa tätä informaatiokuilua.
Suomenkielisten tv-ohjelmien tekstitys on myös tukitoimi maamme ikääntyvälle väestölle ja muille kuulo-ongelmaisille, joita arvioidaan olevan yli 700 000. Väestötasolla ikähuonokuuloisuus on yleisin kuulo-ongelmien aiheuttaja ja 75-vuotta täyttäneistä jopa kahdella kolmasosalla on kuulovaikeuksia. Kuulon apuvälineistä ei ole hyötyä kaikille, eikä liioin siitä, että huonokuuloiset säätävät televisioitaan suuremmille volyymeille kuten ipodejaan huudattavat nuoret, jotka ajallaan lisäävät huonokuuloisten määrää huimasti.