SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen tuuppasi (Helsingin Sanomat 18.9. ja Viikkolehti 15.10.) työelämän joustoturvan historian romukoppaan tavalla joka osoittaa, että SAK:ssa ei ole lainkaan ymmärretty, mistä joustoturvassa on kysymys. Ehdotettu vaihtoehto paljastaa tämän kirkasotsaisuuden syyn: nyt on lähdettävä ”hyvän työn tielle”, jonka ”kantavana ajatuksena on työelämän kehittäminen sen omista lähtökohdista”.
Tupo-maailman onnellisissa suojissa elänyt ammattiyhdistysliike kuvittelee, että tiukasti aikaan ja paikkaan sidottua proletyötä voidaan puolustaa työelämän sisältä. Tämä on sen raskas helmasynti: maailmassa saa tapahtua mitä tahansa kunhan vain kansallisen teollisuuspääoman kanssa käytyjen vuosisataisten mittelöiden myötä synnytetty palkkatyö pysyy kuosissaan ja on ”hyvää”.
Vastapuolella ei kuitenkaan enää ole kansallinen teollinen pääoma vaan kansainvälinen finanssipääoma. Työn muoto, jota se ajaa pystyyn, on prekatyö. Se tarkoittaa pahimmillaan ”freelancer”-muotoista työtä, jossa työsopimuksen perustana on minuuttimitoitetut työtehtävät.
Työtilaus ja -palkkio tulee suoraan kännykkään tai kotitietokoneeseen. Työnantaja voi olla maapallon toisella puolella eikä ole missään muussa yhteydessä työntekijäänsä. Tulisiko meidän lähteä käymään toinen vuosisatainen taistelu tämän työn muodon ehdoista? Hyväksyä siis muoto, jonka sisällä taisteltaisiin siitä, mikä on ”hyvää”. Sehän olisi typerää.
Minkä toiminnallisen horisontin joustoturva olisi avannut jos se olisi oikein oivallettu? Työttömyyden hävittämisen. Tietoon pohjautuvassa tuotannossa työttömyys ei ole sosiaalipoliittinen vaan koulutuspoliittinen kysymys: työn vaihtoehtona tulee aina olla koulutus, ei työttömyys. Sekä työnantajalla että työntekijällä on yksi yhteinen intressi: osaaminen.
Työttömyysvakuutuksesta olisi kehitettävä koulutusvakuutus. Ay-liike on kuitenkin kasvanut yhteen työttömyyden ja sen rahastoinnin kanssa että työttömyyttä ei haluta poistaa vaan korkeintaan säännellä.
Mutta ei tässä kaikki. Vaikka koulutetun työvoiman merkitys taloudellisen tuloksen tuottamisessa Suomessa on viime vuosikymmeninä ratkaisevasti lisääntynyt, on koulutuksen merkitys tuottavuuden lisäämisessä laskenut lähes nollaan. Samanaikaisesti investoinnit ovat vähentyneet ja työvoiman määrä vähentymässä. Siis kaikki tuottavuuden lisäämisen lähteet ovat kuivumassa kokoon. Kuitenkin kaikki toivo laitetaan tietotalouteen. Mutta millä tavalla? Siten että tietoa yksityistetään, paketoidaan ja myydään siihen mittaan että Suomi pelastuu. Ajatus on täysin absurdi.
Tiedon rooli taloudessa on ratkaisevasti toinen kuin raudan ja paperin. Nykyteknologisessa ympäristössä tiedon rajahinta lähestyy vääjäämättä nollaa. Tiedon tuottavuus on suurimmillaan, kun se on kaikkien saavutettavissa, muokattavissa ja levitettävissä. Avoin tietotalous muodostaa vertaistalouden piirin, joka on tuottavampi kuin rahamuodon kautta kierrätetty tietotalous. Ja avoin tietotalous on välttämätön edellytys tuottavalle tavarataloudelle. Kysymys on siitä, miten palkka-, opinto- ja perustulo muodostetaan ja jaetaan.
Kaikkia kiviä ei ole käännetty Suomen talouden pelastamiseksi. Samoja kiviä on käännetty vanhaan asentoon.