Läheinen toverini vastaisi, ettei se mihinkään mene. Jos kirkon työntekijöiden ja tavallisten rivijäsenten ajatukset, mielipiteet ja elämäntyyli ovat ravistelleet luutumia, halu kirkon itselleen omineiden parissa on mennä taaksepäin. Kaipuu vuosituhantisiin aatoksiin on niin ankara, että kristillisdemokraattinen puoluejohtaja suoltaa tuomioitaan vastapuolen suuhun.
Kaksi seikkaa vaikuttaa ilmeiseltä: pelko kirkon menettämästä asemasta ja sen myötä vallasta (josta siis kirkko ei luovu kuin pakosta yhteiskunnallisen paineen alla). Entisaikoina kirkkokuntia ja muita uskonnollisia yhteisöjä pidetiin tarpeellisina, että kansa pysyi kurissa. Normipoikkeamisista voitiin kurittaa vaikkapa jalkapuuhun istuttamalla.
Kuitenkin vallasväessä vaikutti amoraalisuus. Moraalittomuuttahan ei yhteiselämässä vallitse, vaan sitä säädellään selkeimmin lakimuotoon määritellyin normein. Mutta valistuneet valtiaat ja eräät niin sanotun sivistyneistön edustajat katsoivat, ettei moraali sido heitä. Esimerkiksi Panu Rajalan kirjoittamassa Aila Meriluodon elämäkerrassa käy ilmi aikansa ihanteellisen isänmaallisuuden runoilijan ja kirjallisuuden auktoriteetin V.A. Koskenniemen asettautuminen ”jumalten sfääreihin”. Näin siis vielä 1950–60-luvuilla.
Konser-vatiiveja palvelee vaali-ikärajan alentaminenkin.
Näitä jumalattomia papit ovat saattaneet saarnastuoleistaan suoltaa, mutta kuitenkin enimmäkseen heidän lakeijoikseen asettautua. Ihmisten emansipaatio on johtanut myös ulkokohtaisten moraalisäädösten karistasmiseen niskoiltaan.
Tiedon lisääntyminen, teknologinen kehitys ja yhteiskunnallinen muutos on ollut nopeaa. Siinä valtavirrassa ovat nykyajan äänekkäiksi herenneet arvokonservatiivitkin nautiskelleet elämän suloistumisesta. Ehkäpä ihmisen voimattomuus suurten muutosten keskellä on pannut alistumaan maailmanlaajuisiin vääryyksiin niin luontoa, ihmisiä kuin kokonaisia kansakuntiakin kohtaan. Kun muutokset lähestyvät omaa sisintä ihmisyyttä, alkaa pakahtuminen seksuaalisuutensa kanssa. Hormoonit hyrrää niin kauan kuin halua riittää.
Kuuluisaa ”homokeskustelua” vilkaisin tietääkseni, missä mennään, kun toisella kanavalla esitettiin Lauri Viidan Kukunor. Heti syntyi vaikutelma härskistä uskonnon ja kirkon hyväksikäytöstä poliittisiin tarkoitusperiin. Jos olisin paranoidinen ja siis vainoharhaisesti näkisin asiassa piruja, päättelisin taantumispiirien iskeneen tarkoituksellisesti juuri evankelis-luterilaisissa seurakunnissa käytävien vaalien alla. Muutokseen pyrkivät, tavalliset jäsenet saadaan tympäytymään lopullisesti.
Näinhän vanhoillislestadiolaiset rakentavat ”omaa kirkkoaan”: saadaan tavalliset ihmiset tympäytymään kirkon menoon, jolloin oma valta kasvaa. Näitä konservatiivejahan palvelee vaali-ikärajan alentaminenkin, kun runsaslapsisista perheistä tulee 1–2 uutta alaikäistä, vanhempiensa armoilla elävää äänestäjää. Luulenpa, että vaalitulosta hämmästellään jopa pääkaupunkisedulla.
Mutta ikään kuin siunatuksi lopuksi, vaikka olisitte nyt eronneetkin kirkosta, niin käykää vaalikoneilla testaamassa, etsikää vasemmistolainen ehdokas ja menkää äänestämään. Älkää jättäkö meitä uskovia, eronneita, seksuaalisuuden moninaisuuden tunnistavia, inhimillisyyttä kaipaavia ja oikeudenmukaisuuden puolesta toimivia noiden päällekarkaavien syyttäjien armoille!