Vartijoiden työehtosopimuskiista ei ota ratketakseen. Työnantajien ja työntekijöiden välit ovat erittäin tulehtuneet. Vuodenvaihteessa alkaneet ulosmarssit jatkuivat viime viikonloppuna.
Työnantajat pitävät ulosmarsseja laittomina lakkoina, työntekijäosapuoli huomauttaa, että ne ovat spontaaneja mielenilmaisuja omaa työnantajaa vastaan.
Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallitus käsitteli vartijoiden tilannetta tiistaina. Liitto ei halunnut kommentoida hallituksen kokouksen lopputulosta mitenkään ja laittoi vartijoiden sopimustilanteen tiedotussulkuun.
– Emme voi kommentoida, tiedotamme tästä huomenna keskiviikkona, PAMin neuvottelupäällikkö Jyrki Sinkkonen sanoi hallituksen kokouksen jälkeen.
Vartijoiden sopimus on katkolla. Muutamat suuret vartiointialan yritykset ovat UP-uutispalvelun tietojen mukaan alkaneet painostaa työntekijöitä. Heitä kehotetaan eroamaan PAMista.
Ay-aktiiveja uhkailtu potkuilla?
Työntekijäpuolelta kuuluu kertomuksia jopa työsuhteiden puruista. Liiton aktiivien työsuhteita olisi väitteiden mukaan purettu vedoten muun muassa työntekijöiden Facebook-kirjoitteluun.
Vartiointialan kiistan juuret ulottuvat vuoden takaiseen vartiointialan lyhyeen lakkoon. Työnantajaosapuoli pyrki heikentämään alan työehtosopimusta. Se yhdisti työntekijöiden rivit ja synnytti lakkomielialan.
Lakko myös nosti työntekijöiden järjestäytymisastetta.
Järjestäytymisen kasvuun vaikuttaa lisäksi vartiointialan ammattimaistuminen. Aikaisemmin vartiointiala oli läpikulkuala, jolla työskenneltiin muutama vuosi ja siirryttiin sitten muualle. Vartiointi on muuttunut yhä selvemmin omaksi ammatikseen, alan koulutus on tuonut työntekijöille ammattiylpeyttä ja alalla pysytään pitkään.
Työryhmissä ei edetty
Viime vuoden vartiointialan lakon sovittelussa liuta kiistakysymyksiä siirrettiin työryhmiin. Näiden työ ei ole edennyt.
Työntekijäosapuolen mukaan työnantajat ovat vitkutelleet työryhmissä. Aitoa halua pulmien ratkaisemiseksi ei ole ollut, vaan työantajaosapuoli on odottanut vastaiskun paikkaa.
Työntekijöiden ja työnantajien välejä kiristää työnantajan tavoite yhdistää vartiointialan ja kiinteistöpalvelualan työehtosopimukset. Kiinteistöpalvelualan sopimusta pidetään huonompana kuin vartiointialan. PAM neuvottelee kummastakin sopimuksesta eli ”sopimusshoppailu” tapahtuisi saman ammattiliiton sisällä.
Vartijoiden pitkään jatkuneessa sopimuskiistassa odotetaan seuraavaksi viime viikon lopulla sovittelijaksi määrätyn Leo Suomaan kutsua neuvottelupöytään.
Työehtokiista on kärjistynyt etenkin monikansallisessa Securitaksessa. Palvelualojen ammattiliitto antoi viime viikolla yhtiölle varoituksen kolmipäiväisestä lakosta, jonka on määrä alkaa 2. maaliskuuta. Vartijat ovat olleet ilman työehtosopimusta helmikuun alusta alkaen.