Olen Seppo Rädyn kanssa eri mieltä. Saksa ei ole paska maa. Päinvastoin. Se on erittäin hieno maa, jossa asuu hieno kansa ja jossa pelataan erinomaista seurajoukkuejalkapalloa. Matkustin taannoin Saksaan jossa pääsin seuraamaan Dortmundissa ja Möchengladbachissa pääsarjaa sekä Duisburgissa 2. Bundesligaa.
Ottelutapahtumat olivat äärimmäisen miellyttäviä kokemuksia kaikin tavoin.
Palveluissa ja niiden sujuvuudessa, ottelutapahtumien logistiikassa ja kannattajakulttuurissa olemme Suomessa valovuosia jäljessä saksalaisia. Paljon on toki kyse puhtaasti resurssieroista. Kuitenkin suomalaiset seurat ja niiden kannattajat, sekä Palloliitto voisivat pienillä ja yksinkertaisilla parannuksilla viedä kotimaisia ottelutapahtumia, ja futista eteenpäin.
Saksassa silmiinpistävää oli myös se, että ottelupäivä on aina juhlapäivä.
Vaikka katsojamäärät Saksassa olivat suuria, toimivat palvelut lähes moitteetta. Edes sisäänkäynnin yhteydessä suoritetussa turvatarkastuksessa en tuntenut itseäni, Jari Porttilaa lainatakseni, ”pahimmaksi terroristiksi”. Palvelukulttuuri on erilainen kotimaiseen verrattuna. Katsojaa ei nähdä välttämättömänä pahana, vaan asiakkaana, jonka viihtyvyyteen on syytä panostaa. Saksassa katsojat tuovat runsaasti rahaa seurojen kassoihin, Suomessa taas budjetit kasataan puhtaasti sponsorien lahjoituksilla.
Periaatteessa ainoat Saksan katsojamääriin verrattavissa olevat tapahtumat ovat Helsingin Olympiastadionilla pelattavat jalkapallomaajoukkueen ottelut ja suuret konsertit. Suurten ihmismassojen liikuttelu sujui valtavia määriä vetävissä otteluissa Saksassa jouhevasti. Kolmessa näkemässäni ottelussa oli katsojia 13 000–80 000. Ihmisten siirtely stadionilta kaupunkien juna-asemille sujui joko metroilla tai sukkulabusseilla. Erona Suomeen on se, että kaikkien ei tarvitse päästä stadionin viereen omalla autolla. Tässä onkin suomalaisilla asennemuutoksen paikka. Helsingissä on toimiva julkinen liikenne, joskin sen suunnittelu on kivikaudella. Kaupunkimetro ja Olympiastadionin metroasema ovat kolmekymmentä vuotta myöhässä.
Saksassa silmiinpistävää oli myös se, että ottelupäivä on aina juhlapäivä. Otteluun mennään, siellä ei ainoastaan käydä. Niissä pukeudutaan seuran väreihin, nautitaan juhla-ateriana oluet ja wurstit, ja matseista puhutaan loputtomasti etukäteen. Parin viikon välein arkimaailma menettää merkityksensä jonkin suuremman, oman seuran matsin edessä. Käymissäni otteluissa huomionarvoista oli sekin, että katsomot eivät olleet täynnä nuoria miehiä, vaan mukana oli usein koko perhe. Kaikki vauvasta vaariin osasivat seuran kannatuslaulut ja -huudot ja kaikki myös osallistuvat niihin. Seuran kannattajaksi synnytään ja kasvetaan, suosikkiseuraa ei valita televisiokuvan perusteella.
Vaikka olen edellä arvostellut kotimaista jalkapallomaailmaa, on siinä paljon hyvääkin. Kotimainen jalkapallo on monin tavoin tienristeyksessä ja riippuu paljon suomalaisista futisihmisistä mihin suuntaan lähdetään. En tule ikinä hylkäämään suosikkiseuraani kotimaassa, mutta on pakko sanoa, että ottelutapahtuman järjestämisessä se on epäonnistunut lähes täydellisesti. Kuten aiemmin mainitsin, ottelutapahtuman tulisi olla katsojalle miellyttävä ja ainutkertainen kokemus. Valitettavasti Suomessa päästään tähän tavoitteeseen hyvin harvoin.
Viikon Vakioveikkauskupongilta ei saksalaista jalkapalloa tälläkään viikolla löydy. Sen sijaan Vakiolappu täyttyy Englannin Championshipin ja Ykkösliigan otteluista. Viikon varmat voi hakea kohteista 1 ja 2. Molemmissa suoraa nousua tavoitteleva kotijoukkue saa vastaansa selvästi heikomman vastustajan.
Kohteisiin 1 QPR-Crystal Palace ja 2 Nottingham-Doncaster molempiin siis varmat ykköset. Ykkösliigan viikon huippuottelu käydään kohteessa 12 Bournemouthin ja Southamptonin välillä. Kahden nousukarsintoihin tähtäävän seuran ottelu on tärkeä etenkin takaisin glooriaan tähtäävälle entiselle huippuseura Southamptonille. Merkitsen Southamptonin kohteeseen pienellä riskilläkin voittajaksi. Kakkonen kannattaa kuitenkin varmistaa ristillä.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 12.3.2011. Kansan Uutiset suosittelee 64 merkin järjestelmää: 1, 1, 1 (X), 1, 1, 1 (X), 2 (X), 2 (X), 1 (X), 1, 1, 2 (X), 1.