Perhepäivähoitajat ovat nyt tulossa työaikalain piiriin ja heidän viikkotyöaikansa on tulevaisuudessa 40 tuntia, nykyisin 43,15 tuntia. Monissa kunnissa nähdään tämä uudistus niin suurena mörkönä, että kuntien viranhaltijat päivähoitopuolella haluavat käyttää sitä aseena hoitomuodon jatkamista vastaan.
Nykyisin perhepäivähoitajan normaali työpäivän pituus on yleensä 9–10 tuntia, koska hoidossa olevien lasten vanhempien työpäivä on kahdeksan tuntia ja tietenkin työmatkat päälle.
On ollut aivan normaalia, että hoitoajat ovat olleet tämän kaltaisia ja tämä ei ole ollut mikään ongelma kunnissa tähän mennessä. Perhepäivähoitajille on tietenkin tullut ylitöitä, jotka on maksettu rahana tai annettu vapaapäivinä. Mutta nyt yhtäkkiä edellä mainitun tapainen käytäntö onkin mahdoton toteuttaa elokuun 2011 jälkeen.
Täytyy nyt vain toivoa, että Suomen kunnissa löytyisi alku-kiihkoilun jälkeen myös se terve maalaisjärki.
Perhepäivähoitoa lapsilleen haluaville vanhemmille on ilmoitettu tiukan sävyisesti, että jos heidän työpäivänsä ja työmatkansa tekevät yhteensä yli kahdeksan tuntia, niin ei ole enää asiaa tuoda lapsiaan perhepäivähoitoon. Tällä rajauksella käytännöllisesti katsoen lopetetaan perhepäivähoito kokonaan. Perusteena tälle 8 tunnin rajalle on, että perhepäivähoitajalle ei saa tulla enää ylitöitä. Tämä on vain keksitty tekosyy.
Perhepäivähoitajia on Suomessa noin 7 500 ja hoitopaikkoja perhepäivähoidossa on noin 31 000. Nämä hoitopaikat jouduttaisiin korvaamaan päiväkotirakentamisella, jos perhepäivähoito lopetettaisiin.
Jos korvataan sata hoitopaikkaa aina yhdellä päiväkodilla, halpa parakkimalli kustantaa 310 päiväkotia x 3 miljoonaa euroa = 930 miljoonaa euroa tai normaali päiväkotirakentaminen 310 päiväkotia x 6 miljoonaa euroa= 1,86 miljardia euroa. Nämä ovat pelkät päiväkotien rakennuskustannukset.
Kallis lasku on siis odottamassa kuntien asukkaita eli veronmaksajia, jos perhepäivähoitoa nyt väkisin ilman järjellistä syytä aletaan ajaa alas. Taloudellisten kustannuksien lisäksi tulisi miinuspuolelle kirjattavaksi erittäin hyvän ja kodinomaisen hoitomuodon katoaminen kuntien lasten päivähoitotarjonnasta ikuisiksi ajoiksi.
Täytyykin nyt vain toivoa, että Suomen kunnissa löytyisi alkukiihkoilun jälkeen myös se terve maalaisjärki, joka siivittäisi paikallisneuvottelut hyvään ja järjelliseen lopputulokseen tässä asiassa. Sillä muuten Suomen kuntien asukkaille tulee rutkasti ylimääräistä maksettavaa tulevina vuosina ja se ei ole hauskaa kenellekään.