Marraskuun toista viikkoa on jo muutamia vuosia vietetty miesten viikkona.
Viikko päättyy sunnuntaina kalenteriin merkittyyn isänpäivään. Isänpäivän kaupallistuneesta ilmeestä huolimatta viikon ja isänpäivän merkeissä julkaistaan myös isän ja miehen arkeen ja hyvinvointiin liittyviä kirjoituksia ja haastatteluja. Parhaimmillaan miehen ja varsinkin isän elämä onkin tavallista, osin mutkatonta ja mukavaa.
Miehen auvoisassa arjessa painaa ehkä vain ”päähänpinttymä” miehen tehtävästä elättää perhe ja rakentaa omakotitalo. Miehet kohtaavat usein elämän muutostilanteissa ja kriiseissä myös vakavampia ongelmia. Aina ei mies ole riittävän hyvä isä tai elämänkumppani. Riittämättömyyskin voi vielä olla jotenkin siedettävää, mutta mitä jos isä ja mies nähdään kyvyttömänä, huonona tai peräti pahana?
Jännitys isäksi tulemisesta on yhteinen kokemus.
Vaasan ensi- ja turvakodin avopalvelussa (AVOKKI) on jo vuodesta 1999 asti toiminut miestyö. Miestyössä kohdataan ja tuetaan miehiä yksilöllisesti ja ryhmissä perhe- ja lähisuhdeväkivaltaan liittyvissä asioissa olivatpa miehet sitten väkivallan tekijöitä tai kokijoita. Samoin tukea on tarjottu isille erotilanteissa ja tuettu isän vanhemmuuden jatkumista.
Työssäni olen toistakymmentä vuotta kohdannut ja pyrkinyt tukemaan miehiä monenlaisissa elämän kriiseissä. Joskus vaikeudet alkavat jo seurusteluvaiheessa, puhutaan kumppanin kanssa ”eri kieltä”. Ei aivan tuulesta ole temmattu väitettä, että mies on järkiolento ja nainen tunneolento. Halutaan erilaisia asioita.
Mutta haluaako mies järjellisen kuuloisilla selityksillä vain peitellä syvää tunnelatausta? Tai haluaako nainen tunteellisella esiintymisellään päästä järjelliseen ratkaisuun? Mene ja tiedä, mutta ainakaan sataprosenttisia maskuliineja tai feminiinejä tuskin on olemassakaan.
Liiton ja suhteen alkuvaiheen suurin kompastuskivi taitaa olla menneen jättäminen. Miten sovitan uuteen tilanteeseen kaverit, läheiset, harrastukset ja omat mieltymykset? Kummanko kodin perinteet valitaan ”oikeiksi” vai luodaanko kokonaan omat tavat ja perinteet?
Asioista voi tulla riitaa, mutta riidat voidaan ratkaista siten, että molemmat antavat periksi ja tehdään kompromissi. Muunlainen riidan ratkaisu on väkivallan käyttöä. Väkivallan käyttöön syyllistyvät useimmiten miehet, mutta kaikkien tutkimusten ja tilastojen mukaan naiset ovat ottamassa kiinni miehiä tässäkin asiassa. Väkivallasta irtipääsemisen paras tae on, että väkivallan kaikki osapuolet saavat tukea pyrkimyksessä päästä irti väkivallasta.
Liiton jatkuessa perhe useimmiten kasvaa, kuvioon tulee lapsia. Sekin on kriisin kaltainen suuri muutostilanne miehen elämässä. Yhteiskunta tarjoaa todennäköisesti enemmän tukea äitiyteen kuin mitä miehet saavat isyyteen. Naiset saavat tukea ainakin omalta äidiltään, jolla on omakohtainen kokemus äitiydestä. Isä puolestaan saattaa pitää kokemuksensa sisällään.
Hiljaisuus on ainakin sotien kokeneiden ja sen jälkeisten aikojen miesten perinne. Toki jo 1970-luvulla alettiin tulevat isät ottaa mukaan neuvoloiden perhevalmennuksiin. 2000-luvulla neuvoloiden vastaanottohuoneista löytyy jo isällekin tuoli valmiina, ettei sitä tarvitse lähteä etsimään, kun isä ”yllättäen” tulee mukaan. Mutta isien omat ryhmät ovat vielä harvinaisia. Isäryhmiä menneinä vuosina ”vetäneenä” tiedän, että jännitys isäksi tulemisesta on yhteinen kokemus ja saa miehet omassa vertaisryhmässä avautumaan.
Nykyisin noin puolet avio- ja avoliitoista päättyy eroon. Onneksi suurimmassa osassa eroista lasten huoltajuudesta, asumisesta ja etävanhemman yhteydestä lapsiin saadaan sivistynyt ja lasten edun mukainen sopimus. Joissakin tapauksissa isät ”alistuvat” ja allekirjoittavat muiden laatiman huoltajuus- ja tapaamissopimuksen, koska eivät saa tukea ja tietoa muista mahdollisista järjestelyistä.
Osassa eroista kuitenkin käydään säälimätöntä taistelua lapsista. Taistelussa nostetaan esille joskus myös valheisiin perustuvia syytöksiä isän kyvyttömyydestä hoitaa lapsia, väkivallasta, narsismista, päihteiden käytöstä ja joskus jopa insestistä.
Isät ovat kertoneet, että heiltä viranomaiset kysyvät asioista viimeisenä. Isät kertovat myös omista kokemuksistaan viranomaisten miesvastaisesta asenteesta. Eron alkuvaiheessa useinkaan lasten ja isän tapaamiset eivät suju. Katkeran taistelun ohessa kyse on myös vieraannuttamispyrkimyksestä. Tässä niin sanotussa PAS-ilmiössä (parental alienation syndrome) toinen vanhemmista käyttää lasta pelinappulana rangaistakseen toista vanhempaa. Vaikka PAS ei olekaan nimestään huolimatta diagnosoitu sairaus, on se ilmiönä kuitenkin olemassa.
Kirjoittaja on avopalveluohjaaja ja miestyöntekijä Vaasan ensi- ja turvakodissa.