Presidentinvaaleista ei ole kulunut vielä viikkoakaan. Silti niiden muisto alkaa haalistua jo nopeasti, kun hallitus löi tällä viikolla pöytään kaksi megaluokan uudistuspakettia, joista toinen liittyy kuntakentän ja toinen puolustusvoimien perinpohjaiseen muuttamiseen.
Palaamista normaaliin päiväjärjestykseen on helpottanut sekin, että itse vaalin lopputulos on käytännössä ollut selvä jo vuosia. Kokoomuksen Sauli Niinistön vähintään viimeiset kuusi vuotta jatkunut kampanjointi tuotti odotettavissa olleen tuloksen.
Nykyiselle vasemmistoliitolle vaalit olivat silti uusi kokemus. Puolueella oli oma ehdokas ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1994.
Vuosina 2000 ja 2006 ehdokasta ei asetettu. Kummallakin kerralla ratkaisun saattoi silti perustella. Tarjolla oli vasemmistolainen nainen, joka ajoi myös vasemmistoliiton kannattajille tärkeitä arvoja ja asioita. Ei olekaan ihme, että tyytyväisyys presidentti Tarja Haloseen on usein ollut suurempi vasemmistoliittolaisten kuin demarien keskuudessa.
Tällä kierroksella todellista vaihtoehtoa omalle ehdokkaalle ei ollut. Ilman Paavo Arhinmäen mukaantuloa äänestäjillä ei olisi ollut valittavanaan ketään vasemmistolaista.
Vaihtoehtoa osallistumiselle presidentinvaaleihin ei ole tulevaisuudessakaan. Suora presidentinvaali on muutaman harjoittelukerran jälkeen vakiintunut sellaiseksi, että jokainen eduskuntapuolue asettaa oman ehdokkaansa. Ilman ehdokasta puolue putoaa muutamaksi kuukaudeksi kokonaan ulos poliittisesta keskustelusta.
Osallistuminen oli myös demokratian kannalta tärkeää. Arhinmäki toi vaalikeskusteluun sellaisia teemoja, jotka muuten olisivat jääneet vähemmälle huomiolle.
”Nato-jankuttamiseksi” haukuttu Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden puolustaminen pakotti muutkin ehdokkaat selvittämään kantansa asiaan. Varsinkin toisen kierroksen kandidaatit Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto joutuivat erikseen alleviivaamaan, etteivät ole viemässä Suomea sotilasliiton kylkeen ja ottamaan etäisyyttä aiempiin Nato-myönteisiin näkemyksiinsä.
Presidentinvaaleissa tarjottiin paitsi poliittisia vaihtoehtoja, rakennettiin myös pohjaa tuleville vaaleille ja puolueen menestymiselle niissä.
Sokkeli perussuomalaisten nousulle valettiin Timo Soinin presidenttiehdokkuudella vuoden 2006 vaaleissa. Se oli kierros, jonka aikana Soinin kasvot ja perussuomalaiset viimeistään jäivät ihmisten mieliin.
Vasemmistoliiton kannatukseen presidentinvaaleilla on ollut myönteinen vaikutus jo nyt. Viimeisimmässä Yleisradion mittauksessa vasemmistoliiton kannatus oli kivunnut yhdeksään prosenttiin. Se on korkein luku viimeiseen viiteen vuoteen.
Nyt on pidettäväkin huolta siitä, ettei hyvää nousua tärvellä taitamattomalla politiikalla, kun eteen tulevat kuntauudistus, valtiontalouden säästöt ja todennäköisesti yhä syvenevä euroalueen kriisi.
Innostus valtasi kentän
Kun on ollut kaksi kuukautta vaalikampanjan ytimessä, ei ehkä ole kaikkein objektiivisin arvioimaan sen vahvuuksia ja heikkouksia.
Silti voi sanoa, että kampanjan rakentamisessa onnistuttiin hyvin, ottaen huomioon, että se aloitettiin nollapisteestä päivä ja kaksi kuukautta ennen vaaleja. Tämä oli valtava ponnistus koko puolueelta.
Ongelmaksi jäi, että liikkeelle lähdettiin ehkä liian myöhään. Pidempi kampanja olisi todennäköisesti tuottanut paremman tuloksen.
Kun liikkeelle päästiin, vauhti oli luja. Tunnelma vaalikentillä oli innostunut. Tuolit loppuivat kesken, soppatykit tyhjenivät nopeasti ja kampanjamateriaali vietiin käsistä eri puolella maata.
Viimeiset 15 vuotta vasemmistoliiton toimintaa seuranneena voin sanoa, etten ole koskaan nähnyt puolueen tilaisuuksissa yhtä paljon väkeä. Pidempään mukana olleet kertovat, että yhtä suurta innostus oli silloin, kun vasemmistoliittoa perustettiin 1990-luvun alussa.
Kampanjatilaisuudet vetivät erityisesti nuoria ja muuten puoluetoiminnassa kokonaan uusia ihmisiä. Eri puolilta maata tulleet viestit ovat vahvistaneet tätä kuvaa.
Vasemmisto taktikoinnin jaloissa
Itse tulos presidentinvaaleissa jäi kuitenkin alle vasemmistoliiton puoluekannatuksen.
Osassa porvarillista lehdistöä on ehditty jo juhlia vasemmiston romahdusta, kun työväenpuolueiden asettamien ehdokkaiden yhteiskannatus nousi vain vaivoin hiukan yli kymmenen prosentin. Samppanjapullot kannattaa silti jättää korkkaamatta, sillä tiedot vasemmiston kuolemasta ovat ennenaikaisia ja liioiteltuja. Henkilövaalissa korostuvat henkilöt.
Samat kannanottajat unohtavat, että viimeiset 30 vuotta presidentti on valittu sosialidemokraattien riveistä niin, että vasemmistoliitto tai sen edeltäjät ovat antaneet demarien ehdokkaalle tukensa aina vaalien ratkaisevalla hetkellä. Silloin ei puhuttu siitä, että vasemmiston kannatus Suomessa on yli 50 prosenttia.
Myös taktinen äänestäminen oli näissä vaaleissa tosiasia.
Erityisesti viimeisellä kampanjaviikolla tuli paljon palautetta siitä, että moni sydämeltään vasemmistolainen ihminen äänesti Pekka Haavistoa, jotta hänen pääsynsä toiselle kierrokselle varmistuisi. Samat ihmiset sanoivat kuitenkin palaavansa vasemmistoliiton äänestäjiksi taas kunnallisvaaleissa.
Kaksivaiheisen kansanvaalin luonteeseen kuuluu se, että toisella kierroksella iso osa äänestäjistä joutuu valitsemaan jonkun muun kuin oman ehdokkaansa.
Vasemmistoliitolle kakkoskierroksen asetelma ei onneksi tuonut ongelmia. Useimpien oli helppo asettua vihreiden Pekka Haaviston tueksi. Mielipidemittausten mukaan yli neljä viidestä vasemmistoliiton kannattajasta valitsi rauhanmiehen rahamiehen sijaan.
Kokemus presidentinvaaleihin osallistumisesta oli koko Vasemmistoliitolle myönteinen. Jos jälkihoidosta pidetään huolta, sillä rakennettiin pohjaa puolueen uudelle nousulle.
Kirjoittaja on Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen avustaja eduskunnassa.
uutiskirje 