Yleensä toisten virheet jäävät toisten virheiksi. Silti vanhemmat pyrkivät omilla esimerkeillään varoittamaan jälkikasvua. Lukuisat oppaat ovat täynnä caseja, joiden tarkoitus on antaa työkaluja karikoiden välttämiseen. Viisaatkin neuvovat nuorempiaan kertomalla omista virheistään. Mikään ei auta – ihmiskunnan historiaa on täynnä toistoja.
Olen lukenut Internetissä yhden venäläisen bloggaajan kirjoituksesta, että vuonna 1988 Chilessä järjestettiin kansanäänestys presidentin kauden jatkamisesta vielä kahdeksaksi vuodeksi. Augusto Pinochet kontrolloi koko mediakenttää, oppositio oli hajanainen, ja valtiaan käytössä oli koko valtakoneisto. Sitä paitsi chileläiset tottuivat Pinochetiin 15 vuoden aikana, hän symbolisoi heille maan vakautta. Joten hänen kannattajansa pelottelivat kansalaisia tulevalla kaaoksella, jos elettäisiin ilman Pinochetia.
Itse Augusto teki paljon myönnytyksiä saadakseen kansalaiset puolelleen. Hän ilmoitti eläkkeiden ja virkailijoiden palkkojen korotuksista, pakotti yrittäjiä alentamaan leivän, maidon ja sokerin hintaa ja lupasi luovuttaa valtion maatalousmaita kansalaisille. Jopa vähän ennen kansanäänestystä hän laski opposition edustajia televisioväittelyihin.
On vaikea elää tietäen, ettei kukaan voi auttaa jos jotain sattuu ja rahaa ei ole.
Oppositio löysi hienon keinon. He saivat mukaan nuoria, luovia mainosalan tekijöitä, jotka saivat aikaan yllätyksellisen NO-kampanjan. He eivät lähteneet pelottelemaan kansaa diktatuurin kauhuilla, vaan antoivat positiivisen vaihtoehdon, miltä elämä tulee näyttämään demokraattisessa Chilessä. Lisäksi kaikki oppositiopuolueet onnistuivat yhdistämään voimia ja yhteen ääneen alkoivat vaatia rehellisiä vaaleja.
Kukaan ei uskonut voittoon. Mutta Pinochet hävisi kansanäänestyksessä, joutui luopumaan presidenttiydestä. 1989 hallitus järjesti presidenttivaalit. Pinochet luovutti valtansa 11. maaliskuuta 1990 Patricio Aylwinille. Kymmenen vuoden kuluttua Augusto vapautettiin syytesuojasta.
Vuonna 1988 monet opposition edustajat eivät uskoneet muutoksiin ja yrittivät suositella ihmisiä boikotoimaan kansanäänestystä. Venäläisen bloggajan mielestä – jos tämä ajatus olisi saanut silloin paljon kannattajia – Pinochet todennäköisesti olisi säilyttänyt vallan vielä 8 vuotta.
Tietysti Venäjän tuleva presidentti ei omi Pinochetin veristä taustaa valtaan pääsylle – hänelle järjesti presidenttiyden Boris Jeltsin oligarkkeineen. Mutta opposition hajanainen tila ja marginaalisuus ovat olleet ongelma pitkään. Nyt oli olemassa mahdollisuus löytää omaa NO-kampanja, mutta pitkään esillä olleet oppositiohahmot eivät pääse vanhoistaan tavoista nopeasti eroon.
Hyviä ihmisiä on paljon, mutta jostain syystä heidän on paljon vaikeampi yhdistää voimansa. Ehkä se johtuu siitä, että muutokset vaativat todellisia ponnistuksia ja vastuun ottamista. Harvat ovat valmiit uhraamaan voimia ja aikaa rakentaakseen jotain kaikille. Onhan jokaisella oma elämänsä, perheensä, harrastuksensa.
Vähän aikaa sitten puhuin ystävieni kanssa, jotka asuvat Tymenissä. Kaksi vuotta sitten perheen isä sai juristin paperit. Hän avustaa yksityishenkilöitä oikeusasioissa. Hän kertoi miten voimattomaksi tuntee itsensä, koska oikeus siellä riippuu ainoastaan rahasta. Pieni osa tuomareista yrittää saada päätökset oikeusopillisen näköiseksi, enemmistö ei edes vaivaudu semmoiseen. Ystäväni tuskastui puhelimessa kertoen peloista – on vaikea elää tietäen, ettei kukaan voi auttaa jos jotain sattuu ja rahaa ei ole.
Hänen vaimonsa taas kertoi, että hän lopetti ajat sitten television seuraamisen. Hän hämmästyi kovasti, kun vahingossa sattui näkemään vaihtoehtoisen netti-TV:n ohjelmaa – hän ei tiennyt Moskovan mielenosoituksista mitään. Se tapahtui vuoden alussa ja nyt he ovat hankkineet itselleen mahdollisuuden katsoa kyseisen kanavan ohjelmia telkkarista. Heille avautui ihan uudenlainen kuva maan tilasta.
Heidän kanssaan jutellessani tuli mieleen, miten helposti vuonna 1937 Neuvostoliitossa ihmiset uskoivat siihen, että maassa on mieletön määrä vakoilijoita ja valtion vihollisia.
Tänään virallinen TV rupesi luomaan mustavalkoista kuvaa oppositiosta – mukamas se tekee kaiken tuhotakseen Venäjää. Kaiken takana ovat ulkomaalaiset tahot, jotka rahoittavat protesteja. Presidenttivaalien jälkeen valtakunnallisilta kanavilta tulee harva se päivä ”paljastuksia” – niin sanottuja dokumentteja, jotka mukamas todistavat kaikkien mielenosoittajien kytköksiä Venäjän vihollisiin.
Se, että suurin osa ei välttämättä halua edes vallanpitäjien vaihtoa vaan rehellisyyttä ja oikeutta, jää kertomatta. En yhtään ihmettele, jos vaalivilppien herättämät ihmiset kyllästyvät ja kohta jäävät kotiinsa. Kukaan ei halua tulla leimatuksi.
Siis voiko toisten virheistä oppia? En tiedä. Joskus tuntuu, että on olemassa ihmisiä, joiden on vaikea oppia jopa omista sellaisista. Aika näyttää, muuttuuko mitään. Ja jos muuttuu, niin mihin suuntaan? Löytyisipä pieneltä porukalta vain uskoa positiivisiin muutoksiin, riittäisipä sinnikkyyttä.
Harmi, että monien paikkakuntien kunnallisvaalit, joita pidettiin Venäjällä samaan aikaan, jäivät vaille huomiota. Sillä tasollahan saadaan uudistukset nopeammin näkyviin. No täytyy taas odottaa.
Kirjoittaja on Spektr-lehden päätoimittaja.
uutiskirje 