Vasemmisto voitti Helsingissä kaksi paikkaa hyvähenkisellä kampanjalla. Syitä nousukiitoon voi hakea ehdokaslistan monipuolisuudesta. Valituksi tuli kolme poliitikkoa, ay-toimitsija, tutkija, nuorisotyöntekijä, psykologi, yrittäjä ja toimittaja. Myös poliitikkojen tausta-ammateista löytyy toimittajuutta. Varavaltuutetutkaan eivät kulje töissä haalareissa.
Voitokkaan vaalin jälkeen soraäänet voimistuivat. Sosiaalisen median keskusteluissa kävi selväksi, että osa valituista on vääränlaisia. Ihmisissä sinänsä ei ole vikaa, mutta ominaisuuksissaan on. Kaihottiin duunareita, kunnon työläisiä valtuustoon.
Toistuvaan kysymykseeni millainen on 2000-luvun Helsingissä duunari, ei oikein irronnut vastauksia. Karrikoiden voi todeta, että kaihon kohde tuntui olevan sukua 1900-luvun alun meisseli kädessä maata rakentavalle ideaalityöläiselle.
Kuntavaaliduunaridebatti toi deja vu -tunteen. Muutama vuosi sitten SAK:n viestintästrategiakeskustelussa perusskeema kulki näin: Pitääkö viestinnän painopistettä siirtää printtimediasta verkkoon? Selvitykset puolsivat siirtoa mutta kannatus ei ole varaukseton.
Epäilevällä kannalla oleva SAK:n toimihenkilö perusteli tuon saman 1900-luvun ideaalityöläisen innoittamana: SAK:lainen ihminen ei roiku työpäivän aikana netissä. Ja päätteli tästä, että kunnon työläiset eivät käytä internettiä ja sosiaalista mediaa.
Hämmennyksestä selvittyäni muotoilin kysymyksen: Onko aivan varma, että vain STTK:laiset ja akavalaiset ovat pornosivustojen käyttäjiä? Osui ja upposi.
Kaihon vallatessa taitaisi olla aika rohjeta kysyä ja vastata avainkysymykseen myös helsinkiläisestä duunariudesta. Helsingin elinkeinorakenne ja työvoiman koostumus viittaa vahvasti siihen, että tämän päivän helsinkiläisduunari työskentelee asiantuntijatehtävissä, palvelussa, myynnissä ja hoivatyössä. Ja on useammin nainen kun mies. Päivitetyn katseen kautta nyt valittu vasemmiston valtuustoryhmä ei itse asiassa ole tolkuttoman kaukana 2000-luvun palkkatyömaan kuvasta.
uutiskirje 
