Benjamin Bilsen vuonna 1862 perustama Berliinin filharmonikot kisailee tasaväkisesti maailman parhaan orkesterin tittelistä Wienin filharmonikkojen kanssa, tosin Amsterdam Consertgebow kiilaillee myös kärkisijoille.
Wieniläiset esiintyivät Helsingin Musiikkitalossa helmikuussa, ja nyt syyspimeiden valontuojaksi saapuu Berliinin filharmonikot, kapellimestarinaan itse Sir Simon Rattle, joka on luotsannut maineikasta orkesteria vuodesta 2002 alkaen. Tuomisinaan orkesterilla on hieno ohjelmisto, vaikkakaan monien toiveiden mukaisesti he eivät kajoa Sibeliuksen musiikkiin tällä vierailulla.
Orkesterivierailu osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmistoa mahdollistui säätiöiden tuella.
Evankelista Sir Simon Rattle
Rattle on tyytyväinen hiomaansa soittajistoon ja kehuskelee orkesterin vireen olevan luova ja nautinnollinen.
”Orkesteri on ymmärtänyt, että emme voi olla museo ja olettaa yleisön vain löytävän konsertteihimme. Meidän on oltava evankelistoja koko taidemuodolle, etenkin uudelle musiikille. Meidän täytyy vangita ihmisten mielenkiinto kaikin keinoin”, hän manifestoi Helsingin Sanomien haastattelussa.
Berliinin filharmonikot toimii monella taholla varsin dynaamisesti, myös aikamme ihmelaatikossa. Digitaalinen konserttisali – konserttisarja suorina lähetyksinä verkossa saavuttaa maailmanlaajuisen kuulijakunnan.
Kiertueillaan tuon maineikkaan orkesterin soittajat esiintyvät vaihtelevalle kuulijakunnalle konserttisalien ulkopuolellakin, erityisesti lapsille ja nuorille ja vankiloissakin. Kotikaupungissaan orkesteri suuntaa ongelmalähiöihin ja kiinnittää huomiota myös maahanmuuttajien konserttiantiin.
Orkesteri on topakasti ottanut tehtäväkseen musiikkikasvatuksen kutsuen säännöllisesti kenraaliharjoituksiinsa päiväkotilaisia ja se on ottanut myös lapsikuoroja huomaansa. Koululaiskonsertit ovat itsestään selvää toimintaa. Tanssin yhdistäminen orkesterin esityksiin on kuulunut Rattlen johtajakaudella tiiviisti ohjelmistoon.
Rohkeasti eliittiorkesteri on tarttunut myös uuteen musiikkiin, jopa maailman musiikkiin Unterwegs-konserttisarjan kiertueilla ympäri maailman turuja. Orkesterin perusominaisuudesta, huippuunsa viedystä taiteellisesta tasosta orkesteri ei tingi, esiinnytäänpä missä tahansa.
Natsimenneisyyden varjo
Natsien nousun aikaan Berliinin filharmonikot oli taloudellisessa ahdingossa.
Suosikkikapellimestari Wilhelm Furtwänglerin, (1886–1954) vuonna 1922 alkanut johtajakausi osui Saksan historian synkkiin vaiheisiin.
Natsit turvasivat orkesterin talouden, eikä muusikkojen ei tarvinnut mennä armeijaan. Mutta turvallisuuden hintana oli orkesterin valjastaminen propagandan airueksi, esiintyminen Saksassa ja miehitetyissä maissa natsitunnusten alla.
Humaani ylikapellimestari yritti parhaansa mukaan tulla toimeen natsien kanssa antipatioistaan huolimatta, sillä orkesterin elinvoimaisuus oli hänelle elämää suurempi asia. ”Huoleni saksalaisen musiikin säilyttämisestä ja esittämisestä saksalaisille oli suurempi kuin huoli siitä, että taidettani käytettiin propagandatarkoituksiin”, Furtwängler tilitti sodan jälkeen. Natsitervehdyksiin hän ei suostunut eikä kuulunut puolueeseen.
Sen sijaan orkesteria vuoteen 1989 luotsannut, värikäs, huikentelevainenkin tähtikapellimestari Herbert von Karajan (1908–1989) oli natsipuolueen jäsen.
Furtwängler suojeli parhaansa mukaan orkesterin juutalaisia muusikoita ja auttoi heitä pakenemaan juutalaisvainoja.
Mutta, kun natsit kielsivät orkesterilta Paul Hindemithin musiikin esittämisen, Furtwängler sai tarpeekseen ja jätti eroanomuksensa vuonna 1934. Natsikapellimestarin viittaa hänen ylleen asettelevien tulisi muistaa, että Wilhelm Furtwängler ei ollut virallisessa asemassa Berliinin filharmonikoissa vuosina 1934–1952. Hän tosin johti orkesteria säännöllisesti, mutta kaikista sen asioista päätti byrokraattinen natsien virkamieskoneisto.
Hänen johtamisensa natsihallinnon aikoina aiheutti kipakkaa kritiikkiä.
Thomas Mann solvasi Furtwängleriä ”Furcht”wängleriksi eli pelokkaaksi, paheksuen, ettei hän paennut Saksasta monien taiteilijoiden tavoin.
Furtwänglerin kerrotaan vastanneen Mannille, että eikö kirjailijan mielestä juuri Himmlerin Saksassa pitänyt esittää Beethovenin sanomaa vapaudesta ja inhimillisestä rakkaudesta, jota ihmiset eivät ole minään aikoina tarvinneet niin paljon kuin tuolloin.
Kauniin soinnin ihme
Nykyään orkesteri on demokraattinen yhteisö. Muusikot valitsevat kapellimestarit ja uudet soittajat, heillä on myös sananvaltaa ohjelmistovalinnoissa ja taiteellisissa pyrkimyksissä. Muusikot vitsailevatkin, että Berliinin filharmonikot on ”sosialismin viimeinen linnake – ilman systeemin huonoja puolia”.
Soittotyyli on sitten von Karajanin jyhkeän, tummasävyisen sointi-ideaalin, Claudio Abbadon aloittamana muuntunut joustavammaksi, enemmän musiikin tyylilajien mukaiseksi, kevyemmäksi jopa aistikkaaksi. Rattlea syyteltiin hänen johtajakautensa alkuvaiheessa ”suuren saksalaisen soinnin” hylkäämisestä.
Mutta ei tämä konserttimusiikin saksalainen kruununjalokivi ole jäljittämättömän huumaavaa sointiaan eikä identiteettiään kadottanut. Tämä ”räjähtelevien villipetojen” lauma, kuten Rattle soittajistoaan nimittää on eittämättä maailman toiseksi paras orkesteri, ellei sitten paras.
Berliinin filharmonikot joht. Sir Simon Rattle Helsingin Musiikkitalossa lauantaina 17.11. klo 19.
Ligeti, Wagner, Debussy, Ravel, Schumann. Konsertin radiointi Yle Radio 1 sunnuntai 18.11. klo 19.03.
uutiskirje 
