Vasemmistoliiton kokonaiskannatus laskee – ei tosin ja onneksi Helsingissä. Voimme olla eri mieltä – ja välillä pitääkin – asioista, mutta pahin minkä tässä tilanteessa voimme tehdä, on jakaantuminen eri leireihin. Tässä vastaukseni ydin Anu Suorannalle (VL 9.11.).
Kysyn suoraan, koetaanko Vasemmistoliitto yhä työväen puolueeksi, jos sillä ei ole tarjolla työläisehdokkaita vaaleissa? Helsingissä, huolimatta kaupungin kokoomusjohdon nurjasta suhtautumisesta teollisuuteen, on yhä lähes 20 000 teollista työpaikkaa, ja duunarinimikkeen alle voi laittaa vähintään 65 000 työpaikkaa.
Lisäksi Stadissa tekee esimerkiksi lastenhoitotyötä noin 10 000 ihmistä. Ja mitä muuta kuin duunareita ovat vaikkapa raskasta hoitotyötä pienellä palkalla tekevät ihmiset? Hyvin toimeentulevaa keskiluokkaa vai?
Harvat duunarit todellisuudessa kannattavat sydämes-sään oikeistoa.
Arvostan sitä, että koulutuksen laajentaminen kaikkien – myös köyhien – saavutettavaksi on luonut uuden, koulutetun työntekijäpolven perinteisten työläisammattien rinnalle. Sehän on yksi vasemmiston alkuperäisistä, keskeisistä vaatimuksista. Mutta se, että näitä työpaikkoja, onneksi, on Helsingissä nykyisin niin paljon, ei kerro koko totuutta.
Koulutetun toimihenkilönkin kannattaisi joskus lähteä duuniin ennen seitsemää julkisilla kulkuvälineillä, niin hän huomaisi, millainen aamuruuhka silloin vallitsee. Monetkaan varhain työhön rientävistä eivät asu Helsingissä, koska siihen ei yksinkertaisesti ole varaa.
Jos joku sanoo, ettei nykyisin voi määritellä, kuka on työläinen, en usko siihen. Enkä usko siihen jos joku sanoo, ettei ole enää duunareita, koska ei näe haalaripukuisia kadulla (virolaisia ei kai oteta lukuun).
Ja senkin ymmärrän, että nykyään on vaikea ymmärtää duunarin todellisuutta, koska se ei ole julkisuuden kannalta trendikästä. Mutta vaikea on ymmärtää, miksi meidän puolueessamme esitetään köykäisin perustein tällaisia ajatuksia.
Totta on, että työläistaustaiset ihmiset eivät enää yhtä johdonmukaisesti äänestä perinteisiä työväenpuolueita kuin aiemmin, minkä väitän olevan tulosta paitsi kaupallisen median rummutuksesta, myös työväenpuolueiden omasta toiminnasta. Silti väitän, että harvat duunarit todellisuudessa kannattavat sydämessään oikeistoa, sen enempää kuin perussuomalaisiakaan.
Helsingin vaalissa duunareiden äänisaalis on alamittainen, kun sen suhteuttaa duunariehdokkaiden määrään: duunariehdokas sai keskimäärin 61 ääntä. Mutta meillä duunareilla ei ollut yhtään julkkisehdokasta, tai edes muuten mediassa näkyvyyttä saanutta ehdokasta, mikä Suomen nykyisessä, amerikkalaistyylisessä vaalikampanjoinnissa näyttää olevan menestyksen iso osatekijä. Aiemmin on jopa onnistuneesti keskitetty duunariäänestäjien äänet muutamille ehdokkaille. Se on nykymaailmassa vaikea juttu, mutta mahdollista.
Pitää myös kysyä, onko vasemmistoliitto tehnyt tarpeeksi, tai edes mitään, sen estämiseksi, että Helsingin kokoomusjohto on syrjinyt ja suorastaan estänyt uusien teollisten työpaikkojen syntymistä Helsinkiin ja vanhojen pysymistä kaupungissa. Siinä kunnallispolitiikka on avainasemassa. Ja sen tekijät.





