Pintaa syvemmältä
Ainakin parissakymmenessä Afrikan maassa järjestetään tänä vuonna monipuoluevaalit. Hiukan pidemmällä aikavälillä kyseessä on melkoinen muutos, sillä vielä 1990-luvun alussa useimmissa Saharan eteläpuolisen Afrikan maissa vain yksi hallitseva puolue oli sallittu tai sotilaat päättivät maan asioista.
Vaalit kaukaisissa Afrikan maissa eivät silti yleensä ylitä uutiskynnystä Suomessa. Valistuneen arvauksen mukaan poikkeuksena tulevat tänä vuonna olemaan vaalit Keniassa ja Zimbabwessa – ja ehkä myös Ranskan sotilasoperaation myötä uutisotsikkoihin nousseessa Malissa, mikäli heinäkuulle kaavaillut vaalit päästään pitämään siellä suunnitelmien mukaisesti.
Afrikan maiden tiivis vaalirupeama käynnistyy Keniassa, missä ensi maanantaina pidetään parlamenttivaalit, paikallisvaalit sekä presidentinvaalin ensimmäinen kierros.
Kenian politiikan epäkohtana ovat puolueet ja puolueliittoumat, jotka on synnytetty lähinnä etnisten ryhmien pohjalta.
Zimbabwessa on tarkoitus järjestää parin viikon päästä kansanäänestys uudesta perustuslaista, ja kesällä saatetaan nähdä sellainen ihme, että 89-vuotias Robert Mugabe valitaan vielä kerran maan presidentiksi, pitkälti menestyksekkään maareformin ansiosta, vaikka takavuosien uutisoinnin perusteella olisi voinut kuvitella toisin.
Kenian vaalit saavat kansainvälistä huomiota monestakin syystä. Kenia on itäisen Afrikan kehittynein maa, jossa länsimailla ja länsimaisilla yhtiöillä on paljon taloudellisia intressejä. Kenia on myös suosittu lomakohde. Kenia oli pitkään myös länsimaiden kehitysavun suurimpia kohdemaita.
Tuoreessa muistissa ovat vuoden 2007 lopulla pidetyt edelliset vaalit Keniassa. Presidentinvaalin tulosta sormeiltiin istuvan presidentin Mwai Kibakin hyväksi, sillä seurauksella että maa ajautui väkivallan kierteeseen ja kahden kuukauden aikana yli tuhat ihmistä sai surmansa ja sadat tuhannet joutuivat lähtemään kodeistaan.
Tämänkertaisten vaalien mielenkiintoa lisää varmasti se, että presidentinvaalin toinen pääehdokas Uhuru Kenyatta, samoin kuin hänen varapresidenttiehdokkaansa William Ruto, ovat molemmat syytettyinä Haagin kansainvälisessä rikostuomioistuimessa edellisten vaalien jälkeisten joukkomurhien järjestämisestä.
Rikossyytteet ihmisyyttä vastaan eivät suinkaan ole vähentäneet ehdokkaiden kannatusta. Tiistaina julkistetun viimeisen mielipidemittauksen mukaan Uhuru Kenyatta olisi presidenttikisassa kutakuinkin tasoissa toisen pääehdokkaan, pääministeri Raila Odingan kanssa. Toisella kierroksella Odinga on kuitenkin ennakkosuosikki.
Uhuru Kenyatta on kampanjan aikana jatkuvasti korostanut syyttömyyttään kunnes tuomioistuimessa toisin todistetaan. Pari viikkoa sitten järjestetyssä Kenian historian ensimmäisessä televisioidussa vaalikeskustelussa myös Raila Odinga sanoi kannattavansa vastaehdokkaansa ehdokkuutta vaaleissa, mutta ihmetteli samalla sitä, aikooko Uhuru Kenyatta johtaa maata Skypen välityksellä, mikäli hänet lopulta tuomitaan Haagissa.
Kenialaisille ja muiden Afrikan maiden kansalaisille on tullut jo selväksi, että poliittisten puolueiden ja presidenttiehdokkaiden lukumäärän kasvu ei välttämättä tarkoita kansanvaltaa, vaikka vaaleja järjestetäänkin säännöllisin väliajoin.
Kun kilpailevat puolueet aikoinaan sallittiin, monet valtapuolueen johtavat poliitikot yksinkertaisesti käänsivät takkia ja siirtyivät opposition puolelle esiintyen sen jälkeen kansan uusina pelastajina.
Keniaa pitkään itsevaltiaana johtanut presidentti Daniel arap Moi onnistui lopulta varsin omalaatuisen vaalilain ansiosta voittamaan kahdesti presidentinvaalit saatuaan vain noin kolmasosan annetuista äänistä. Opposition äänet jakautuivat usean ehdokkaan kesken, kun nämä eivät kyenneet sopimaan yhteisestä ehdokkaasta.
Moni asia on toki muuttunut parempaan suuntaan Moin diktatuurin ajoista, jolloin turvallisuuspoliisi vainosi toisinajattelijoita ja ihmisiä vangittiin ilman oikeudenkäyntiä. Tänä päivänä kenialaiset tietävät oikeutensa eivätkä pelkää puhua politiikasta. Matkapuhelinten aikakaudella tieto kulkee ja mielipiteitä vaihdetaan erittäin vilkkaassa sosiaalisessa mediassa.
Kenian vaaleissa on myös sellainen erikoisuus, että pääehdokkaiden isät olivat Kenian itsenäisyyden alkuaikojen suurmiehiä. Uhuru Kenyatta on maan ensimmäisen presidentin Jomo Kenyattan poika. Raila Odingan isä Oginga Odinga oli puolestaan Jomo Kenyattan vallan pahin uhkaaja, joka vasemmistolaisena syrjäytettiin lopulta poliittisista valta-asemista.
Kolmannen ehdokkaan varapresidenttiehdokkaana on presidentti Moin poika Gideon Moi, jonka uskotaan olevan isänsä jälkeen Kenian rikkain mies. Moin perheen pitkälti valtion varoista kavallettu varallisuus on arviolta yli kolme miljardia dollaria.
Rikkaimpien kenialaisten listalla seuraavana on Kenyattan perhe, joka omistaa yli 200 000 hehtaaria isä-Kenyattan aikoinaan brittiläisiltä siirtomaaherroilta puoli-ilmaiseksi lunastamaa maan parasta viljelymaata.
Kenian politiikan pahimpia epäkohtia on se, että puolueet ja alati vaihtuvat puolueliittoumat on synnytetty lähinnä etnisten ryhmien pohjalta. Useimmat kenialaiset näkisivät vallassa mieluiten omaan etniseen ryhmään kuuluvan henkilön, ja poliitikot käyttävät tätä häikäilemättömästi hyväksi.
Kenian edellisten vaalien alla keskustelin kenialaisen ympäristöaktivistin ja kansanedustajan Wangari Maathain kanssa monipuoluepolitiikan haasteista Keniassa ja muualla Afrikassa.
Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 2004 palkitun Maathain mielestä yhdessäkään Afrikan maassa ei ollut toimivaa monipuoluedemokratiaa. Useimmissa maissa puolueet ovat joko yksittäisten poliitikkojen tai presidentin ympärille syntyneitä tai laajapohjaisen kongressin ympärille rakentuneita, kuten Etelä-Afrikan valtapuolue Afrikkalainen kansalliskongressi ANC.
”Mutta myös ANC koostuu yksittäisistä vahvoista poliitikoista, jotka ovat kerääntyneet kongressin puitteissa yhteen lähinnä päästäkseen valta-asemiin. Vielä on matkaa siihen, että meillä olisi demokraattinen järjestelmä ja poliittisia puolueita, jotka ajaisivat tiettyjä arvoja ja ideologioita”, toissavuonna edesmennyt Wangari Maathai totesi.
uutiskirje 