Ruotsin kielen opetuksesta puuttuu ymmärrys siitä mihin opettamisella pyritään. Muodolliset vaatimukset ovat turhan korkealla: ruotsin kieltä ei kuule arjessa yhtä paljon kuin englantia. Kielen kuuleminen arjessa helpottaa kielen oppimista merkittävästi.
’Pakkoruotsi’ – keskustelu on ainoa lajiaan, vaikka olen varma että meiltä löytyy myös muita aineita kouluista joista ihmiset eivät pidä. Kun laajat massat tuskailevat ruotsin kielten kokeiden ja niiden aiheuttamien etenemisesteiden kanssa ala-asteelta yliopistoon, sahataan tehokkaasti oksaa pois sen alta, että suomenkielinen enemmistö kokisi vähemmistökielen opiskelun mielekkääksi. Pakollisuus ei ole ongelma, vaan kielen opetus. Toisin sanoen se, että ruotsia ei opita koulussa tarpeeksi hyvin, ei voi olla peruste ruotsinkielen pakollisuuden poistamiseen.
Jos ajattelemme ruotsin kieltä kansalaistaitona, niin tavoitteena tulisi olla oppimiseen innostaminen kouluissa. Tällä hetkellä opetuksessa keskitytään liikaa muodolliseen kielen opetukseen, puheen ja tekstin tuottamiseen sijaan. Kielen opiskelusta tulee pikkutarkka yksityiskohtien säätöä, joka soveltuu kielellisesti lahjakkaille opiskelijoille.
Ruotsinkielen opetuksen kehittämisen näkökulmasta paras vertailukohta saadaan kun sitä verrataan koululiikuntaan. Järkevän koululiikunnan tavoite on saada lapsi liikkumaan ja kiinnostumaan kuntoilusta, ei tehdä kaikista kilpaurheilijoita tai 3 000 metriä cooperissa juoksevia kuntoihmeitä. Tavoitteena tulee siis olla, innostuksen ja kiinnostuksen kasvattaminen ruotsinkieltä kohtaan. Tämä kasvattaa myös kiinnostusta muita kieliä kohtaan ja auttaa muiden kulttuurien ymmärtämisessä.
Anna Kontula toteaa (KU Verkkolehdessä 12.8.2013), että ”Kansainvälistyvässä maailmassa on iso ongelma, että pakkoruotsi kaventaa suomalaisten kieliosaamista”. Tämä on monelta osin ongelmallinen väite. Ensinnäkin pakollisen ruotsinkielen opetuksen poistaminenhan ei automaattisesti lisää kieliosaamista, ainoa varmuushan on se, mikäli sitä ei korvata muulla kielellä, että se vähentää sitä. Ruotsin kielen opiskeluun liittyy myös yksilön ulkopuolisia yhteiskunnallisia tavoitteita. Siksi siihen ei tulisi suhtautua Suomessa samalla tavalla kuin muihin kieliin.
Anna Kontula toteaa myös (KU Verkkolehdessä 12.8.2013), että ”Pakkoruotsista” on muodostunut ongelma. Yksi ongelma on Kontulan mielestä se, että on vaikeata perusteella ruotsinkielen opiskelua myös niillä alueilla jossa puhutaan muita vähemmistökieliä. Päinvastoin kokisin, että vähemmistökielten tunnustaminen olisi perustelu myös muiden vähemmistökielten opetukseen. Olen varma, että saamenkielten ja saamelaisten asema olisi parempi Suomessa, mikäli koko maassa olisi kielen kautta jonkinlainen ymmärrys heidän kulttuuristaan.
Keskustelu ruotsin kielen asemasta on vahvasti jakautunut kahteen ääripäähän. Pohjoismaalaisuus on osa suomalaisuutta, se on osa suomalaista identiteettiä. Ruotsin kielen osaaminen vahvistaa tätä suhdetta ja suomalaista identiteettiä osana pohjoismaista ja eurooppalaista identiteettiä. Suomen ruotsinkielinen kulttuuri on myös arvokas osa suomalaista yhteiskuntaa, niin nykyään kuin historiallisesti. Maansisäinen monipuolisuus kielissä on rikkaus, jota tulee vaalia.
Ruotsin kielen opetus tukee myös muiden kielien oppimista, jos opetuksessa painotetaan kielen muodostamista ja rohkeutta käyttää kieltä. Jos vaihdamme Itä-Suomessa pakollisen ruotsin pakolliseen venäjään, emme oikeasti ratkaise ongelmaa vaan uusinnamme sen. Jos venäjää opetetaan samoin periaattein kuin ruotsia, puhumme kohta itärajanseudun ”pakkovenäjä” -ongelmasta. Venäjä kun on varsin haastava kieli oppia erilaisine aakkosineen ja ääntämyksineen.
Ruotsin kielen aseman vahvistaminen ja ruotsinkielisen suomalaisen kulttuurin ylläpitäminen vaatii järkevää alue- ja koulutuspolitiikkaa. Palvelut omalla äidinkielellä kuuluvat kaikille, ja tämä tulisi ehdottomasti varmistaa kaksikielisissä kunnissa. Jotta näitä palveluita kyettäisiin tuottamaan, tarvitsemme laadukasta ja motivoivaa ruotsin kielen opetusta. Erityisesti sosiaali-, terveys- ja opetussektorin toimijoiden ruotsinkielen taitoon tulisi kiinnittää huomiota kyseisillä alueilla. Mainittakoon, että tämä oikeus ei mielestäni ole pelkästään sidoksissa ruotsin kielen statukseen kansalliskielenä koska sama oikeus pitäisi kuulua myös heille jolla on jokin muu kieli kuin suomi tai ruotsi äidinkielenään. Tämän toteutumiseen tulisi suunnata tukea ja lisää resursseja.
Lopuksi koko kysymyksenasettelu siitä, miten vasemmistolainen voi kannattaa opiskeluun pakottamista on outo. Henkilökohtaisesti kannatan monien kouluaineiden pakollisuutta enkä koe, että tämä millään tavoin vähentäisi vasemmistolaisuuttani. Päinvastoin laajemman koulusivistyksen tarjoaminen kaikille on mielestäni erittäin vasemmistolaista.
uutiskirje 
