Nihilismin ABC osa 7
Markkinaliberalistisen talouspolitiikan juuret ovat 1830-50 -luvuilla vaikuttaneen puuvillakapitalistien perustaman ns. Manchesterin koulukunnan ilkeyden haaveessa yhdistää kapitalistinen tuotanto koko maailmaa käsittäväksi järjestelmäksi. Tuolloin maailman päätekijöitä eivät olisi valtiot vaan yksityiset suuryritykset. Nykyään maailmantalouden valta on keskittynyt 147:ään superyhtiöön, jotka ovat toistensa omistamia.
Demokratiaa nämä manchesterilaiset liberaalit eivät tavoitelleet vaan suurkapitalistien taloudellista maailmanlaajuista ylivaltaa. He vastustivat kaikkea valtiollista säännöstelyä väittäen, että yritteliäisyyden rajoittaminen merkitsisi yritystoiminnan häiritsemistä ja haittaisi yksilön vapaata aloitteellisuutta sekä työtä, tuota tärkeintä tuotantoa edistävää tekijää. He torjuivat kaiken lainsäädännön, joka pyrki säätelemään työntekijöiden ja työnantajien välisiä suhteita.
Näiden ultraliberaalien johtohahmoina häärivät puuvillatehtailijat John Bright (1811-89) ja Richard Cobden (1804-65). He olivat viljatulleja vastustavan liiton perustajia. Cobden oli parlamentin jäsen ja Bright ministerinä useissa liberaalien hallituksissa.
Marx kutsui kyseistä parivaljakkoa tarkoitusperäisiksi huonon asian puolustelijoiksi. He vastustivat vimmatusti vuoden 1847 työaikalakia, jossa 13-18-vuotiaiden ja kaikkien naistyöntekijöiden työaika alennettiin kymmeneksi tunniksi päivässä. Liberaalien vuonna 1846 läpiajamat viljatullien poistot saivat suurtilalliset toryt kannattamaan chartistien ajamaa työajan lyhentämistä ja vapaakauppalaiset hävisivät työaikalain äänestyksessä.
Viljatullien poistamista Bright perusteli muun muassa sillä, että 150 maanomistajaa omistaa puolet Englannin ja 12 maanomistajaa puolet Skotlannin maasta, ja viljatullien hyödyt valuivat heidän aarrekammioihinsa.
Manchesterilaiset tehtailijat ajoivat viljatullien poistamista kuin käärmettä pyssyyn. Halpa tuontivilja takasi, että palkat voitiin pitää alhaisina ja teollisuustuotteita voitiin viedä Englannista halvalla, koska muiden maiden teollistuminen oli tuolloin vasta alullaan.
Tästä viljan tullivapaudesta seurasi vapaan elinkeinoelämän kulta-aika. Jatkuva palkka-ale puolestaan aiheutti työväestön keskuudessa ennennäkemättömän kurjistumisen.
Manchesterin koulukunnan miehet lohduttelivat työläisiä, että näin täytyikin käydä, koska kukaan ei voinut uhmata rautaista palkkalakia aiheuttamatta viennille tuntuvia vahinkoja. Ja jos vienti ei vedä, se taas kurjistaa työläisiä entisestään.
Kapitalistisen vapaakaupan avulla luotava paratiisi antoi odottaa itseään. Työväenluokka kurjistui vuosi vuodelta yhä pahemmin. Valtioviisas John Stuart Mill (1806-73) esitti rautaisen palkkalain vastaisesti teoksessaan ”Kansantalouden periaatteet”, että taloudellisten lakien alaisia olivat vain tuotannon, mutta eivät tuotteiden jakelun ilmiöt.
Hyödykkeitä tuotettaessa täytyy ottaa huomioon tuotantoprosessin luonnolliset tekijät, kuten raaka-aineet, pääoma, työ ja lait, jotka säätelevät yhteistoimintaa.
Tuotantoprosessin tulosten jakamisessa puolestaan ovat voimassa vain ihmisten itsensä tekemät lait ja ideologiat, joiden mukaisesti tuotantoprosessissa syntynyttä varallisuutta jaetaan.
Jos havaitaan, että tuotantoprosessin toiminnan tuloksia käytetään väärin ja siinä syntynyttä varallisuutta jaetaan epäoikeudenmukaisesti, mikään ei estä jakamasta niitä oikeudenmukaisemmalla tavalla.
Mill ehdotti tuotannon synnyttämän varallisuuden jakamisperusteiksi erilaisia veroja, avustuksia, takavarikointia ja muita omaisuuden uudelleen jakamisen muotoja ja keinoja. Tämä oli vastakkainen näkemys ultraliberaalien uskoon vapaaseen kilpailuun ja nihilistiseen rajoittamattomaan taloudelliseen vapauteen.
Tässä 20-osaisessa juttusarjassa käsitellään vähättelyyn ja mitätöintiin tähtäävän nihilismin ilmenemismuotoja eri näkökulmista, ja miten se on ilmennyt eri aikakausina.
uutiskirje 