Viimeinen sana
Kohta pelloille ja sähkötolppiin ilmestyvät eurovaaliehdokkaitten vaalimainokset. Se on pientä esimakua ensi keväästä, jolloin eduskuntavaalien ehdokasmainonta alkaa ja ehdokkaita on moninkertainen joukko.
Kansanedustajan persoonallakin on väliä, mutta onko ylikorostuneessa yksilövaalissa järkeä, kun politiikassa todellisuudessa vaikutetaan oman joukkueen osana?
Sosialidemokraattinen ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiö on talven aikana huonolla menestyksellä yrittänyt käynnistellä keskustelua toisenlaisesta vaalitavasta, listavaalista, jossa henkilön sijaan äänestetään puoluetta. Sellainen on käytössä Norjassa. Ruotsissa taas on sekamalli, jossa äänestäjä voi halutessaan äänestää puoluetta ja ehdokasta.
Onko ylikorostuneessa yksilövaalissa järkeä?
Sorsa-säätiö kysyi viime vuoden lopulla kansanedustajien kantaa vaalijärjestelmään, mutta vastauksia tuli niin vähän, ettei niistä voi vetää mitään johtopäätöksiä. Tai ehkä sen, että kansanedustajat joko ovat tyytyväisiä nykyiseen vuodelta 1906 periytyvään malliin tai eivät vain halua miettiä asiaa.
Listavaalin puolesta on puhunut vain SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman.
Asiaa kannattaisi silti ennakkoluulottomasti edes pohtia, koska nykyinen poliittinen järjestelmä ei toimi. Heikko äänestysprosentti on vain yksi merkki siitä, ettei politiikka kiinnosta. Vielä paljon vähemmän kiinnostaa puolueiden kautta vaikuttaminen.
Listavaalin etu olisi poliittisen pintajulkisuuden merkityksen väheneminen. Henkilökeskeisen vaalijärjestelmän takia meillä puhutaan vaaleissa liikaa henkilöiden ominaisuuksista ja liian vähän politiikan linjasta.
Yksilövaalin takia vaalikampanjoiden kustannukset ovat karanneet tavallisten ihmisten käsistä. Kellä tavallisella palkansaajalla on varaa pyrkiä tosimielellä parlamenttiin, kun se edellyttää viikkojen kiertuetta pitkin poikin vaalipiiriä ja tuhansien eurojen lehtimainontaa?
Listavaalin pelätään johtavan siihen, että eduskuntaan valittaisiin jatkossa vain listan kärjessä olevia puoluetoimiston suosikkeja. Näin ei kävisi, jos puolueet järkevästi muodostaisivat listan järjestyksen jäsenäänestyksen perusteella. Tämä taas korostaisi puoluejäsenyyden merkitystä, koska se olisi portti eräänlaiseen esivaaliin.
Vielä parempi olisi, jos päästäisiin blokkeihin, jolloin äänestettäisiin tulevasta hallitusohjelmasta etukäteen eikä sikaa säkissä jälkikäteen. Blokkeihin on kuitenkin pitkä matka poliittisesti sirpaloituneessa ja kannatukseltaan tasavahvojen suurimpien puolueiden Suomessa.
Listavaali ei olisi mikään oikotie onneen, koska tutkimusten mukaan suomalaiset kieltämättä äänestävät mieluummin henkilöä kuin puoluetta.
Eikä se korjaisi poliittisen järjestelmän pahinta valuvikaa, jossa poliittisten päättäjien tosiasiallinen valta usein rajoittuu markkinoiden pitämiseen rauhallisina.
Näistä huolimatta kannattaisi miettiä, auttaisiko listavaali puhumaan vaaleissa etupäässä asioista eikä henkilöiden ominaisuuksista.
uutiskirje 
