Viimeinen sana
Lapsiköyhyys on Suomessa kasvussa. Tämä käy ilmi muun muassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) selvityksistä. Köyhissä perheissä elävien lasten määrä on kasvanut vuodesta 1995 lähes kolminkertaiseksi.
Pelastakaa lapset ry:n tuoreen raportin mukaan köyhyys ja sosiaalinen syrjäytyminen uhkaavat lähes 27 miljoonaa lasta Euroopassa.
Järjestö muistuttaa, että köyhyys vaikuttaa koko lapsen elämään: rajoittaa harrastamista ja vapaa-aikaa, kaventaa tulevaisuuden mahdollisuuksia, vaikuttaa kaveri- ja perhesuhteisiin sekä käsitykseen itsestä suhteessa muihin.
Pienituloiset lapsiperheet elävät kädestä suuhun
Samaan aikaan Suomessa hallitus on iskenyt kyntensä lapsilisiin ja päättänyt köyhdyttää köyhiä perheitä ylimääräisellä bonus-leikkauksella.
Puhutaan sitten suhteellisesta tai absoluuttisesta köyhyydestä, niin trendi on sama. Sekin tiedetään, että lapsiköyhyys on yleisintä yksinhuoltajaperheissä sekä perheissä, joissa lapset ovat alle kolmevuotiaita tai joissa jompi kumpi vanhemmista tai molemmat ovat työttöminä.
Köyhyysrajan alapuolella elävien ongelmat kasautuvat silloin, jos tulee yllättäviä pakollisia menoja, koska mitään ei ole voinut panna talteen ”pahan päivän” varalle.
Pienituloiset lapsiperheet elävät kädestä suuhun. Jokainen euro menee kulutukseen. Silloin lapsilisän kahdeksan euron kuukausittainen leikkauskin jo tuntuu, vaikka hallitusherrojen ja -rouvien mielestä se onkin vain karkkiraha.
Leikkauksen merkitystä vähättelevät innokkaimmin ne, jotka itse siirtävät lapsilisät lastensa omille tileille, rahastoihin tai osakkeisiin kasvattamaan lapsille pääomaa, jotta nämä voivat sitten omavaltaisina viettää elämää vailla rahahuolia.
Lapsilisien poistamisesta rikkailta tai tarveharkintaa on myös aina silloin tällöin esitetty. Tarveharkinnan käyttöönotosta vasta poru syntyisi, silloin pitäisi määritellä, miten ja mihin ne rajat vedetään. Joku jäisi aina väliinputoajaksi.
Rajapinta jakaisi lapset kahteen leiriin. Mitä siitä seuraisi? Sen pystyvät mieltämään ainakin kaikki ne, jotka vielä 1960-luvullakin saivat ostolappuja kunnan monoihin tai kumisaappaisiin. Hyvä tarkoitus keikahti osin päälaelleen, kun köyhät oppilaat nöyryytettiin hakemaan armopalansa opettajalta muiden pällistellessä jakotoimitusta.
Suomessa ei kovin paljon ole tutkittu sitä, miltä köyhyys lapsesta tuntuu. Juuri ilmestyneessä Yhteiskuntapolitiikka -lehdessä (2/2014) tutkijaprofessori Johanna Kallio ja yliopistolehtori Miia Hakovirta kertovat tutkimuksestaan, johon he haastattelivat joukon 11–15-vuotiaita lapsia heidän köyhyysajatuksistaan.
Vaikka köyhyys ei Suomessa välttämättä näy päälle, köyhä lapsuus voi olla riski lapsen kasvulle ja hyvinvoinnille.
Tutkijat huomauttavat, että köyhyys on ilmiönä moniulotteinen eikä sen määrittelylle ole yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa.
Lapselle köyhyys voi tarkoittaa monenlaista osattomuutta. Lapsi voi helposti kokea itsensä ulkopuoliseksi kaveripiirissä, kun vanhemmilla ei olekaan varaa hankkia hittilelua tai -peliä. Osattomuus voi tuntua myös siinä, että varaa ei ole säännöllisiin harrastuksiin tai merkkivaatteisiin, vaikka perustarpeet onkin tyydytetty.
Kulutukseen perustuvassa yhteiskunnassa kuluttaminen ei tutkijoiden mukaan ole vain aineellisten tarpeiden tyydyttämistä, vaan sillä on monia sosiaalisia tehtäviä. Haastatteluissa nousi esiin muun muassa se, että köyhiä lapsia pidetään jotenkin erilaisina.
Köyhyyden suhteellisuus tuli esiin myös siinä, että lasten oli huomattavasti vaikeampi havaita köyhyyttä kuin rikkautta. Köyhyyteen lapset liittivät nöyryyden ja huomaamattomuuden eli itsestä ei pidetä ääntä ja köyhien odotetaan tyytyvän vähempään.
Tutkijoiden mukaan köyhyyteen liitetty stigma (leima) voikin olla lapsille materiaalisia puutteita vakavampi ongelma.
Kaukana ollaan tasa-arvosta ja paljon on sosiaalipolitiikassa korjattavaa!
uutiskirje 
