Osallistuin kollegan kanssa kaksipäiväiseen Elinkeinoelämän keskusliiton järjestämään seminaariin. Olin paitsi kiinnostunut kuulemaan tavoitteista, myös katsomaan, kuinka moni niistä siirtyy suoraan pääkirjoituksiin ja toteutuu täysin tai melkein sellaisenaan.
EK:n seminaarissa ei nimittäin ehdoteta tai vaadita, siellä yksinkertaisesti kerrotaan kiistämättömien faktojen valossa, miten maa tulee makaamaan. Kukaan ei ole vastuussa mistään, asiat vain tapahtuvat. EK:n etu on kaikkien etu ja sikäli kun ei ole, on se välttämättömyys.
Tämä olisi myötähävettävän pompöösiä retoriikkaa, ellei se toimisi.
Häkämiehen lepra vai kolera -henkinen ehdotus työajan pidentämisestä upposi yleisöön kuin häkä.
Lukujen, lainien ja linjausten lomassa tilaisuus tarjosi myös tahatonta komiikkaa. Jyri Häkämies esimerkiksi näytti kuvia mielestään esikuvallisen rohkeista ihmisistä – kuten Iiro Viinasesta. Ysärin maitomainokset mieleentuovan kollaasivideon soundtrackina oli Darudea.
Finanssivalvonnan, jonka rahoitus muuten tulee valvottavilta, toimivuutta kehuttiin kovasti. Miten toimiva olikaan se 15-vuotias tet-harjoittelija, joka löysi avoimesta datasta enemmän laittomuuksia viikossa kuin virallinen valvonta koko vuonna!
Yritysjohtaja vertasi TTIP-kauppasopimukseen kiinteästi liittyvää investointisuojaa ihmisoikeuksiin. Siinä vaiheessa ei enää naurattanut, kun kehuttiin, miten elinkeinoelämän ja palkansaajien, siis SAK:n, välillä ei ole ”pienintäkään erimielisyyttä” TTIP:stä.
Syöpähoitojen hinnalle ylärajaa ehdottaneen asiantuntijalääkärin puheenvuoro oli yhtä asia-argumentaation juhlaa. Sotepalveluiden esimerkiksi on oltava yksityisiä, koska ei ole julkista parturitoimintaakaan ja koska kyseinen lääkäri ”uskoo evoluutioon”.
Häkämiehen lepra vai kolera -henkinen ehdotus työajan pidentämisestä upposi yleisöön kuin häkä. Me toimittajat kirjoittelimme kiltisti, miten työviikon pidentäminen arkipyhistä luopumalla vastaisi kahta lisätyövuotta 30 vuoden työuralla – kysymättä, miten mielekäs tavoite ylipäänsä on.
Se perustuu muun muassa väitteeseen suomalaisten Euroopan lyhimmästä työviikosta. Tilastollisesti ehkä, mutta Tilastokeskuskaan ei pidä vertailua mielekkäänä. Lyhempää työviikkoamme nimittäin selittävät muun muassa naisten työssäkäynti ja monia muita maita tasaisemmin jakautuvat kotityöt.
Yksi tekijä on osa-aikatyön lisääntyminen, mikä tuskin on tapahtunut työntekijäpuolen aloitteesta. Sitä paitsi on normaalia kehitystä ja vähintään kohtuullista, että työn tuottavuuden kasvusta ulosmitataan jotain palkkoihinkin ja edelleen vapaaksi.
En tässä edes viitsi mennä siihen, miten järkeviä jatkuvan kasvun ideologia ja työn fetisointi ovat maailmassa, joka hukkuu jo nyt paskaan. Tai työllisten näännyttäminen maassa, jossa harva jaksaa eläkkeelle ja moni halukas on työtä vailla.
Eniten EK-agendaa yhteen juttuun onnistui mahdollisesti ahtamaan Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan ”Kipeiden leikkausten aika on vasta edessä” (HS 9.6). Emme pärjää palkkakilpailussa, kilpailukykymme on heikko, julkinen sektori paisunut ja tehoton, hyvinvointiyhteiskunta säilytetään tuhoamalla se ja niin edelleen.
Ensinnäkin kauhisteltu 58 prosenttia eli julkisyhteisöjen menojen suhde BKT:en ei juurikaan kuvaa julkisen sektorin kokoa, saati sen tehokkuutta tai kestävyyttä. Laskusuhdanteissa julkinen kasvaa BKT:n supistuessa, sillä muun muassa työttömyys lisää menoja.
BKT mittaa vain rahansiirtoja markkinoilla. On myös syytä kysyä, miten kapeasti käsitetty taloudellinen tuottavuus sopii terveydenhuollon, hoivan ja opetuksen kaltaisten alojen tulosten mittaamiseen.
Julkisten tehottomuus on myytti. Julkisella sektorilla on vähemmän työpaikkoja kuin 20 vuotta sitten, vaikka tehtäviä kunnille on tullut yhä enemmän ja hoivatyö ei ole ainakaan vähentynyt. Tuottavuuden kasvun kunnallisilla aloilla tuntevat sen tekijät nahoissaan.
Maailman talousfoorumin tuoreen raportin mukaan Suomi on Euroopan kilpailukykyisin maa johtuen muun muassa duunareiden ammattitaidosta, toimivista työmarkkinoista ja sosiaalisesta tasa-arvosta. Siis, sherlockit, kuka tässä nyt sössii?
Eihän sitä ehdi miettiä, kun on kiire haukkua solidaarisesti toimivia ahtaajia vuorokauden mittaisesta lakosta, jonka kansantaloudellinen merkitys on mitätön. Mikä on tavallaan harmi, koska lakonhan on painostuskeinona tarkoituskin aiheuttaa haittaa.
Tarvitseeko mainitakaan, että toimittajien sähköpostit olivat täynnä lakon tuomitsemista poliittiselta oikeistolta ja elinkeinoelämältä ennen yhtäkään tiedotetta työntekijöiltä. Nyt Ilpo Kokkila ei tosin verrannut lakkoja murhiin, kuten seminaarissa.
Seminaari päättyy Kokkilan kolmen vartin yksinpuheluun. Urho Kekkonen oli jo kuollut, kun minä vasta synnyin, mutta kuvittelen hänen aikanaan olleen vähän samanlaista. Kokkila ripittää toimittajia ikävistä ja väärän sävyisistä jutuista, yleisö kuuntelee hiljaa päät painuksissa.
”Toivon, että hoidatte tämän asian”, hän sanoo.
uutiskirje 
