Viimeinen sana
Yhteiskunnallinen ilmapiiri on Suomessa muuttunut parin viime kuukauden aikana aika tavalla. Kyse ei ole vain siitä, että vaalit lähestyvät, vaikka niihin liittyvä laskelmointi vaikuttaakin päivä päivältä entistä enemmän päätöksentekoon.
Maassa on vahva porvarillinen hegemonia, jota pääministeri Alexander Stubbin (kok.) linjausten myötä entistä oikeistolaisemmaksi muuttunut hallitus vain kasvattaa. Kokoomus ja muut pienet porvaripuolueet antavat kuitenkin koko ajan ymmärtää, että muka vasemmistovirtaukset ohjailisivat politiikan kulkua.
Jotakin aika erikoista ja ”normaalista” ajanmenosta poikkeavaa on, että esimerkiksi metsäjätit ovat tyytymättömiä nykyiseen menoon. Metsäteollisuuden mukaan oikeistovetoinen hallitus ei tue riittävästi yritystoimintaa, vaan se on jopa yritysvihamielinen.
Kokoomus ottaa tulevaisuutta hanskaansa.
Metsäteollisuuden kritiikin kohteena on viime aikoina ollut etenkin työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.),koska hänen esityksestään hallitus torppasi jatkoluvan TVO:n neljännelle ydinvoimalalle. Kun näin kävi metsäteollisuuden haluamaa jatkolupaa ryhtyi ajamaan osa hallituksen demariministereitä valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) ohjauksessa.
Vasemmistolaisesta hegemoniasta ei kuitenkaan voida puhua, sillä itsenäisen Suomen aikana perinteisen vasemmiston kannatus ei koskaan ole ollut niin pohjamudissa kuin nyt. Viimeisimpien kannatusmittausten mukaan SDP:tä ja vasemmistoliittoa kannatti alle neljäsosa kyselyihin vastanneista. Tällaisella kannatuksella ei ihan helposti oteta keskustelualoitetta.
Tosinkin voisi olla, mutta yksin mikään puolue tai virtaus ei pysty nousemaan aallon harjalle. Oman onnistumisen lisäksi tarvitaan myös vastustajien epäonnistumisia.
Pitää tehdä oikeita asioita ja siten, että ne tuntuvat konkreettisesti, mutta myös vahvistavat omaa brändiä. Mielikuvilla on valtava merkitys nykyisessä mediamaailmassa ja merkitys vain kasvaa. Mielikuvia ei kannatakaan halveksia, vaikka itse ei olisikaan mukana esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Uusille sukupolville juuri älypuhelimien käyttö twittereineen, instagrammeineen ja facebookeineen on olennainen osa arkielämää. Sen kokee vaikkapa työmatkajunassa. Kun kymmenen vuotta sitten lauma 9-luokkalaisia pelmahti junaan, niin metelin läpi pystyi tuskin kuulemaan omia ajatuksiaan. Nyt kun samanlainen lauma täyttää vaunun, hiljaisuuden rikkoo vain silloin tällöin kikatus tai hörähdys, kun yhdessä katsotaan juuri otettua selfietä. Muutoin kuuluu vain näppäilyn hiljainen hyrinä.
Kokoomusjohtaja Stubb elää jo osin tällaisessa maailmassa. Hän on itsekin melkein kuin virtuaalihahmo, joka on muuttunut osaksi viestivälinettä. Stubbin ja koko kokoomuksen ”joukkueen” imago on rakennettu tästä lähtökohdasta käsin.
Mikään ei kokoomuksessakaan tapahdu sattumalta, taustalla on ajateltu strategia ja visio. Kaikki kokoomuslaiset möläyttelijät eivät tosin ole yhtä taitavia kuin jotkut toiset. Into sumentaa helposti viestin tai ajatus karkaa ennen aikojaan. Vahinko tapahtuu äkkiä, kun sanoo mitä ajattelee ennen kuin ehtii ajatella mitä sanoo.
Kokoomus on myös päähallituspuolue, jolloin pelkkä imagon rakentelu ei riitä. Tarvitaan oikeitakin tekoja. Stubb saattoi tehdä karhunpalveluksen itselleen ja puolueelleen, kun hän julisti jo seitsemän kuukautta ennen vaaleja vaalitaistelun alkaneen.
Hallitus on Stubbin mukaan työnsä tehnyt ja nyt kaikki saavat alkaa kerätä irtopisteitä. Kaikkia, hyvin perustelujakin, ratkaisuja katsotaan nyt tästä näkökulmasta.
Stubbin ilmoitus merkinnee myös sitä, että hallituspuolueet ovat kohta kiinni toisensa niskavilloissa ja oppositio kiittää. Demarien Rinne hallitsee tämän pelin.
Kun Stubb ja Rinne ryhtyvät sanasotaan, niin pääsadon korjaa keskusta ja sen puheenjohtaja Juha Sipilä. Hänen ei tarvitse olla muuta kuin hiljaa ja välillä tokaista rauhalliseen tapaansa, että epävakaassa maailmassa talousahdingossa matelevan Suomen asiat eivät riitelemällä paremmiksi muutu – ja kannatus kasvaa.
uutiskirje 