Viimeinen sana
Köyhien ja rikkaiden väliset tuloerot ovat kasvaneet useissa maissa suurimmilleen 30 vuoteen. Tuloerojen kasvu haittaa talouskasvua. Esimerkiksi Suomessa talouskasvu voisi olla viidenneksen korkeampi, jos tuloerot eivät olisi kasvaneet.
Vielä pari vuotta sitten tällaiset arviot eivät herättäneet suurta huomiota, koska niitä eivät esittäneet arvovaltaiset tutkimuslaitokset, vaan lähinnä poliittinen vasemmisto. Nyt viesti kuuluu, koska sen takana on teollisuusmaiden talousjärjestö OECD. Viime viikolla julkaistun raportin mukaan OECD-maissa rikkain 10 prosenttia tienaa lähes kymmenen kertaa enemmän kuin köyhin 10 prosenttia. 1980-luvulla vastaava suhdeluku oli seitsemän.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on kääntänyt kelkkansa suhteessa eurooppalaiseen finanssipolitiikkaan. Talouskriisin alkuvaiheessa kurilinjaa edustanut IMF kannustaa nyt valtioita elvyttämään ja ottamaan halvasta rahasta kaiken irti.
Euroalue on ajautunut omasta syystään massatyöttömyyteen.
Viikko sitten Kauppalehdessä amerikkalaisen finanssijätti Citigroupin pääekonomisti Willem Buiter latasi madonluvut euroalueelle: rahapolitiikka ei ole tarpeeksi löysää eikä ole merkkejäkään fiskaalisesta elvytyksestä. ”Investoinnit kärsivät ja lyhyen ajan työttömyydestä tulee ympäri euroaluetta pitkäaikaistyöttömyyttä.”
Ja edelleen:
”Järkyttävä tilanne olisi vältettävissä, mutta euroalue on ajautunut omasta syystään massatyöttömyyteen. Väärä talouspolitiikalla ja väärillä ideologisilla valinnoilla on seurauksensa.”
Kansainvälinen keskusteluilmapiiri on äkkiä muuttunut. Vielä äsken oli olemassa vain se ainoa vaihtoehto, nyt niitä on monia ja sen ainoan yhä useampi tunnistaa vääräksi.
”Suunnanmuutos on ollut ällistyttävä. En tiedä, onko näitä nimityksiä ohjaillut kukaan, mutta en ihmettelisi, jos takana olisi ollut joku Bilderberg-ryhmä tai vastaava”, kirjoitti Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Heikki Taimio marraskuun lopussa. Henkilövaihdoksilla hän viittasi keynesiläisten ekonomistien nousuun useille avainpaikoille.
Kyllästymistä yhden totuuden ylivaltaan ei lisäksi voi enää kuitata ”teoriaherrojen” keskinäiseksi kiistelyksi, vaan Ranska uhmaa avoimesti EU:n alijäämärajoja. Maan valtiovarainministeri Michel Sapin sanoi viime viikon tiistaina, ettei Ranska ryhdy lisäleikkauksiin, vaikka komission marraskuussa antamat nootit viittaavat EU:n budjettisääntöjen mukaisten sakkojen olevan lähellä.
Yhden ainoan vaihtoehdon murtuminen on suurempi asia kuin kysymys siitä, kiristetäänkö vai elvytetäänkö, noudatetaanko budjettikuria tai annetaanko tuloerojen kasvaa. Kysymys on koko länsimaisen demokratian uskottavuudesta, joka nyt on pitkälti mennyt.
Mistä muustakaan kertovat heikot äänestysprosentit ja perinteisten valta-asemien mureneminen lähes kaikkialla Euroopassa? Läntisten demokratioiden päätöksenteossa kuunnellaan rikkaiden näkemyksiä enemmän kuin keskiluokan ja köyhien, siteeraa Ulkopolitiikka-lehti tuoreimmassa numerossaan Mannheimin yliopiston tutkijan Jan Rosset’n työryhmän tutkimusta. Ja kun näin on, taloudellinen epätasa-arvoisuus vähentää köyhien mahdollisuutta saada läpi näkemyksiään hallitusten päätöksissä.
Jotain on kuitenkin tapahtumassa. Mikä on, ei pysy, havaittiin uusliberalististen virtauksien yllättävän nopeassa läpimurrossa Suomessakin 20 vuotta sitten.
Mutta mikä on, ei pysy edelleenkään.
uutiskirje 
