Viimeinen sana
S-ryhmä pisti viime sunnuntaina ison pyörän liikkeelle ilmoittamalla, että se laskee noin 400 ruokatuotteen hintaa Prismoissa. Vastaveto tuli välittömästi myös K-ryhmältä ja Lidlistä.
Media, mukaan lukien sosiaalinen media, repesi. S-ryhmän ilmoitus oli taitavasti ajoitettu sunnuntaihin. Vain uutinen epäilyistä ulkopoliittisen johdon erimielisyyksistä puolustusvoimien mahdollisesta osallistumisesta harjoituksiin Yhdysvaltojen kanssa Virossa ylitti S-ryhmän markkinointiviestin.
Kuluttajat ilahtuivat alennuksesta. Ainakin, jos on uskomista S-ryhmän viestintään. Ihmisiä vaelsi joukoittain Prismoihin, ja myynti hyppäsi.
Suurin yhteinen nimittäjä ruoan hinnan alentamiselle on taistelu markkinaosuuksista.
Ensi ilahtumisen jälkeen heräsi kysymys ruoan hinnan alennuksen merkityksestä kuluttajalle. Kuka maksaa laskun? Onko kaupalla tähän varaa? Entä jatkuvatko työntekijöiden lomautukset kaupan alalla ja jopa lisääntyvät?
Pikainen katsaus elintarvikkeiden hintojen lähihistoriaan kaataa kylmää vettä niskaan. Otetaanpa vuosi 2000 Tilastokeskuksen ”elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat” -tilastosta ja verrataan sitä vuoteen 2010. Nousu oli 20,9 prosenttia. Edelleen vuodesta 2010 vuoteen 2014 nousua oli jälleen 17,9 prosenttia. Tähän koko ajanjaksoon mahtuu ruoan arvonlisäveron lasku 17 prosentista 12 prosenttiin ja vaiheittain nousu 14 prosenttiin. Ruoan hinta on noussut huomattavasti nopeampaan tahtiin kuin keskimäärin muut kuluttajahinnat.
Suomalaiset eivät valita turhaan ruoan kalleudesta. Suomen ruoan hintataso on Euroopan korkeimpia vastaavan tuloluokan maihin verrattuna, ja on edelleenkin, vaikka puhutaan jopa hintasodasta. Tässä vaiheessa puhe hintasodasta on ylimitoitettua.
Ruoka on Suomea kalliimpaa vain muutamassa EU:n vanhassa maassa, muun muassa Tanskassa, Ruotsissa ja Itävallassa. Ruoan kalleutta on perusteltu korkealla arvonlisäverolla. Mikä mahdollisti nyt ruoan hinnan alentamisen? Perusteluja on löydetty muun muassa alentuneista energia- ja kuljetuskustannuksista sekä toiminnan tehostamisesta. Varmasti, vaikka sitä ei ääneen sanotakaan, tehostamistalkoisiin ovat joutuneet myös kaupan pienipalkkaiset työntekijät.
Suurin yhteinen nimittäjä ruoan hinnan alentamiselle on taistelu markkinaosuuksista. Hintakilpailu on tässä yksi väline. S-ryhmän pääjohtaja Taavi Heikkilä totesi S-ryhmän palaavan nyt osuustoiminnallisille juurilleen. Se kantaa huolta tavallisista suomalaisista, jotka elävät ”todella vaikeita aikoja”. Uskoo, ken haluaa.
On helppo olla samaa mieltä, että osa kansalaisista elää vaikeita aikoja. Muu onkin sitten markkinointiviestintää. Kyse on taistelusta Lidliä vastaan. Hinnoilla kilpaileva Lidl on kasvattanut markkinaosuuttaan kovaa vauhtia, vaikka se ei vielä alle 10 prosentin markkinaosuudellaan uhkaa S- ja K-ryhmien hallitsevaa asemaa.
S- ja K-ryhmä ovat olleet selkeitä markkinajohtajia, ja tästä asemasta nyt käydään taistelua. S-ryhmässä on havaittu kuluttajan kauppakassin eurokoon pienentyneen. Ostouskollisuus rakoilee. Halpaketjut jyräävät Euroopassa, miksi siis ei Suomessakin. Nurkan takana uhkaa perinteistä vähittäiskauppaa myös verkkokauppa.
Alennetut tuotteet toimivat tarjousten tapaan sisään heittotuotteina. Moni kuluttaja katsoo ensimmäiseksi hintaa. Ostovoima on kaventunut, eikä muutosta ole näkyvissä tähän. Jatkossa kauppa tinkii yhä enemmän palvelusta, ja työntekijöistä. Itsepalvelukassoja kokeillaan jo. Kuluttajalla onkin hankala tilanne. Pitäisikö kannattaa hintasotaa vai ei?
uutiskirje 
