”Kotirintamamies hoitaa kotityöt ja ymmärtää naista. Liittomme aikana tein kaiken sen, mikä isiltämme oli jäänyt tekemättä. Pesin pyykit, laitoin ruoat, siivosin asunnon, annoin hänelle aikaa ja pidin meidän puolta yhteiskuntaa vastaan. Kuuntelin tuntikausia hänen työhuoliaan, tunne-elämän ailahduksia ja toiveita hellyyden monipuolisemmista osoituksista. Panin täytäntöön laajamittaisia operaatioita hänen vapauttamisekseen lieden äärestä. Olin herkeämättä muonavalmiudessa, kun hän palasi uupuneena kotiin.”
Kari Hotakainen syntyi Porissa 1957, mutta muutti Savon sydämeen Rautalammille puolitoistavuotiaana.
Koska juuresi eivät ole kovin suurissa ”maalikylissä”, voisiko sinua pitää suomalaisen arkikulttuurin, tavallisen ihmisen elämäntyylin proosallisena asiantuntijana?
– No eipä oikeastaan asiantuntijana. Olen kiinnostunut nykyajasta ja sen tuottamista ilmiöistä. Jos pitää kirjoittaa romaani talon rakentamisesta, niin se pitää tehdä mahdollisimman uskottavasti. Myönnettäköön, että minulla on kyllä taipumusta kuvata yhteiskunnallisia asioita.
Mitkä kulttuurimme peruspylväät ovat mielestäsi eniten vinksallaan vai onko kaikki hyvin kun esimerkiksi ”ruohonleikkurit säksättävät helsinkiläisen pientaloalueen takapihoilla kuin helikopterit”, ja pääkaupunkiseudun asuntojen hinnoissa on niin paljon ilmaa, että jos se pumpattaisiin Saksan umts-verkkoon, niin koko teutooninen teleklusteri räjähtäisi käsiin, kuten Bisquit on asian ilmaissut?
– En osaa yleisellä tasolla sanoa, mikä olisi eniten pielessä. Jos jokin ongelma alkaa minua vaivata, koetan kypsytellä asiaa ajan kanssa, jotta voin sitten ilmaista sen selkeästi ja tuoda julki. Kirjoittaessani romaania, yritän kirjoittaa aiheesta sen verran perusteellisesti , ettei se kaipaa seurakseen jatko-osia. Aiheen on oltava tietenkin sen verran iso, että siitä myös riittää sanottavaa.
Juoksuhaudantie –romaaniasi on luonnehdittu eheimmäksi ja kypsimmäksi teokseksesi. Allekirjoitatko näkemyksen?
– Ainakin olen tyytyväinen, että sain tehtyä tämän romaanin juuri tästä aiheesta. Ehkä se on rauhallisin teokseni eikä ole niin hysteerinen kuin aiemmat.
”En kadehdi etelän-
miesten elämäntapaa”
Tarinasi kiertyvät useimmiten suomalaisen perusmiehen ympärille. Haluisitko itse elää toisenlaista kuin suomalaisen miehen elämää? Kadehditko sulavaliikkeisiä etelänmiehiä?
– Sydänkohtauksia –romaanissa pääosissa on itse asiassa nainen. Miehet tuottavat toimintaa, asettavat päämääriä, siksi heitä on kiinnostavaa kuvata. En haluaisi elää etelänmiehen sulavaliikkeistä elämää. Jos peruskliseiden kautta asian ilmaisee, etelänmiehet puhuvat enemmän ja heillä pitää olla vähintään kaksi rakastajatarta. Minulla menisi sellaisessa touhussa hermot muutamassa päivässä. Sellainen elämäntyyli ei minun kohdallani toimi. Mielestäni elän hyvää suomalaismiehen elämää.
Pentti Linkolan mielestä suomalaisten kaksi perussyntiä on ylenpalttinen saunominen ja rakentaminen. Sauna on terveydelle haitallista ja kohottaa ilmakehän hiilitasetta. Lisäksi Suomessa on rakennettu eniten pinta-alaa henkeä kohden.
Onko tämä Linkolan näkemys ristiriidassa tuoreimman romaanihenkilösi kanssa, joka haluaa osoittaa rakkauttaan rakentamisen kautta?
– Juoksuhaudantiessähän ei varsinaisesti ole kysymys talon rakentamisesta vaan rintamamiestalon ostamisesta, jotta kirjan päähenkilö Matti Virtanen saisi vaimonsa ja lapsensa takaisin. Tyypillinen rintamamiestalo painaa noin 135 000 kiloa, josta betonin osuus on satatuhatta kiloa, loppu on puutavaraa, nauloja ja eristeitä, sahanpurua ja kutteria. Tällainen talo maksaa Helsingissä keskimäärin 1,3 miljoonaa markkaa eli kympin kilo, se on silakkakilon hinta.
– Tavalliselle Matti Virtaselle rintamamiestalon hankkiminen ei ole siis ihan pikku juttu. Mitä mainitsemaasi Pentti Linkolan näkemyksiin tulee suomalaisten ylenpalttisesta rakentamisesta ja saunomisesta, pitäisin sitä yksipuolisena monologina, joka on tyypillistä oikeassa olijan puhetta. Pidän Linkolaa mielenkiintoisena ajattelijana, mutta tuollaisten kommenttien jälkeen kiinnostus hänen ajatteluunsa vähenee.
Hotakainen myöntää, että hänessä itsessäänkin on samantapaista saarnamiehen vikaa kuin Linkolassakin.
– Yritän kuitenkin ”saarnata” ristivalotuksen kautta, että joku ottaa kantaa jonkun toisen sanomisiin. Tämä saattaa jopa huvittaa lukijaa.
”Seuraavaksi
julkaisen satukirjan”
Olet määritellyt itsesi humoristiseksi moralistiksi? Miten nämä kaksi käsitettä sopivat yhteen? Oscar Wilden mukaan moraalittomat kirjat paljastavat ihmisille heidän oman raadollisuutensa. Eikö huumori vie pohjaa moraalisilta tunteilta? Onko humoristinen saarna mahdollinen?
– Jos en itse nimittäisi itseäni joksikin, joku muu tekee sen kuitenkin. Moralismi ja huumori eivät oikein sovi yhteen, mutta juuri se kitka onkin mielenkiintoinen. Se on avoin ristiriitatilanne, jota on itse vaikea kuvailla ja se jääköön lukijan ratkaistavaksi miten olen kulloinkin onnistunut olemaan humoristinen moralisti.
Seuraavaksi Hotakaiselta on odotettavissa satukirja.
– Satukirja on lyhyempi kuin romaani. En osaa ajatella, että laittaisin toisen vaihteen päälle ryhtyessäni kirjoittamaan satukirjaa. Haluan kuvata aina intensiivisesti.