Viimeinen sana
Silmiinpistävän usein pankkiekonomistit ovat äänessä valtakunnan ykkösmedioissa, Ylellä ja Helsingin Sanomissa. Pankkiekonomistit käyttävät vahvaa mielipidevaltaa talouspoliittisessa keskustelussa.
Pankkiekonomistit peittoavat mediassa määrällisesti mennen tullen alan professorit puhumattakaan tutkimuslaitosten, etujärjestöjen ja eläkeyhtiöiden ekonomisteista. Sixten Korkman kylläkin rikkoo pankkiekonomistien rintamaa.
Pankkiekonomistien yksiviivainen puhe osuu ja uppoaa mediaan päinvastoin kuin teoriaherroiksi miellettyjen talousoppineiden puheet. Pankkiekonomistit sopivat vaikeaselkoisia professoreita paremmin journalismin pirtaan. Ammattijärjestöjen ja muiden etujärjestöjen ekonomistit määritellään osin leipäpapeiksi, jotka ajavat järjestöjensä etua.
Pankkiekonomis- teille, leikkaajille, on pedattu mediassa ”järjen äänen” rooli.
Pankkiekonomistit mielletään sitoutumattomiksi, objektiivisiksi tahoiksi. Näinhän ei ole. Heillä on valvottavanaan omat intressinsä. Nordea-pankin tutkimusjohtaja Aki Kangasharju tekee tulosta Nordealle, jotta hallituksen puheenjohtaja Björn ”Nalle” Wahlroos voi tienata seuraavat sata miljoonaansa. Pankkiekonomistilla on etusijalla pankin intressi.
Talouspoliittisessa keskustelussa vastakkaisissa leireissä ovat säästäjät/leikkaajat ja elvyttäjät. ”Kerrassaan väärä viesti nykyisessä taloustilanteessa”, teilaa Kangasharju taloustieteen professori Pertti Haaparannan kriittiset näkemykset Suomen talouspoliittisesta keskustelusta (HS 23.3.), jota Haaparanta pitää epä-älyllisenä.
Haaparanta lasketaan elvyttäjiin. Pankkiekonomisteille, leikkaajille, on pedattu mediassa ”järjen äänen” rooli. Tämä pönkittää talouspoliittista hegemoniaa, jossa elvyttäjiä yritetään ahdistaa nurkkaan.
Pankkiekonomistit toimivat myös Kreikan talouden asiantuntijoina niin Helsingin Sanomien kuin Ylenkin jutuissa. Pankilla on oma intressi valvottavanaan rahoitusjärjestelmän kautta. Miten sitoutumaton tai objektiivinen oli Jan von Gerich vaatiessaan Nordean pääekonomistina Kreikkaa sopeuttamaan talouttaan maan vaalien jälkeen?
Valtiovarainministeriön virkamiehet julkistivat oman vaaliohjelmansa. Virkamiesvastuulla esitettiin kuuden miljardin leikkaustarvetta. Puolueiden puheenjohtajat kuittasivat valtiovarainministeriön virkamiesjohdon näkemykset talouden tilasta. Alexander Stubb, Juha Sipilä, Antti Rinne, Timo Soini, Päivi Räsänen ja Carl Haglund allekirjoittavat vaihtoehdottomuuden politiikan.
Vain vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ei niellyt kuuden miljardin leikkaustarvetta. Leikkaukset kohdistuvat väistämättä perusturvaan, sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koulutukseen. Tämä on faktaa, koska nämä lohkaisevat suurimman osan valtion budjetista.
Samat valtiovarainministeriön virkamiehet valmistelevat hallitusneuvottelijoiden pöytään talouspoliittiset linjaukset. Veropolitiikan alivaltiosihteeriksi valtiovarainministeriöön tammikuun puolivälissä siirtynyt Timo Viherkenttä myönsi, että ”virkamiehillä tavallaan on niin paljon valtaa vaikuttaa lopullisiin päätöksiin kuin poliitikot haluavat virkamiehille antaa”.
Valtaosa poliitikoista sitoutui jo ennen vaaleja valtiovarainministeriön kuuteen miljardiin. Muut ministeriöt käyvät vuosittain ministereidensä johdolla neuvottelut valtiovarainministeriön kanssa. Sen punakynä sanelee politiikan sisältöjä. Asemansa valtiovarainministeriö sementoi 90-luvun laman aikaan valtiovarainministeri Iiro Viinasen johdolla.
Valtiovarainministerit – puolueesta ja taustastaan riippumatta – oppivat pian talon tavoilla. On havaittu, että ministereiden argumentointi muistuttaa hyvin nopeasti valinnan jälkeen valtiovarainministeriön jargonia.
uutiskirje 
