Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Silvia Modig on valmis hylkäämään Fennovoiman ydinvoimalahankkeen. Hanke eteni keskiviikkona, kun Fortum ja rakennusyhtiö SRV lähtivät mukaan sijoittajiksi ja Outokumpu lisäsi omaa osuuttaan.
– Uusien ydinvoimahankkeiden sijaan meidän tulisi panostaa energiatehokkuuteen ja uusiutuvan energian tuotantoon. Fennovoiman hankkeen alkaessa sähkön hinnan ja tarpeen arvioitiin olevan huomattavasti suuremmat kuin tämän päivän arviot näyttävät. Lisäämällä energiatehokkuutta voimme madaltaa sähkön tarvetta tästäkin arviosta, Modig kertoo.
Modig jatkaa, että vaikka ydinvoimalla tuotettu sähkö olisi halpaa, voimalan rakentamiskustannukset ovat suuret ja purkamiskustannukset arvaamattomat. Puhumattakaan ydinjätteen loppusijoituksen epävarmuudesta, joka Fennovoimalla on vielä kokonaan ratkaisematta.
Ongelmallinen Rosatom
Fennovoiman rakennuslupahakemus olisi Modigin mukaan pitänyt hylätä jo kesäkuussa, kun kotimaisuusaste ei täyttynyt hallituksen antamassa ajassa. Lisäksi hän pitää Venäjän valtionyhtiö Rosatomin suurta roolia Fennovoiman hankkeessa ongelmallisena niin rahoitusmalliltaan kuin rakennuttajana.
Suomalaiset yritykset jättäytyivät yksi toisensa jälkeen pois hankkeesta, mutta hallitus antoi lisäaikaa kotimaisten sijoittajien löytymiseksi.
– Vaikka hallitus ei ole ollut viime vuosina halukas käyttämään omistajaohjausta, on Pyhäjoen ydinvoimalaa pelastamaan ilmestynyt kaksi valtionyhtiötä, Fortum ja Outokumpu. Nytkö omistajaohjausta siis voikin käyttää, kysyy Modig.
– Surullisinta on, että valtionyhtiö Fortum pyrkii panostamaan vesivoimaan Venäjällä, mutta Suomessa investoinnit lukkiutuvat menneiden vuosikymmenten energiamuotoon juuri nyt, kun pitäisi saada aikaan energiakäänne. Hallitus on sitoutunut nostamaan uusiutuvan energian osuuden muutamassa vuodessa yli 50 prosenttiin. On vaikea nähdä, miten tämä kunnianhimoinen tavoite saavutetaan nyt, kun investoinnit sidotaan kymmeniksi vuosiksi kalliiseen ydinvoimaan uusiutuvan energian sijaan. Ydinvoima ei kuulu kestävään energiapolitiikkaan, Modig muistuttaa.