Jouni Luukkainen vaati (KU 20.11.) uskonnonopetuksen lakkauttamista, koska uskonnot hylkäävät tieteen todellisuuskäsityksen. Tässä menee helposti puurot ja vellit sekaisin.
Tieteellä on oma alueensa todellisuuden selittämisessä, ja sen saavutukset omalla alueellaan ovat mittavat. Uskonto ja tiede lähestyvät todellisuutta kuitenkin eri näkökulmista. Jos tiede selittää miten maailma toimii, pyrkii uskonto pohtimaan mielekkyyden ongelmaa: miksi maailma on olemassa ja mikä on ihmisenä olemisen tarkoitus. Näihin kysymyksiin ei tiede etsi vastausta.
Tiede ja uskonto voivat eksyä oman alueensa ulkopuolelle. Tiede alkaa silloin ottaa kantaa eettisiin tai eksistentiaalisiin kysymysiin tai uskonto alkaa selittää esimerkiksi yhteiskunnan rakenteita ja tulonjakoa.
Uskonto muistuttaa lähinnä taidetta, ei tiedettä. Sen kieli ei ole tieteen kieltä, vaan se käyttää myyttiä apuna selityksissään ja kuvauksissaan. Samoin myös taide on oma alueensa. Emme voi kieltää vaikkapa kubismia sen tähden, ettei sen kuva maailmasta vastaa tieteen käsitystä todellisuudesta.
On tärkeää lähestyä eri tavalla maailmaa selittäviä ihmisiä ja todellisuuskäsityksiä kunnioittaen. Siksi Luukkaisen mainitsema ”uskonnon harhauttamaksi joutuminen” saattaa loukata eri tavalla ajattelevia. Meillä on myös kokemuksia ”tieteellisestä” ateismista, joka pyrki tuhoamaan uskonnon menneen maailman satuna ja asetti sen tilalle oman kolminaisuutensa (Marx, Engels, Lenin). Se on samalla tarina suvaitsemattomuudesta ja sen seurauksista.
Maailma on niin ihmeellinen paikka, että sinne mahtuu erilaisia lähestymistapoja. Olisi vaan oltava nöyryyttä myöntää, ettei kenelläkään ole kaikkea tietoa tai koko totuutta. Etsijän mieli on avara, asiantuntijalle kaikki on varmaa.
uutiskirje 
