Amerikkalaisten sotilaskoneiden tulo Kuopioon on Suomen ja Naton välisen isäntämaasopimuksen (MOU) mukainen. Tämän sopimuksen allekirjoitti Suomen hallituksen puolesta puolustusvoimain komentaja 4.9.2014. Sopimus astui heti voimaan.
Ruotsikin on neuvotellut samanlaisen sopimuksen, mutta valtiopäivät käsittelee sen sisällön ja voimaantulon. Suomessa hallituksen mielestä kenraalin allekirjoitus oli riittävä. Joidenkin mukaan kenraalin valtuudet eivät riitä ja sopimus on siksi mitätön.
Allekirjoittamalla isäntämaasopimuksen Suomi on ottanut riskin lähtemällä isoihin poliittis-sotilaallisiin kuvioihin – ja vielä eturintamaan sulkemaan Suomenlahtea. Muistetaan sitten joskus, ettei Suomi ole ollut nytkään ”ajopuu” niin kuin ei ollut 1930-luvulla suhteissaan Saksaankaan.
Asiaan liittyvästä sisäpoliittisesta hämäyksestä todistavat muun muas-sa ulkomaalaisten lehtien arviot USA:n joukkojen tänne tulon syistä (merkki Venäjälle) ja suomalaisten lehtien ja politiikkojen pääosin välttelevät kannanotot asiassa. Kansa puolestaan odottelee mielenkiinnolla Venäjän reaktioita.
Puolustusministerimme puhui amerikkalaisten maihinnousuharjoitusta kommentoidessaan vain sotilas- ja budjettiteknisistä asioista, ja muuten niin sujuvasanainen ulkoministeri sotkeutui sanoissaan yrittäessään väittää, että asia on ”pelkästään sotatekninen”. Kyllä ulkoministeri tajusi, että sotilaspolitiikka on ulkopolitiikkaa, mutta hän yritti eduskunnassa vähätellä asiaa. Lopulta ministeri myönsi, että amerikkalaiset kutsuivat itse itsensä eli tulevat edellisen hallituksen puolustusministerin (Haglund) junaileman sopimuksen perusteella.
Nykyinen tilanne muistuttaa ikävällä tavalla ennen talvisotaa käytyä keskustelua Suomen etelärajasta, joka oli tykinkantaman päässä Leningradin keskustasta. Muun muassa Paasikivi, joka tunsi hyvin Saksan ja Neuvostoliiton välisen jännitteen, varoitti toistuvasti ettei Suomi saa muodostaa ”hyökkäysalustaa” Neuvostoliittoon. Hänen mielipiteestään ei silloin juurikaan välitetty.
Asia oli pakko ottaa huomioon hävityn sodan jälkeisessä YYA-sopimuksessa, jonka pääasiallinen sotilaallinen sisältö oli: ”Jos Saksa tai sen kanssa liitossa oleva maa aikoo Suomen kautta hyökätä Neuvostoliittoon, aloittavat sopimusosapuolet neuvottelut asiasta.” Nyt isäntämaasopimus muodostaa ”hyökkäysalustan” Venäjälle, näin ainakin itänaapuri sen tulkitsee.
YYA-sopimuksen 40-vuotisen historian aikana Neuvostoliitolla ei Porkkalan tukikohtaa (vuoteen 1956) lukuun ottamatta ole ollut Suomessa sotilaita, ei harjoittelemassa eikä tukikohdissa. Sopimustekstikin oli kaikkien suomalaisten luettavissa äidinkielisenä.
Toisin on isäntämaasopimus: sitä ei käsitelty eduskunnassa, hallitus ei kääntänyt sitä suomeksi ja sen nojalla on jo ollut ja tulee amerikkalaisia sotilasyksiköitä Suomeen.
Viimeistään isäntämaasopimuksen myötä Suomesta on tullut Venäjän sotapeleissä ensi-iskun kohde. Mutta suurin sotilaallinen uhka Suomelle on edelleen USA:n mannertenväliset ohjukset, jotka lentävät Pohjois-Amerikasta lyhintä reittiä eli pohjoisnavan yli Pietariin.
Pietari on yksi Venäjän kaupungeista, jolla sopimusten mukaan saa olla ohjuspuolustusjärjestelmä. Osa torjutuista ohjuksista putoaa Etelä-Suomeen. Siksi kansainvälisen jännitteen lieventämisen pitää ”porukassa uhoamisen” sijasta olla ulkopolitiikkamme keskiössä.”
uutiskirje 
