Vasemmistonuoret ehdotti heinäkuussa sanallisen seksuaalisen häirinnän kirjaamista rikoslakiin. Kannanotto sai runsaasti huomiota ja erityisesti sananvapautta muita perusoikeuksia tärkeämpänä pitävät riensivät puolustamaan oikeuttaan loukata ketä haluavat.
Varsinaisesti loukkaamisestahan kannanotossa ei ollut kyse, vaan seksuaalisesta häirinnästä, joka tapahtuu sanallisesti eikä fyysisesti. Joka tapauksessa ehdotusta kritisoitiin odotetusti nimenomaan sananvapauden näkökulmasta.
Sananvapaus on perustavanlaatuinen ihmisoikeus, mutta sitä ei voi nostaa muiden ihmisoikeuksien yläpuolelle, eikä voi unohtaa sitäkään, että sen toinen puoli on vastuu omista sanoista. Sananvapaudesta puhuttaessa tykkään siteerata isääni, joka kertoi jonkun viisaan joskus sanoneen, että ”minun oikeuteni ojennella nyrkissä olevaa kättäni loppuu siihen, mistä sinun nenäsi alkaa”. Sama pätee, tai ainakin pitäisi päteä, myös verbaaliseen väkivaltaan.
Mielen sairauksia, vaurioita ja vammoja vähätellään yleisesti yhteiskunnassamme.
On harmillista ja haitallista, että mielen sairauksia, vaurioita ja vammoja vähätellään niin yleisesti yhteiskunnassamme. Mielenterveyden ongelmat ovat edelleen stigma, eikä niitä oteta samalla tavalla vakavasti kuin muita sairauksia.
Sama asenne näkyy siinä, miten sanalliseen häirintään ja väkivaltaan suhtaudutaan. Harvalle pahoinpitelyssä luunsa murtaneelle sanotaan, että mitäs on niin heikkoluinen, kannattaisi olla vahvempi, mutta silti juuri samaa vaaditaan henkistä väkivaltaa kokeneilta. Miksi mielen kivut ja siihen sanoilla tehdyt haavat olisivat yhtään sen helpompia kantaa kuin rikottu ruumis?
Nykyisessä lainsäädännössä sanallista seksuaalista häirintää ei erikseen mainita rikoslaissa, vaan siinä puhutaan vain koskettelemalla toiselle tehtävästä seksuaalisesta teosta. On ymmärrettävää, ettei jokaista erillistä seksuaalisen häirinnän muotoa ole mielekästä listata rikoslakiin, mutta järkevältä tuntuisi esimerkiksi sama muotoilu, jota käytetään lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa rikoslain kohdassa: ”–– joka koskettamalla tai muulla tavoin”.
Asioiden kieltäminen lailla on kaksijakoista. Toisaalta se kertoo vakavuudesta, jolla kiellettävään asiaan suhtaudutaan, toisaalta pelkät kiellot ja rajoitukset eivät riitä tapauksissa, joissa tarvitaan laajaa asennemuutosta yhteiskunnassa. Aikana, jolloin kaikenlainen möläyttely leviää yhä nopeammin ja laajemmalle, on kuitenkin erityisen tärkeää tehdä selväksi, ettei sanallinen väkivalta ja häirintä ole sen sallittavampaa kuin fyysinenkään.
uutiskirje 