Taannoin Matti Apunen ylisti paikallisen sopimisen autuutta. Hänestä oli melkein ”laitonta” kun ay-liike on asiassa jarrumiehenä.
Hän ylisti pärjääjien kykyjä, nuorten menestystä digitaivaassa ja saavutuksia muun muassa peliteollisuudessa. En hetkeäkään epäile sitä, että suppea korkeasti koulutettu ryhmä voi neuvotella itselleen miten edulliset ehdot ja palkan tahansa, noin periaatteessa.
Mutta sitten on tuo tavallisten puurtajien massa. Siihen kuuluu kaupan kassoja, siivoojia, kampaajia ja ties mitä itsensä työllistäjiä. Puhumattakaan huono-osaisista. Ei kaikilla ole rahkeita sanella työnantajille mieleisiään työehtoja.
Timo J. Toikka kirjoitti historiikin Suomesta nimellä Vuosisadan sankarit ja pelurit. Siinä hän määritteli asian näin sivulla 448:
”Paikallinen sopiminen tarkoittaa itsensä työllistäjien armeijalle sitä, että palkaksi saa, mitä työnantaja maksaa. Työttömyysturvan uudistus tarkoittaa sitä, ettei suurta osaa työttömistä hyväksytä työttömiksi. Tämä työreformi ei ollut missään vaiheessa politiikkojen hallinnassa.”
Juha Kanninen
Tampere
uutiskirje 
