Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan haastattelu (Helsingin Sanomat, 21.1.) on kylmäävää luettavaa. Milloin ja miten ihmeessä Suomen ja näköjään myös EU:n tieksi on tullut sellainen ajattelu- ja toimintamalli, jonka mukaan meidän pitäisi valita lännen ja Venäjän välillä?
Moinen kannanotto ”vaikutusvaltaisimmalta suomalaismepiltämme” luo historiaa ja politiikkaa tuntevalle kansalaiselle entistä suurempaa epäluottamusta EU-politiikkaa ja Brysselin tietä kohtaan. Samalla romuttuu usko EU:n rauhantahtoon.
Kahden suurvallan välillä on ollut jännitteitä, joiden syntymisen ja kärjistämisen analyysi vaatii oman tutkimuksensa. Viittaaminen Krimin ja Ukrainan tilanteeseen kielii etupiiripolitiikan ja taloudellisen sodankäynnin taustojen minimaalisesta tuntemisesta ja ymmärtämisestä. Mutta Suomen roolina ei ikinä pitäisi olla tässä kuviossa toisen osapuolen kannalle asettuminen. Ikään kuin itä olisi ”paha” ja länsi ”hyvä”.
Moinen ajattelu on sinisilmäistä, sillä kaikilla suurvalloilla, myös Kiinalla, on intressinsä ja taipumus käyttäytyä itsekkäästi. Venäjän naapurina olon sekä talous-, tiede-, kulttuuri- ja matkailusuhteiden vaalinnan ei tarvitse merkitä ”rähmälläänoloa”. Yhtä vähän ei lännen kanssa liittoutumisen tulisi ilmetä kritiikittömänä ihasteluna ja puheena meille ”yhteisistä arvoista”. Niihin sitoutuminen on sanojen tasolla kaunista, mutta tekojen tasolla nämä arvot ovat tuottaneet usein pikemminkin sekasortoa ja tappamista kuin hyvää.
Suomalaisten pitäisi harrastaa viileää harkintaa, ei joko ihailla tai kritisoida liian hanakasti suurvaltojen toimintaa, sillä me emme kykene pelastamaan maailmaa. Kenties vain hieman parantamaan tai pahentamaan tilannetta ja vahvistamaan tai heikentämään omaa turvallisuuttamme.
Mutta jännitteen pitäminen jotenkin väistämättömänä ja yhden osapuolen aiheuttamana, jopa sodan hyväksyminen ratkaisuna, ikään kuin siten saavutettaisiin jotain positiivista, edustaa käsittämätöntä ajattelua. Uutta sotaako tässä tosiaan tarvitaan?
Vastakohtien lietsonta hyödyttää vain maailmantalouden aggressiivisimpia voimia sekä sotateollisuutta, joka on aina valmis löytämään vihollisia ja ajamaan voittojensa maksimointia ihmisten ja kansojen kustannuksella. Haluammeko olla mukana tällaisessa Euroopassa ja EU:ssa?
Veijo Murtomäki
Espoo