Kommentti:
Naisten elokuva
Miami on naisten elokuva, hyvässä mielessä.
Sen lisäksi, että ohjaaja, pääosan esittäjät ja tarinan yhteinen nimittäjä on nainen, elokuvan kokonaisuus ankkuroituu hyvällä tavalla naiseuteen.
Elokuvan tarinankerronnassa näkyy naisen herkkä mieli ja käsi. Se ei silti ole ylenpalttista sentimentaalisuutta vaan kykyä aistia herkkiä mielenliikkeitä, tunteita.
Rankimmillaan naiseus näkyy siinä, että toisin kuin nykyelokuvassa, Suomessakin, veri ei roisku eikä väkivallalla mässäillä, vaikka tarina antaisi siihen mahdollisuuden.
Voin kuvitella, miten monet miesohjaajat olisivat toteuttaneet tämän käsikirjoituksen. Verihurmeella ja vauhdikkaalla väkivallalla olisi kalasteltu katsojien suosiota.
Miamissa noudatetaan etenkin väkivallan kohdalla sitä puolalaisen mestariohjaaja Krzysztof Kieslowskin kultaista neuvoa, että kuvakerronnassa ei tavallaan ole tärkeintä, mitä näytetään vaan se, että katsoja tajuaa, mitä kuvan ulkopuolella tapahtuu.
Jouko Huru
Miami on Zaida Bergrothin ohjaama elokuva kahdesta naisesta, sisaruksista. Tänään ensi-iltaan tuleva Miami ei ole sankarielokuva. Siksikin se on kiinnostava.
Bergroth on itse käsikirjoittanut elokuvansa Jan Forsströmin kanssa. Elokuva on epätavallinen tarina aikuisten nuorten naisten, siskosten, kohtaamisesta. Krista Kososen esittämä Angela ja Sonja Kuittisen Anna, siskopuolet, ovat kasvaneet eri perheissä. He tapaavat epätavallisissa olosuhteissa keskellä ongelmia, jotka kasvavat hengenvaarallisiin mittasuhteisiin lyhyeksi jäävän yhteiselon aikana.
Miami on outo elokuva. Se on yllätyksellinen. Myös siksi se on kiinnostava.
Bergroth sanoo, että tarinan kannalta tärkeissä asioissa on kaihdettu stereotyyppisiä kliseitä. Siksi päähenkilöt eivät ole tyypillisiä naisista kertovien elokuvien sankareita, äitejä, vaimoja eivätkä edes tyttöystäviä. Siskoksilla ei ole yhteistä menneisyyttä, mutta traagiseksi hullunpyöräksi kehittyvä yhteinen nykyisyys.
Miami on Bergrothin (s. 1977) kolmas pitkä elokuva. Edelliset olivat Skavabölen pojat (2009) ja Hyvä poika (2011). Elokuva-alalla arvostetun Bergrothin hieman vaikeana pidetty Hyvä poika on palkittu moneen kertaan sekä kotimaassaan että kansainvälisillä areenoilla. Kaksi hänen lyhytelokuvaansa on palkittu Tampereen elokuvajuhlilla.
Sisarrakkauden jano
Pikkusisko-Annan pakkomielle päästä isosisko-Angelan kanssa yhteyteen on tarinan avain.
Elokuvan monista teemoista sisarrakkaus on tärkein. Se saattaa kuulostaa jopa tylsältä. Bergroth kuitenkin sanoo, että siihen elokuvan tärkein sanottava liittyy, tavalla ja toisella.
– Kyllä mä haluan tällä elokuvalla sanoa sen, että rakkaus on molemmille siskoksille hyvin tärkeä, vaikka se on ollut niin epätäydellistä ja mahdotontakin. Mutta silti joku tällainen oikea kohtaaminen voi olla elintärkeä, vaikka se on lyhyt vaihe, jonka nämä siskokset saavat elää yhdessä. Jos löytää oikean yhteyden, niin siitä saa oikeasti voimaa.
Sisarrakkauden jano synnyttää vaikeuksien kautta ankaran yhteisen elämän palon. Sankaritarinan vastaisesti ongelmien ratkaisuyritykset johtavat kuitenkin kohti tuhoa. Vain syvän vastuuta ottavan rakkauden korkeaveisu jää elokuvan loppukohtauksessa myönteisenä leijumaan tajuntaan.
Elokuvan tarina lähtee liikkeelle siitä, kun Anna kohtaa show-tanssijasiskonsa Angelan tämän esiintymisen jälkeen. Rahavaikeuksista kärsivä Angela houkuttelee siskonsa mukaansa kiertueelleen.
Aluksi arkajalkaisesta Annasta tulee vakavien tapahtumien myötä siskosten elämän ja Angelan ongelmienratkaisun primus motor. Hän keksii, miten he saavat huijaamalla ja kiristämällä riittävästi rahaa velkojen maksuun ja jopa onnellisena kajastavaan yhteiseen tulevaisuuteen.
”Kuin koirat veräjästä”
Elokuvan nimi, Miami, tulee tavallaan hokemasta, jonka monet tuntevat muodossa taas tekee mieli Pariisiin. Miami on ennen kaikkea Angelan mielessä se onnen paratiisi, jonne pääseminen on parasta, mitä voi kuvitella. Lentoliput Miamiin saadaan hankittua.
Sisarusten virittämä kiristyskaruselli tuottaa kyllä hyvin rahaa. Mutta samalla he ajautuvat tekemisiin ammattirikollisten kanssa. Ammattilaiset eivät siedä amatöörien tuloa heidän apajilleen, ja siitä seuraa alamaailman kosto.
Haastattelussa Bergroth varoo avaamasta liikaa – sisarrakkautta lukuun ottamatta – tärkeää sanottavaansa muista teemoista. Hän sanoo muodikkaasti, ettei halua spoilata.
Mutta kun esitän, että onhan elokuvassa sellainen sisarusten rikoksia ylevöittävä vire, että tosiroistot ovat toisaalla, sanon, että tytöt tekevät pahojaan pakon edessä, mutta ammattirikolliset, miehet, ovat oikeita pahiksia. Silloin Bergroth sanoo, että hän haluaa viitata tosiasioihin.
– Elokuvassa kiinnitetään huomiota myös siihen, ketkä ovat niitä suurimpia roistoja ja ketkä pääsevät kuin koirat veräjästä.
Sitä vähän stereotyyppistä ajatusta, että suuret roistot tulevat Venäjältä tai muualta Itä-Euroopasta, Bergroth selittää tosiasioilla. Asiantuntijoiden haastattelut johtivat tähän asetelmaan, jotta tarina olisi uskottava.
– Ja onhan siinä korruptoitunut ministerisnainenkin, joka tavoittelee rikoksillaan omaa rahallista etuaan.
Angela noidankehässä
Elokuva liikkuu alastomuudellaan varsin heikoilla jäillä. Tällä en tarkoita sitä, että show-tansseissaan vähissä vaatteissa osaavasti kekkaloiva Krista Kosonen olisi esiintymisessään ulkoisesti haurailla jäillä. Kysymys on Angelan alastomasta uskovaisuudesta.
Heti elokuvan alkukohtauksissa Angela kuvataan show’nsa jälkeen esittämässä lapsenomaista iltarukousta ennen nukkumaan menoa. Sen hän tekee joka ilta. Annakin sitä ihmettelee.
Kun synnilliseltä show-tähdeltä vaikuttavan ja epämääräisissä piireissä liikkuvan Angelan jumala tulee elokuvassa ensimmäisen kerran silmille, katsoja saattaa jopa ajatella, että tämähän on jumalanpilkkaa.
Jatkossa lapsenuskoisen naiivin Angelan jumalsuhteen ymmärtää paremmin. Armollinen jumala on ainoa, johon Angela voi luottaa. Hän uskoo, että jumala antaa hänen syntinsä anteeksi. Angelan jumalsuhde on oikeastaan – yllättävää kyllä – hyvin luterilainen. Hänen ja jumalan välillä ei ole ketään, se on intiimi henkilökohtainen suhde.
Merkittävää on, että Angela on potkittu elämäntapojensa takia ulos omasta uskonyhteisöstään. Mutta hän kokee, että jumala ei ole häntä hylännyt.
Kosonen sanoo, että näyttelijän näkökulmasta Angela on äärimmäisen herkullinen rooli.
– Mua kiinnostaa tuommoiset ihmiset kuin Angela, että sen elämä on tavallaan mennyt päin helvettiä monella tasolla. Haastavaa on tämän henkilön kohtuuttomuus ja mahdottomuus. Hän on todella arvaamaton henkilö. Hän on kykenemätön ottamaan vastuuta oikeastaan mistään, mikä tekee hänet minusta mielenkiintoiseksi.
Kosonen korostaa, että näyttelijänä on aina tosi hienoa päästä tekemään rooleja, jotka eivät ole hänen itsensä kaltaisia.
Angelan uskovaisuudesta puhuttaessa Kosonen käy varovaiseksi. Mutta hän sanoo tietävänsä uskovaisten elämästä paljon. Se näkyy roolityössä. Hänen isänsä on pappi.
Kosonen sanoo, että hän esittää Angelaa kaikilta osin vakavissaan irvailematta ja siitä huumoria tekemättä. Hän ei kuitenkaan kiellä, että katsoja voi nähdä Angelassa paljonkin huvittavuutta.
– Angela on täysin vastuuton omassa elämässään. Uskonnoissa usein ihmiset ajattelevat, että jumala auttaa. Niin tekee Angelakin. Hän ajattelee, että jumala hyväksyy ja jumala auttaa, vaikka hän tekisi kuinka hirveitä ja moraalittomia tekoja.
Kommentti:
Naisten elokuva
Miami on naisten elokuva, hyvässä mielessä.
Sen lisäksi, että ohjaaja, pääosan esittäjät ja tarinan yhteinen nimittäjä on nainen, elokuvan kokonaisuus ankkuroituu hyvällä tavalla naiseuteen.
Elokuvan tarinankerronnassa näkyy naisen herkkä mieli ja käsi. Se ei silti ole ylenpalttista sentimentaalisuutta vaan kykyä aistia herkkiä mielenliikkeitä, tunteita.
Rankimmillaan naiseus näkyy siinä, että toisin kuin nykyelokuvassa, Suomessakin, veri ei roisku eikä väkivallalla mässäillä, vaikka tarina antaisi siihen mahdollisuuden.
Voin kuvitella, miten monet miesohjaajat olisivat toteuttaneet tämän käsikirjoituksen. Verihurmeella ja vauhdikkaalla väkivallalla olisi kalasteltu katsojien suosiota.
Miamissa noudatetaan etenkin väkivallan kohdalla sitä puolalaisen mestariohjaaja Krzysztof Kieslowskin kultaista neuvoa, että kuvakerronnassa ei tavallaan ole tärkeintä, mitä näytetään vaan se, että katsoja tajuaa, mitä kuvan ulkopuolella tapahtuu.
Jouko Huru
uutiskirje 
