Kapitalismi on syvemmässä kriisissä kuin kertaakaan vuoden 1929 suuren talouskriisin jälkeen. Myös Saksan talous on lähihistoriansa jyrkimmässä syöksykierteessä. Maan bruttokansatuote supistui viime vuosineljänneksellä 2,1 prosenttia. Saksan talous tulee ennusteiden mukaan supistumaan tänä vuonna yli viisi prosenttia.
Työttömyys on jyrkässä kasvussa. 387 000 ihmistä menetti työpaikkansa yhden ainoan kuukauden aikana. Kaikkiaan työttömien määrän arvioidaan nousevan lyhyessä ajassa yli neljän miljoonan. Marraskuussa 2008 työttömäksi ilmoittautuneita oli ”vain” 2,98 miljoonaa.
Kriisikehitys on kasvattanut väestön neuvottomuutta ja pelkoa kansalaisten keskuudessa. Lokakuun lopussa viime vuonna tehdyn mielipidetiedustelun mukaan ”uutiset aiheuttivat suurimmassa osassa väestöstä neuvottomuutta ja epävarmuutta”.
78 prosenttia on sitä mieltä, että finanssijärjestelmä on muuttunut käsittämättömäksi ja läpinäkymättömäksi. Kaksi kolmesta uskoo, että kehitys voimistavaa ”sosiaalista kylmyyttä” ja johtaa polarisoituneeseen luokkayhteiskuntaan. 61 prosenttia vuonna 2006 tehtyyn Infratest-kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että keskiluokka on katoamassa ja yhteiskunta koostuu enää vain ylä- ja alaluokasta.
Toisen maailmansodan jälkeinen kapitalismi on tullut tiensä päähän. Sen taloudelliset rakenteet ovat romahtamassa ja taistelu sen jälkeisestä poliittisen ja yhteiskunnallisen kehityksen suunnasta on alkanut. Kuka maksaa kriisin laskun? Millainen on se yhteiskunnallinen ja poliittinen järjestelmä, joka syntyy nykymallisen kapitalismin raunioille?
Vasemmiston Linke-puolue on yhdessä ay-liikkeen, Attacin ja muiden kansalaisjärjestöjen kanssa ryhtynyt valmistelemaan Saksassa suurmielenosoitusta tunnuksella: ”Me emme teidän kriisiänne maksa!”
Mielenosoitus on suunnattu G-20-eliitin ja Saksan hallituksen nykyistä politiikkaa vastaan ja solidaarisen yhteiskunnan puolesta. Se järjestetään 28. maaliskuuta.
Sosialisoidaan tappiot
ja yksityistetään voitot?
Saksan hallitseva eliitti ja pankkimaailma ovat vaatineet, että maahan perustettaisiin roskapankki (Bad Bank), johon pankkien arvottamat arvopaperit ja lainat voitaisiin siirtää. Vaatimuksen takana ovat mm. Saksan suurimman pankin (Deutsche Bank) johtaja Josef Ackermann, saksalaisten pankkien keskusliitto ja kansainvälinen valuuttarahasto (IMF).
Kysymys ei ole mistään pikkujutusta. Saksalaispankkien omaisuuden arvo on noin 8 biljoonaa euroa. Lähes 36 prosenttia maailmalla tällä hetkellä tunnetuista arvottomista arvopapereista on saksalaispankkien omistuksessa. Mikäli niiden taseesta häviää vielä 10-15 prosenttia, se merkitsee 800-1 200 miljardia euroa. Ja jos tuo summa korvattaisiin veronmaksajien kukkarosta, se kasvattaisi valtion velkaa 75 prosentilla.
Valtiovarainministeri Peer Steinbrück (SPD) on ongelmallisen valinnan edessä. Hän on todennut, että on vaikea oikeuttaa sitä, että valtio ottaisi hoidettavakseen sellaisten suurpankkien tappiot, jotka ovat tehneet pitkään mittavia voittoja ja haluavat nyt sosialisoida tappiot. Saksan toiseksi suurin pankki Commerzbank, jonka nettotappio oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 809 miljoonaa, on saanut valtiolta tukea yhteensä 18,2 miljardia euroa tukea. Summa vastaa pankin nykyistä pörssiarviota viidellä kerrottuna. Vastineeksi valtio sai pankin osakekannasta 25 prosenttia plus yhden osakkeen. Se on näin pankissa määrävähemmistöosakkaana.
Linke-puolueen parlamenttiryhmä esitti Saksan liittopäivillä tammikuun lopulla suurpankkien valtiollistamista. ”Vain sataprosenttinen valtiollistaminen takaa mahdollisuuden suojata yleistä etua ja estää laina-ahdinko.”
Puolue totesi esityksensä perusteluissa, että hallitus on tukenut pankkeja 100 miljardilla eurolla ilman tulosta ja viittasi esityksen perusteluissa siihen, että 20 Saksan suurinta pankkia on ilmoittanut jo nyt vähintään 300 miljardin euron poistotarpeesta. Joidenkin arvioiden määrä saattaa nousta jopa biljoonaan euroon.
Myös maaliskuun lopun mielenosoituksen manifestissa vaaditaan suurten pankkien ja finanssi-instituuttien valtiollistamista ”korvauksetta”. Pankeista on tehtävä ”julkisia palvelulaitoksia ja saatettava demokraattiseen valvontaan”.
Lähtökohtana ei ole pankkien sosialisoiminen. Linken esityksessä jätetään auki mahdollisuus, että valtiollistetut pankit yksityistettäisiin uudelleen myöhempänä ajankohtana. Puolueen puheenjohtaja Oskar Lafontaine on todennut, että ”valtiollistaminen ei ole mielestäni vasemmistolainen projekti.”
Linken johdon näkemys on, että lainajärjestelmän kriisikehityksestä selviytyminen edellyttää yksityisten suurpankkien valtiollistamista. Vaatimusta ei ole kuitenkaan tarkoitus ulottaa koskemaan koko pankkisektoria, vaan se kohdistuu nimenomaan suurpankkeihin. Koko pankkisektorin olisi kuitenkin oltava yhteydessä valtiolliseen lainapolitiikkaan.
Puolueen keskeisiin vaatimuksiin kuuluu finanssisektorin ja pankkien kansallistamisen lisäksi myös veroparatiisien sulkeminen.
Taistelu yhteiskunnallisesta tulonjaosta
Saksan vasemmiston keskeinen vaatimus on omaisuuden uusjako ylhäältä alas. ”Rikkaat maksumiehiksi – ei ’pienet ihmiset!’” vaatii Linke-puolueen Baden-Wüttembergin osavaltiossa.
Linken parlamenttiryhmän johtaja Greogor Gysi huomautti tammikuun lopulla parlamenttikeskustelussa, että rikkain prosentti omistaa Saksassa 23 prosenttia maan 6,6 biljoonan euron kokonaisvarallisuudesta. ”Se on 1,5 biljoonaa euroa”. Tämä yksi prosentti käsittää 820 000 henkeä, joista jokainen omistaa keskimäärin 1,83 miljoonaa euroa. Toisaalla ovat ne 22,1 miljoonaa saksalaista eli 27 prosenttia kansalaisista, jotka eivät omista mitään tai ovat velkaantuneet.
Saksassa harjoitettu uusliberalistinen politiikka on lisännyt sosiaalista eriarvoisuutta ja köyhyyttä räjähdysmäisesti. Vuonna 2008 julkaistun Saksan liittovaltion hallituksen köyhyysraportin mukaan ”joka neljäs saksalainen on joko köyhä tai välttyy köyhyydeltä vain valtiollisen tuen avulla”.
Kehityksen taustalla on toisaalta rikkaita suosiva veropolitiikka, toisaalta sosiaalivaltion raju alasajo. Gerhard Schröderin ja Joschka Fischerin johtama punavihreä hallitus alensi 2000-luvun alussa suurtuloisten verotusta kolmella prosentilla, mikä merkitsi neljän miljardin euron tulonsiirtoa suurtuloisille.
Rikkaita suosivan veroratkaisun kääntöpuolena toteutettiin sosiaali- ja työttömyysturvan uusliberalistinen uudistus, jonka ytimessä on ”köyhyyslainsäädännöksi” luonnehdittu nin kutsuttu Hartz IV-laki. Se lyhensi ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan vuoteen. Sen jälkeen työtön putoaa automaattisesti niin sanotulle työttömyysraha II:lle, joka on maksimissaan 345 euroa kuukaudessa.
Hartz IV-järjestelmän ”aktivoivan” työllistämispolitiikan mukaan työttömälle voidaan osoittaa koulutustasoon katsomatta niin sanottu. yhden euron työ. Hartz-IV on matalapalkkatyön ja työmarkkinoiden jouston kasvumoottori. Erityisesti lapsiköyhyys on kasvanut räjähdysmäisesti Hartz IV -lainsäädännön myötä.
Lapsiraportti 2007-kartoituksen mukaan yli 2,5 miljoonaa lasta elää köyhyydessä. Joka neljäs 16- 24 ikäinen nuori elää aineellisessa puutteessa tai on välittömästi sen uhan alainen. Alle 16-vuotiaitten köyhien lasten määrä on kasvanut vuodesta 2004 läntisen Saksan alueella 69 prosenttia ja itäisen Saksan alueella peräti 129 prosenttia.
Linken vaatiikin yhteiskunnallisen omaisuuden uusjakoa verotuksellisin toimin. Erityisesti vaaditaan muutoksia omaisuus- ja perintöveroon sekä ylimääräistä viiden prosentin veroa miljonääreille. Toisena välittömänä vaatimuksena on, että työttömyysraha II nostetaan 435 euroon osana muutoskehitystä, jonka päämääränä on koko Hartz IV -lain kumoaminen. Sen lisäksi vaaditaan 8,71 euron lakisääteistä vähimmäistuntipalkkaa ja vanhan eläkelainsäädännön palauttamista ja eläkejärjestelmän yksityistämisen osittaisen yksityistämisen peruuttamista.
Saksassa yleinen eläkeikä oli vuoteen 1999 asti 63 vuotta, josta se ensin korotettiin 65 vuoteen. Vuonna 2007 hallitus teki päätöksen eläkeiän korottamisesta vuoteen 2029 mennessä asteittain 67 ikävuoteen.
Vasemmistopuolueen parlamenttiryhmän johtaja Gregor Gysi huomautti tuolloin lakia vastustavassa puheenvuorossaan, että hallituskoalitio korostaa koko ajan, että tehty päätös ei kehityksen päätepiste vaan vasta alkua. Hän kysyikin: ”Millaista tulevaa eläkeikää te kaavailette? Onko rajana 70 vaiko 75?” Yksi keskeinen tavoite on nyt: ”On luovuttava 67 vuoden eläkeiästä.”
Taistelu on alkanut
Saksan Linken parlamenttiryhmän johdon avustaja Horst Arenz arvioi, että edessä on ”suuri talouskriisi”. Hän varoittaa lisääntyvästä politiikanvastaisuudesta, joka koskee myös vasemmistoa ja sen puolueita. Vasemmiston ei todellakaan ole aika jäädä lepäämään laakereilleen, sillä kriisin vaikutukset ovat katastrofaalisia nimenomaan työläisille ja keskiluokalle. Maaliskuun loppupuolella järjestettävän suurmielenosoituksen tunnus kuuluukin: ”Nyt on järjestelmän muuttamisen ja solidaarisen yhteiskunnan aika”.
Ensimmäinen ja tärkein tavoite on saada kriisin itse itseään voimistava kierre talttumaan ja pysähtymään. Hallitusvastuussa olevat uusliberalistiset puolueet eivät kykene, eivätkä ole valmiita vaadittavaan muutokseen.
Talouskriisiä jarruttavat toimenpiteet ja erityisesti omaisuuden uusjakoa koskevat vaatimukset saavat osakseen massiivista vastarintaa. Poliittiselle vasemmistolle, ay-liikkeelle ja kansalaisjärjestöille lankeava tehtävä on valtava. Eikä sitä voi toteuttaa ilman laajojen väestönpiirien tukea.
Kirjoittaja Oulun yliopiston Euroopan historian dosentti.
lehti 