Tuula-Liina Varis
Kyllä rautatieliikenne Suomessa pari kertaa vuosisadassa sopii pysäyttää sen todistamiseksi, miten tärkeää infrastruktuuria se on ja miten tärkeitä yhteiskunnalle ne ihmiset, jotka huolehtivat raideliikenteen toimivuudesta. Ja sen osoittamiseksi, että mitään ei kannata ottaa annettuna, ei sitäkään, että junat kyllä kulkevat, vaikka koko muu maailma romahtaisi.
Junaliikenne pysähtyi koko maassa, mutta jos tietämyksensä laski valtakunnan median varaan, olisi voinut luulla, että pysähdyksissä oli vain pääkaupunkiseudun lähiliikenne ja ainoita lakosta ”kärsijöitä” poloiset, busseihin ja kimppakyytijärjestelyihin turvautumaan joutuneet pääkaupunkiseudun työmatkalaiset, joita Ylen uutisissakin haasteltiin antautuneesti. Yksikin linja-autoasemalta tavoitettu valitti työmatkansa venyneen junalakkopäivänä peräti vartin pitemmäksi.
Ehkä rautatieläisten lakon pitäisi kestää vähintään viikon, jotta pääkaupunkiseudun asukkaille ja mediaväelle selviäisi valtakunnan joka kolkkaan ulottuvan rautatieverkon merkitys ja sen toimimisen tärkeys sekä ihmis- että tavaraliikenteessä. Ongelmista pienimpiä tässä yhteydessä ovat lähiliikennettä käyttävien työmatkat; niillä junat voidaan korvata vaivattomasti ja nopeasti, niin kuin nytkin tapahtui.
On hyvä, että raideliikenteessä työtä tekevät joskus kiinnittävät huomiota omiin työoloihinsa ja valtakunnassa harjoitettavaan liikennepolitiikkaan yleensäkin. Mikä asema raideliikenteellä tässä politiikassa on? Mitä näkemyksiä on sen kehittämisestä tässä maailmanajassa, jossa ilmastonmuutos ja muut ekologiset ongelmat suorastaan huutavat vähäpäästöisiä liikenneratkaisuja? Muualla Euroopassa tiettävästi rautatieliikenne on kaikkein kiihkeimmän kehittämisen kohde. Mitä meillä muuta tehdään kuin supistetaan liikennettä ja pannaan kiskoja rullalle?
Eurooppalaiseen kehitykseen meidän on vaikea päästä mukaan, kun meillä ei ole maayhteyttä Keski-Eurooppaan, paitsi jos kierrämme Pietarin kautta. Sen vuoksi Helsingin ja Tallinnan välinen rautatietunneli olisikin tulevaisuuden kannalta hyvä ratkaisu, joka avaisi junayhteyden koko Eurooppaan. Tämän todisti minulle eräässä työryhmässä Osmo Soininvaara, jonka tietoon ja asiantuntemukseen kyllä uskon. Meillä idealle on lähinnä naureskeltu: kuka nyt junalla Tallinnaan, kun autolautat ja lentokoneetkin on keksitty?
Säästän mieluummin hermojani kuin aikaa. Tämä on vakiovastaukseni niille, jotka ihmettelevät, miksi teen työmatkani Helsinkiin junalla enkä lennä.
Egoistis-ekologisista syistä en ole lentänyt pariin kolmeen vuoteen, paitsi jos on ollut ihan pakko. Lentoliikenteen ihmisrahtiin verrattuna junamatkailu on suoranaista luksusta, varsinkin kun työeläkekortin saatuani olen alkanut matkustaa ensimmäisessä luokassa. Siellä on tarjolla kahvia ja päivän sanomalehdet, on tilaa ja rauhaa. Ja aikaa perehtyä Helsingissä odottavien työtehtävien papereihin. Lukemattomat kirjallisten tilaisuuksien alustukset olen laatinut junassa.
Vuoden alussa ostin muutamalla satasella kevyesti salkussa kulkevan miniläppärin, jolla voin hoitaa sähköpostini, luonnostella ja viimeistellä juttujani, kirjoittaa ”junapäiväkirjaa”, hoidella vaikka rahaliikennettäni, jos huvittaa. Ja jos ei mikään työn tapainen huvita, voin vain istua mukavasti ja nautiskella hyvästä kirjasta. Matkalle otetut kirjat ovat usein ruotsin- tai englanninkielisiä, sillä junan rauhassa on vieraaseen kieleenkin helpompi keskittyä kuin kotona.
Tähän kaikkeen on Joensuussa asuvalla vähimmillään hiukan yli neljä, enimmillään melkein viisi tuntia aikaa. Koska junat kulkevat keskustasta keskustaan, muuta matka-aikaa ei juuri kerry.
Jos kulkisin lentäen, minun olisi lähdettävä kotoa autolla noin tuntia ennen koneen lähtöä, jonotettava portilla, jonotettava turvatarkastukseen, jonotettava koneeseen. Lento kestää nopeimmillaan, ei Helsinkiin vaan Vantaan perukoille, noin 40 minuuttia, hitaimmillaan noin tunnin. Vantaan perukoilla jonotan koneesta ulos, odotan bussia, jolla pääsen Helsingin keskustaan noin 40 minuutissa.
Jos lentoliikenteessä kaikki sujuu kuin rasvattu, voitan ajassa kaksi, korkeintaan kolme tuntia junaan verrattuna. Mutta lentoliikenteessähän ei mikään ikinä suju niin kuin rasvattu. Aikataulujen pettäminen on melkein sääntö, busseja joutuu jonottamaan, turvatarkastuksessa on häikkää, ja jos on ruumaan meneviä matkatavaroita, aikaa on varattava puolisen tuntia enemmän.
Ja tämä kaikki, jotta voit istua 40 minuuttia koneessa polvet leuassa, voimatta liikkua sen vertaa, että vessaan pääsisit.
Voiko mikään olla enemmän hermoille käypää? Paitsi paluumatka samaa reittiä. Kun taas pitkän ja väsyttävän kokouspäivän jälkeen lojuminen ja lukeminen pendolinon tai intercityjunan tilavassa ensimmäisen luokan vaununosastossa on pelkkää hermolepoa. Välillä voi tietysti käväistä ravintolavaunussa nauttimassa aterian viineineen ja vaikka vielä kahvit ja konjakit päälle, jos huvittaa.
Matkustaminen on matkustamista ja rahti on rahtia, vaikka olisi lentorahtiakin. Euroopassa junamatkailu kasvattaa suosiotaan, ja meilläkin matkustajamäärät ovat voimakkaassa kasvussa. Ne kasvaisivat vielä enemmän, jos rautatieliikennettä kehitettäisiin muun Euroopan malliin. Se olisi sitäkin tärkeämpää, kun sitä puoltaisivat kaikki ekologiset syyt.
Meillä tuntuu vallitsevan sellainen hullu käsitys, että vain työmatkojen vaatiman lähiliikenteen kehittäminen on tärkeää. Nimenomaan kaukoliikenteen kehittäminen on tärkeää sekä ekologisista että ekonomisista syistä. Ja inhimillisistä, lisäisin mielelläni.
Viime vuosien pahin takapakki rautateillä oli yöjunaliikenteen vähentäminen. Itäinen Suomi menetti sekä Helsingin että Turun yöjunansa eikä siinä auttanut sen paremmin yliopistoväen kuin kaltaisteni keikkatyöläisten loitsu eikä rukous. Joensuulainen liikenneministeri ei korvaansa lotkauta asialle eikä mitään apua ole ollut siitäkään, että joensuulainen on myös kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Ja onhan täältä muutama muukin kansanedustaja.
Junassa heitä ei näe ikinä. He lentävät. Ehkä heitä ei siksi yksinkertaisesti kiinnosta.
Jos siitä on kysymys, päättäjien kiinnostus on helppo herättää. Ulotettakoon myös heitä koskemaan se lukemattomia valtion palkkalaisia koskeva matkustussääntö, joka sallii matkat vain halvimmalla liikennevälineellä.
uutiskirje 
