Olen asunut Tampereen kaupungissa jo kokonaiset 35 vuotta. Jokainen säveltäjä, vaikka mitä sanoisi, haaveilee säveltävänsä laulun kaupungista, jossa on asunut, kokenut ja saavuttanut niin paljon.
Niinpä minäkin päätin säveltää lauluni Tampereesta. Melodia syntyi heti, mutta laulun sanojen kanssa tuli odottamattomia vaikeuksia: kävin läpi kaikki tuntemani kaupungin runoilijat, mutta sellaista sanoitusta, joka olisi sointunut yhteen itse melodian kanssa, ei löytynytkään. Vaikeaa, erittäin vaikeaa, on nykyään tehdä tällainen laulu.
Päätin kääntyä Ilkka Vainion puoleen. Hän on tehnyt erinomaisia lauluja. Hän on minulle rakkaan, varhain luotamme poistuneen loistavan laulujen sanoittajan Juha ”Watt” Vainion poika. Ilkka vastasi minulle: ”Lähetä melodia. Sanoituksen teemme yhdessä Risto Asikaisen kanssa, mutta vain yhdellä ehdolla: jos melodia todella meitä inspiroi.” Niinpä lähetin melodian ja nämä lahjakkaat pojat tekivät todella loistavan sanoituksen.
Silloin meillä kaupungin kulttuurijohtajana oli erinomainen ammattilainen Lassi Saressalo. Hän maksoi sanoituksen tekijöille heidän työstään. Minulle ei kulttuurimäärärahojen ikuisesta puutteesta johtuen riittänyt rahaa, mutta sivumennen sanoen siitä ei ole kysymys.
Laulua alettiin esittää yhä useammin: milloin pankkivirkailija oli kuullut kuinka lapset olivat laulaneet tämän laulun jossain, milloin mieskuoro esitti Laulun Tampereesta itsenäisyyspäivänä, milloin eläkeläiskuoro lauloi laulun televisiossa.
Vuonna 2004 kotonani soi puhelin. ”Fridrich! Syyskuun lopussa juhlitaan Tampereen perustamisen 225-vuotispäivää. Me päätimme sisällyttää laulusi Tampereesta juhlakonsertin ohjelmistoon. Sen esittää tunnettu baritoni.”
”Kiitos. Voinko tehdä partituurin sinfoniaorkesterille?”
”Voit.”
”Voiko kutsua laulajan tueksi poikakuoron?”
”Ei. Siihen meillä ei ole mahdollisuuksia.”
”No, mitäpä siitä… Yritän näinkin.”
Niinpä ajattelin, istun pari kolme kuukautta tehdäkseni komeamman orkesteripartituurin. Tosin ihmettelin, ettei minulle soittanut sanonut sanaakaan. mahdollisesta palkkiosta.
Sitten tuli vielä myös soitto orkesterilta, kun partituuri oli tehty: ”Pianon osa on erittäin hankala. Pianisti kieltäytyy soittamasta sitä.” Joten minun itseni piti harjoitella ja esittää piano-osa, vaikka viime kerran esiinnyin pianistina 25 vuotta sitten. No, loppujen lopuksi kaikki sujui näin.
Lopulta myös palkkio ilmoitettiin: 70 euroa. Minä loukkaannuin. Tulin huonolle tuulelle: partituurista orkesterille ja esiintymisestä orkesterin kanssa tuollainen maksu. Ajattelin: ehkäpä tuo on maksu rakkaudesta Tampereen kaupunkiin.
On kulunut täydet viisi vuotta. Lauluni Tampereesta on ikään kuin piilotettu jonnekin. Sitä ei ole enää missään.
Viime aikoina Suomessa on keskusteltu paljon siitä, että jotkut virkamiehet saavat hirmuisen valtavia palkkoja.
Ja yhtäkkiä sain sanomalehdestä tietää, että hän, joka tilasi minulta Tampereen laulun partituurin sinfoniaorkesterille, mikä pakotti minut istumaan työpöydän ääressä koko kesän, saa 9 200 euroa kuukaudessa.
Silloin otin laskimen ja sain tulokseksi, että kyseinen herra on saanut kaupunkimme asukkailta 550 000 euroa vuosina 2004–2009 ja minä eläkkeen lisänä näinä samoina viitenä vuotena yhden euron ja 17 senttiä kuukaudessa tälle kaupungille omistetusta laulusta.
Siinä teille, herrat, työmme todellinen arvio niiltä, jotka päättävät kohtalomme kokonaisiksi vuosikymmeniksi.