Suomen Muusikkojen Liitto paheksuu opetusministeriön esitystä siirtää tekijänoikeudet työnantajalle ja nimittää sitä pakkolunastukseksi.
Ministeriön virkamiestyöryhmä luovutti kulttuuriministeri Stefan Wallinille keskiviikkona esityksen, jossa tekijänoikeuksien taloudellinen arvo siirrettäisiin suoraan lain nojalla työntekijältä työnantajalle.
– Esitys vastaa sitä, mitä elinkeinoelämä on vaatinut, mutta samalla se on täysin vastoin työsuhteisten tekijöiden etuja, muusikot arvioivat.
Kolmikanta ohitettiin
Liitto paheksuu lisäksi sitä, että luovien alojen kannalta keskeistä ja strategisesti tärkeää työelämäkysymystä on valmisteltu täysin pimennossa työntekijäpuolelta.
– Hallitusohjelmassa taattu kolmikantaisuus on toistaiseksi täysin sivuutettu, liitto toteaa perjantaina tiedotteessaan. Liitoista myös keskusjärjestö Akava on ehtinyt arvostella kolmikantaperiaatteen ohittamista valmistelussa. Kolmikanta tarkoittaa maan hallituksen yhteistyötä työnantaja- ja työntekijäliittojen kanssa asioiden valmistelussa.
– Jos työnantaja saa suoraan lain nojalla taloudelliset käyttöoikeudet tekijänoikeudella suojattuun aineistoon, ei työntekijän tai työntekijäliiton neuvotteluasemasta ole paljoakaan jäljellä. Tämä on ollut työnantajapuolen keskeinen tavoite, jota virkamiestyöryhmä on esityksellään lähtenyt avoimesti ajamaan.
”Ohitus johtaa tulonsiirtoihin”
Liitto arvioi, että neuvotteluaseman menettäminen johtaa väistämättä suuriin tulonsiirtoihin työntekijöiltä työnantajille etenkin tekijänoikeusintensiivisillä aloilla.
– Esityksellä puututaan myös työsuhteisten tekijöiden perusoikeuksiin, kun he eivät enää pysty hyödyntämään luovan työnsä tuloksia toimeentulonsa turvaamiseksi, se jatkaa.
Liiton mukaan tekijöiden pahimmat pelot näyttävän toteutuvan, jos virkamiestyöryhmän esitys etenee laiksi asti. Se korostaa, että esittävän säveltaiteen alalla työsuhdeolettama aiheuttaisi monikansallisten media- ja levy-yhtiöiden jo ennestään ylivoimaisen neuvotteluaseman vahvistumisen entisestään. Tekijänoikeuden motivoiva vaikutus luovuuteen heikkenisi. (KU)