Poissaolot työstä sairastumisen vuoksi ovat lisääntyneet Suomessa 1990-luvun puolivälin jälkeen hiljalleen. Samaan aikaan on Ruotsissa sairauspoissaolojen määrässä koettu ensin jyrkkä nousu ja sen jälkeen yhtä jyrkkä lasku.
Ei tarvitse arvuutella, kummassa maassa asialle on tehty jotain.
Ruotsissa hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopivat yhteisestä monipuolisesta ohjelmasta, jonka seurauksena työelämää lähdettiin kehittämään muun muassa lisäämällä tietopohjaa työoloista ja työkykyasioista, muuttamalla lainsäädäntöä ja puuttumalla terveydenhuollon käytäntöihin. Ohjelman ansiosta tavoite puolittaa sairauspoissaolojen määrä vuoden 2002 tasolta toteutui kuudessa vuodessa.
Suomessa eletään nyt vaihetta, jossa vasta haikaillaan vastaavan ohjelman ja sen periaatteisiin nojaavan ohjeistuksen perään.
Ohjeistus
puuttuu
Kelassa sairauspoissaoloasioihin perehtynyt ylilääkäri Jorma Järvisalo myöntää, ettei täällä ole selvää tietoa eikä perusteluja ohjaamassa sairauspoissaoloihin liittyvää päätöksentekoa.
Lääkäripäivillä keskiviikkona esiintynyt Järvisalo katsoo, että Suomessakin tarvitaan yhteistä käsitystä eri sairauksiin liittyvistä toimintakyvyn alenemisista ja niiden vaikutuksista työkykyyn. Tämän puolesta puhuu Ruotsissa nähtävissä oleva kehitys. Sairauspoissaolojaksot ovat lyhentyneet, mutta myös niiden hajonta on vähentynyt uudistusten jälkeen.
SAK:ssa ei kammoksuta ajatusta ottaa esimerkkiä tavasta, jolla Ruotsissa tartuttiin ongelmaksi koettuun sairauspoissaoloilmiöön, vaikka keskusjärjestössä ei nähdäkään niiden lisääntymisessä tapahtuneen Suomessa mitään dramaattista muutosta.
Ruotsissa on SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haringin mukaan paneuduttu huolella työkyvyttömyyden problematiikkaan ja siellä on tehty ohjeita työn vaatimusten tiedottamisesta ja siitä miten työtä voidaan muuttaa.
Oleellista on
syihin puuttuminen
Ruotsalainen ohjeistus ei ole sovellettavissa suoraan Suomeen, mutta siinä on opiksi otettavaa..
Palkansaajapuolella lähdetään Haringin mukaan siitä, että sairauspoissaolot ovat osoitus työelämän muista ongelmista. Siksi niitä tulee tarkastella tästä näkökulmasta.
Palkansaajajärjestöt haluavatkin vähentää sairauspoissaoloja vaikuttamalla syihin, jotka aiheuttavat työkyvyttömyyttä ja sitä kautta poissaoloja.
Yksilöllä voi jokin haitta tai vamma johtaa toiminta- ja työkyvyn heikentymiseen. Ongelmia syntyy työkyvyssä vääjäämättä, kun työn vaatimukset ovat ristiriidassa yksilön toimintakyvyn ja voimavarojen kanssa, kun työn vaatimukset ylittävät toimintakyvyn.
Terveydenhuollon
sokea piste
– Toivottavasti suomalaisen ohjeistuksen laatiminen saadaan käyntiin pikapuoliin, sanoo Haring,
– Jos me haluamme parantaa työ- ja toimintakyvyn arviointia ja todistusten laatua, tarvitaan ohjeistusta, jota kaikki lääkärit voivat käyttää oman työnsä tukena.
Ohjeistuksen pitäisi olla suuntaa-antava. Sitä ei saisi tulkita liian byrokraattisesti ja siinä tulee ottaa huomioon yksilölliset ominaisuudet ja työn kuormitustekijät.
Ruotsin ohjeistuksesta Haring ottaisi mukaan sellaisenaan muun muassa ohjeluettelon siitä, millaiset työn vaatimukset tulisi ottaa huomioon. Niitä on niin fyysisiä, tiedollisia, tunneperäisia kuin sosiaalisiakin.
Valtaosa suomalaisista lääkäreistä ei SAK:n asiantuntijalääkärin mukaan tunne työelämää, työoloja ja työn vaatimuksia tarpeeksi laajasti ja tässä on vahva peruste vaatimukselle yhteisten pelisääntöjä laatimiseksi sairauspoissaolokäytännöille.
– Työelämän tuntemus muodostaa suomalaisessa terveydenhuollossa jonkinlaisen sokean pisteen ja tämä johtaa osassa tapauksista virhearviointiin. Ei nähdä kokonaisuutta, keskitytään vain omaan lääketieteelliseen diagnostiikkaan ja potilasta voidaan pallotella erikoisalalta toiselle. Voidaan myös kirjoittaa todistus, jossa ehdotetaan liian lyhyttä tai liian pitkää sairauspäivärahakautta eikä huomioida työn asettamia vaatimuksia.
Työterveyshuollossa
paras asiantuntemus
Itse työterveyden erikoislääkärinä toimineen Kari Haringin mielestä työterveyshuollossa työskentelevällä lääkärikunnalla on ainakin teoriassa paras asiantuntemus työntekijän työkyvystä ja työoloista.
– Jatkossa sairauspäivärahat ja työkyvyttömyyseläkelausunnot tulisikin kirjoittaa työterveyshuollossa.
Tämä ei kaikissa tapauksissa tule olemaan mahdollista. Siksi muukin lääkärikunta tarvitsee Haringin mielestä koulutusta ja ohjeistusta työn vaikutuksesta ihmisen toiminta- ja työkykyyn.
– Korostan tässä työnantajan vastuuta työkyvyn hallinnassa yksilön oman vastuun ohella. Vastuuta ei voi ulkoistaa työterveyshuollolle tai muulle terveydenhuollolle.
uutiskirje 
