Valtavia lyijykynäpiirroksia tekevä helsinkiläinen kuvataiteilija Stiina Saaristo oli lukioaikaan vaihto-oppilaana Yhdysvaltojen raamattuvyöhykkeellä. Hän palasi sieltä hyvin vihaisena feministinä.
– En päässyt cheerleaderiksi, siksi musta tuli tämmönen, hän vinoilee, kun katsellaan valtavia lyijykynäpiirroksia ja vanhempia värinkylläisiä maalauksia, joissa naiset esitetään yksityiskohtiaan myöten, ihohuokosen tarkkuudella, ei kovin imartelevassa valossa.
Kuvat ovat esillä Helsingissä Amos Andersonin taidemuseossa maaliskuun 8. päivään asti.
Raamattuvyöhykkeellä elämä oli tylsää ja Saaristo täytti aikansa piirtämällä.
– Piirsin entistä enemmän, värikynällä.
Lukiota seurasi Taideakatemia 19-vuotiaana.
– Olin ihan vauva. Kun Kuvataideakatemiassa on vähän aikaa, kasvaa tavallaan taiteilijaidentiteettiin ja haluaa tehdä taidetta. Se on kuin aivopesu.
Naisia ihohuokosen tarkkuudella
Saaristo on kuvannut naisia koko 200-luvun.
– Ihmettelee itsekin sitä, kuinka samanlaisena teosten aihepiiri on pysynyt.
– Itse näen niissä kehitystä, muutosta yksityiskohtien kuvaamisessa ja tekniikassa.
Uudet työt ovat entistä tarkempia, yksityiskohtia on yhä enemmän, mutta myös perspektiiviä.
Saaristo kutsuu itseään näprääjäksi.
– Tyyli muotoutuu tiettyyn suuntaa, vaikkei haluaisi, ja sitä on parempi korostaa kuin yrittää maalata tai piirtää eri tavalla. Isot työläät lyijykynäpiirustukset ovat selkeästi minun alueeni.
Vuoden prosessi
Saaristo piirtää yhtä piirustusta kerrallaan. Työ on varsinaista kärsivällisyyden ja käsityöläisyyden ylistystä, sillä yhden teoksen piirtäminen vie vuoden verran. Pitkän prosessin aikana epäilys ehtii vallata mielen.
– Mietin, onko lopputulos suhteessa siihen käyttämääni aikaan. Nykyisin kaikkien pitäisi olla tuotteliaita.
Iän myötä hän sanoo oppineensa luottamaan tekemiseensä.
– Uskallan ottaa riskejä, piirtää elementtejä, joita aiemmin en olisi uskaltanut.
Hän näyttää eläinten kuvia naistensa taustalla.
– Teknisenä suorituksena ne olivat minulle vaikeita.
lehti 