Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen uskoo, että Lissabonin strategian kanssa kuluneiden kymmenen vuoden aikana tilanne on muuttunut niin paljon, että uuden 2020-strategian toteuttamismahdollisuudet ovat nyt paremmat.
– Silloin lähdettiin vähän soitellen sotaan. Ajateltiin, että se on poliittinen ohjelma, johon jäsenmaat automaattisesti sitoutuvat.
Tiilikaisen mielestä 2020-strategia pitää sisällään vähemmän korulauseita ja on lähempänä nykyisiä ongelmia.
– Jäsenmaissakin tarve nähdään nyt aivan toisella tavalla kuin kymmenen vuota sitten.
Eurooppa-neuvoston aseman vahvistuminen voi myös lisätä toteutusmahdollisuuksia.
– Se on nyt unionin virallinen toimielin eikä vain jäsenmaiden kokous. Sillä on nyt paremmat mahdollisuudet sitouttaa jäsenmaita.
SAK:n EU-asiantuntija Reijo Paananen suhtautuu melko skeptisesti uuteenkin ohjelmaan.
– Eihän Lissabonin strategiakaan paperilla huono ollut, mutta toteutus ontui ja tulokset olivat surkeita.
Uusi ohjelma rakentuu Paanasen mielestä paljolti vanhalle pohjalle ja se herättää kysymyksiä.
– Tässäkin puhutaan siitä, että sosiaaliseen vuoropuheluun työmarkkinaosapuolten kanssa panostetaan. Mutta mikään valmistelussa ei viittaa siihen, että aito kumppanuus olisi tavoitteena.
EU:n parlamenttikin on strategian valmistelussa jätetty sivuun.
Tuloksena voi olla, että uuttakin ohjelmaa käytetään vain työehtojen heikentämiseen. Vertauskohteina käytetään uudempia jäsenmaita, joissa niiden taso on matalampi.
Hyvät tavoitteet esimerkiksi työllisyysasteen nostamiseksi voivat nopeasti kääntyä eläke-etuuksien leikkaamiseksi. Suomi ei ole Paanasen mukaan yksittäinen saareke tässäkään asiassa.
uutiskirje 
