Jo lähes neljännesvuosisadan Tšernobylin ydinvoimalan tuhoutunutta reaktoria on suojannut betonikuori, joka vuotaa nykyisin yhä pahemmin niin ulos- kuin sisäänpäinkin.
Pieni keltainen säteilymittari alkaa piipittää yhä kovempaa ja kovempaa. Pian ääni on yhtenäistä korviin pistävää vinkunaa. Numerot juoksevat mittarin näyttöruudulla: 100, 200 ja pian 500.
Numerot mittaavat mikrosievertejä, jotka puolestaan kertovat ympäristön säteilystä. Lukema ylittää kymmeniä kertoja normaalin taustasäteilyn.
– Mittari käyttäytyy täällä aina näin, Maksim Orel Ukrainan hätätilaministeriöstä sanoo.
Eikä ihme, sillä Orel käyttelee mittariaan maailman ehkäpä tunnetuimman säteilylähteen, Tšernobylin ydinvoimalan nelosreaktorin vieressä.
Osa reaktorin korkea-aktiivisesta ydinpolttoaineesta lensi räjähdyksessä hujan hajan pitkin murskautunutta reaktorihallia ja säteilee edelleen.
Pahin ongelmista on kuitenkin se, ettei kellään ole tarkkaa kuvaa siitä, mitä suojakuoren alla todellisuudessa on.
– Olemme selvittäneet siitä noin 80 prosenttia, mutta 20 prosentista emme tiedä, uutta suojakupua rakentavan kansainvälisen konsernin ulkosuhteiden päällikkö Julija Marusitsh sanoo.
Juuri ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä paikan päällä käyneen toimittaja Antero Eerola laaja raportti Tšernobylin voimalasta ja elämästä tänään sen varjossa.
lehti 