Samaan päätyivät muutkin keskustelijat. Syy siihen, että lasten sitoutuminen harrastuksiin on löystynyt, löytyy useimmiten vanhemmista.
– Eniten ovat muuttuneet aikuiset, sanoi musiikkiopiston opettaja Sari Leiviskä. Musiikkiopintoihin pitäisi sitoutua vähimmillään vuodeksi. Se alkaa Leiviskän mukaan olla jo monelle vaikeaa.
Taustalla Leiviskä näkee pätkäkulttuurin. Vanhemmilla elämä on pätkissä.
– Ääripäässä sitoutumattomuus näkyy siinä, että ihmiset eivät enää sitoudu lapsiinsa, hän toteaa.
Nuorisopsykiatri Marianne Mäkinenkin pelkää, että monet aikuiset ovat kyllä sitoutuneita työhönsä ja harrastuksiinsakin, mutta eivät lapsiinsa.
En halua sitoutua
Valkeakosken kaupunginteatterissa alkoi syksyllä juttutunnit, joissa asiantuntijat ja yleisö vaihtavat teatterinjohtaja Kati Sirénin ja teatterilaisten esitysten johdattelemana ajatuksia ajankohtaisista ilmiöstä.
Keskiviikkoiltana aiheena oli taidekasvatus. Sirén halusi tietää, onko yhteiskunnassa tapahtunut jokin muutos, joka olisi vähentynyt sitoutumisen määrää.
Puolitoistatuntisen juttutunnin aikana mietittiin myös, minne on kadonnut tavoitteellinen ponnistelu ja sitä, onko viihtymisestä tullut nuorten ja aikuistenkin elämän perusperiaate.
Mäkinen korosti, että nuoruuteen kuuluu tietty määrä sekä sitoutumista että sitoutumattomuutta.
– Kun sisäiset paineet ovat näin suuret, ulkoiset eivät saisi olla, mutta ovat, hän totesi.
Ahkerasti harrastavien teini-ikäisten nuorten äiti Kati Rautiainen taas oli sitä mieltä, että juuri säännölliset harrastukset ja aikataulut nuori kokee mukaviksi ja turvallisiksi.
– Minulle on äärimmäisen vaikeaa, että pitäisi mennä yhtään mihinkään säännöllisesti. Musiikkiopisto ei minulle onnistunut, mutta kun on kyse oman bändin harjoituksista, asia on heti eri, totesi Laine.
Hän sanoi olevansa valmis panostamaan moneenkin asiaan.
– Mutta en tiedä, haluanko sitoutua tai mitä hyötyä sitoutumisesta on, hän jatkoi.
Yleisö teki tiuhaan omia huomioitaan:
– Sitoutumista tarvitaan syrjäytymisen estämiseen. Sitä tarvitaan, jotta voi toimia yhteiskunnassa.
Leiviskä siirsi puheen alle kouluikäisiin lapsiin. Sitoutumattomuus näkyy sielläkin.
– Pallokoulun ensimmäisten harjoitusten aikaan vanhemmat pyörivät ohjaajan ympärillä kyselemässä, että ei kai vielä ole pakko päättää, kun ei olla varmoja, haluaako lapsi tätä. Miksi tätä keskustelua ei käyty ennen harrastuksen aloittamista, hän kyseli.
Itsetuntoa harrastuksista
Sirén halusi tietää, mistä sitoutumista voisi oppia. Yleisön joukosta kuului vastaus: ei mistään, jos aikuisetkin hakevat vain pikavoittoja.
– Aikuiset eivät sitoudu sellaiseen, josta ei saa hyötyä. Tätä mallia aikuiset siirtävät eteenpäin lapsiinsa.
Elina Orjatsalo, säveltaiteen läänintaiteilija, nimesi ilmiön yltiöindividualismiksi.
– Siitä on työelämässä kyse. Teen rinnallasi, mutta en sinun kanssasi.
Leiviskä palasi aikuisten työelämästä lasten harrastuksien pariin ja muistutti, että esimerkiksi musiikin opiskelun yksi merkitys on saada hyvä itsetunto.
– Terve itsetunto ei ole paisunut ego, vaan se, että ihminen tietäisi hyvät ja huonot puolensa, hän sanoi.
Juttutunnit jatkuvat Valkeakoskella. Maaliskuussa on luvassa muun muassa vapaaehtoistyön ilta otsikolla Häh, eiks tästä makseta mitään. Yksi juttutunti on pyhitetty onnellisuudelle.
uutiskirje 